Tiivis kohta rinnassa, pelottaa Rekisteröidy Kirjaudu Keskustelufoorumin ohjeet Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1) Julkaisija Viestit 6.5.2021, 15:11 #71811 MarliinaParticipant Hei, olen sairastanut rintasyövän toistakymmentä vuotta sitten. Kasvain oli pieni, tehtiin säästävä leikkaus, sain sytostaatit ja sädehoidon, tauti ei ollut levinnyt minnekään. Nyt olen taas hurjan peloissani, että syöpä on uusinut toiseen rintaan. Menin gynekologille, kun kainalo kipeytyi, vaikka epäilin, että se saattaa johtua myös päätetyöstä. Koko oikea puoli on aika lailla jumissa koneella istumisesta. Halusin kuitenkin, että ammattilainen tutkii, kun itse en löytänyt mitään kyhmyä. Sitä ei löytänyt gynekologikaan, mutta sanoi, että rinnassa on tiiviimpi kohta, jollaista ei ei ole toisessa rinnassa. Niitä ei voi kuitenkaan verrata, koska se toinen on leikattu ja senkin takia aivan erilainen. Onko kenelläkään kokemusta tällaisesta, että syöpä olisi löytynyt tiivistymästä tai kainalokipu olisi ollut ensimmäinen oire? Minun kainalokipuni tosin on tällä hetkellä poissa. Edellisellä kerralla syöpähoidot menivät hyvin ja jaksoin olla toiveikas, kun tiesin, ettei tauti ollut levinnyt. Nyt olen aika kauhuissani, jos se on uusinut. Voiko enää käydä niin hyvä onni, että selviää toisenkin kerran. Julkaisija Viestit Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1) Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun. Käyttäjänimi Salasana Muista minut Kirjaudu Unohditko salasanan? Vanhat keskustelut (arkisto) (avautuu uudessa ikkunassa) Käyttäjänimi Salasana Muista minut Kirjaudu Unohditko salasanan?