Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Sururyhmä vanhempansa syövälle menettäneitä?

vanhempansa syövälle menettäneitä?

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #46254

    mustaruusu
    Participant

    Äitini kuoli syöpään kuukausi sitten ja välillä tuntuu että menee paremmin mutta välillä ikävä on todella suuri. Olen 15-vuotias ja haluaisinkin löytää kohtalotovereita. Onko täällä muita samaa ikäluokkaa olevia jotka ovat menettäneet vanhempansa ja voisivat ehkä jatkaa viestitelyä jossain muualla?

    #48214

    karita
    Participant

    Täällä myös äidin kesällä 2016 menettänyt 19-vuotias :/
    Vuoden taistelun jälkeen äidin kroppa antoi periksi laajalle levinneelle suolistosyövälle

    #57684

    katakata
    Participant

    Täällä isänsä haimasyövälle kesäkuussa 2017 menettänyt 20-vuotias nainen. En voi vieläkään uskoa ettei isää ole. Vaikka kuolemasta on pian kulunut kolme kuukautta ja hautajaiset sekä perunkirjoitus ovat pidetty, on minulla edelleen sellainen olo, että isä on vain matkoilla. Jotenkin aina lapsuuden kodissa käydessä äitiä tervehtimässä on koko ajan sellainen olo, että kyllä isä pian tulee ulkoa sisälle. Jossain vaiheessa sitä havahtuu todellisuuteen ja tulee outo fiilis, jota en osaa selittää. Se ei ole surua, vaan minulla on enemmänkin eksyksissä oleva olo. Minusta tuntuu etten osaa vieläkään surra isää, tuntuu kuin olisin täysin tyhjä. Ehkä suru tulee vähitellen kun mennään kohti isänpäivää ja joulua.

    #65211

    Suda
    Participant

    Hei mustaruusu ja muut,

    Toivottavasti olette saaneet apua ja tukea suruunne.

    Mustaruusu, menetin äitini syövälle samanikäisenä kuin sinä. Olen jo aikuinen ja vieläkin suru koskettaa monella tasolla. Suosittelisin sinua kääntymään koulukuraattorin, terveydenhoitajan, opiskelijapsykologin, harrastusvalmentajan, opettajan tai jonkun muun luotettavan aikuisen puoleen, ellet ole jo sitä tehnyt. Oman kokemukseni mukaan olisi hyvä, jos tämä aikuinen olisi perheen/suvun ulkopuolinen, joka näkee sinun ja perheesi surun objektiivisesti.

    Voimia kaikille surunne kanssa!

    #65810

    Bloodredrose
    Participant

    Täysin sama tilanne, tosin vain hieman myöhemmin. Olen itsekin 15-vuotias ja täytän pian 16. Menetin äitini kuukausi sitten syövälle, joka oli uusiutunut ja parantunut uudelleen. Liian myöhään huomattiin useat etäpesäkkeet aivoissa, joille ei enää voinut tehdä mitään. Muutaman kuukauden jaksoi, kunnes menehtyi saattohoidossa. Raskasta on varsinkin kun kaikki tapahtui niin nopeasti.

    #65813

    cambridge
    Participant

    Olen 48-v, molemmat vanhempansa menettänyt.

    V. 2002 äiti kuoli aivosyöpään, astrocytoma gradus III, eli aivosyövistä yksi pahimmista. Hän jostain käsittämättömästä syystä salasi oireitaan meiltä kaikilta. Vasta kun alkoi puhua älyttömyyksiä/harhoja, asia paljastui. Tosin olin jo jonkin aikaa epäillyt hänen terveyttään. No väkisin lääkäriin sitten, 3 cm kasvain aivokammioiden takana, ei operoitavissa. Hänen kuntonsa romahti siten, että parissa kuukaudessa hänestä tuli sängyssä makaava vihannes. Loppu tuli 4kk diagnoosista. Hän oli 54-v.

    Isä ei tästä selvinnyt henkisesti ja sairastui itse v. 2009 manttelisolulymfoomaan, imusolmukesyövistä pahimpaan päähän. Ei saanut aikaiseksi mennä lääkäriin oireista huolimatta. Olikin sitten jo levinnyt joka paikkaan. Raskaat hoidot aloitettiin, tauti perääntyi iskeäkseen muutaman kuukauden jälkeen entistä pahempana. Lisää aina vaan kovempia myrkkyjä..ei apua. Hän lähti syksyllä 2010, 64-vuotiaana.

    Itse olen oppinut tapahtuneiden kanssa elämään, mutta suru ja ikävä eivät poistu. Lisäksi kolmekymppinen veljenikin sai syövän pari vuotta sitten, toistaiseksi hän on selvinnyt. Pelko perseessä ollaan, koska on oma vuoro.

Esillä 6 viestiä, 1 - 6 (kaikkiaan 6)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.