Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Saattohoito Tietoa kokemuksista kaipaan.

Tietoa kokemuksista kaipaan.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #43614

    Kari Lanne
    Participant

    Tervehdys.
    Olen lähihoitaja ja opiskelen tällä hetkellä palliatiivista hoitoa. Aiemmin olen opiskellut aihetta lähihoitajakoulutuksessa saattohoidon nimellä ja vanhustyön erikoisammattitutkinnon kuolevan hoito moduulin.
    Tähän koulutukseen liittyy kehittämistehtävä. Kaipailisin siihen palliatiivisessa ja saattohoidossa olevien ihmisten läheisiltä tietoja millaisena olette kokeneet hoidon. Mikä on ollut hyvää ja toimivaa? Missä olisi kehittämisen varaa?
    Viestejä voi lähettää suoraan työsähköpostiin kari.lanne@selanne.net
    t. Kari Lanne

    • Tätä viestiketjua muokkasi 3 vuotta sitten  Kari Lanne.
    #44624

    karita
    Participant

    En tiedä onko liian myöhäistä vastata, mutta täällä kirjoittaa 18-vuotias tyttö joka menetti äitinsä liian myöhään todetulle ja monta kertaa leikatulle paksusuolen syövälle. Kun tieto saattohoidosta tuli en suorastaan tuntenut mitään. Sisälleni tuli kuin tyhjä aukko – ajatus siitä että kohta äiti olisi ikuisesti poissa. Itkin monta kertaa asian tajuttuani ja mietin tulevaa. Mietin kuinka äiti voi ja mitä äiti ajattelee. Kaikki tuntui ahdistavalta ja muiden ilo teki olostani vielä synkemmän. Itse hoito jäi alle viikon pituiseksi, mutta kaikki toimi hyvin. Saimme oman huoneen jossa oli televisio ja jääkappi sekä saimme vierailla siellä koska vain. Äidin sängyn vieressä oli myös toinen sänky johon sai jäädä yöksi. Ainoa asia jonka koen miinuksena on se, että esimerkiksi minulta, nuorelta tytöltä jolle äidin menettäminen on todella kova paikka, ei kysytty mitään. Minulle ei sanottu mitään. Olisin ehkä kaivannut juttelua ”alan ammattilaisen” kanssa, mutta oma-aloitteisesti siihen en olisi pystynyt – niinkuin en pysty vieläkään. Muuten koko prosessi sujui hyvin ja äidin menehtymisestä jäi positiivinen kuva

    #45144

    Kari Lanne
    Participant

    Ei olleenkaan myöhäistä. Anteeksi etten ole käynyt täällä katosmassa ja vastaamassa viestiisi. Nyt kevät kaudella alan tekemään tehtävää. Tuo mitä kuvaat että et tuntenut mitään, on varmasti normaali reaktio ja sitä ei kai voi poistaa millään tuossa prosessissa. Se on kai kehon oma tapa suojautua liian suurelta järkytykseltä.
    Saattohoito on hyvin monitahoinen asia. On kuolevan oireen hoitoa ym. Viimeaikoina on tullut lapset puheeksi ottaminen, sitä tehdään paikoissa joissa saattohoito tehdään paremmin (saattohoitokodeissa). Saattohoidossa hoidetaan lähinnä kipua. Hoidon kehittäjä on sanonut että elämää on fyysistä, sosiaalista, henkistä ja psyykkistä. Kaikissa näissä elän muodoissa on myös kipuja. Fyysistä hoidetaan yleensä asentohoidolla ja lääkkeillä. Muita puhumalla.
    Valitettavasti saattohoitoa tekevät monet sellaiset hoitajat jotka eivät pysty kohtaamaan kuolemaa. Eivät edes pysty sanomaan sanaa kuolema. Tuon taidon oppiminen on vaikeaa, sitä ei voi oppia muuta kuin omien rakkaiden kuoleman prosessin tutkiskelemalla ja käymällä läpi se mikä itseä koskettaa läheisen kuolemassa. On mahdollista että on hoitaja jolta ei ole vielä kuollut yhtään läheistä. Mielestäni jokaisessa saattohoitoa tekevässä työyhteisössä pitäisi olla ihminen jolla on valmiudet kohdata kuolemaa ja työyhteisön pitäisi antaa hänelle mahdollisuus tehdä sitä työtä.
    Kiitos viestistäsi. Viestisi muistuttaa minua siitä että omaiset pitäisi huomioida.
    Voimia ja jaksamista. Jos jaksat niin sinun olisi ehkä hyvä hakeutua sairaalasielunhoitoon erikoistuneen pastorin puheille. Heillä ainakin pitäisi olla kykyä ja taitoa kohdata kuolemaan liittyviä asioita.
    t. Kari

    #45264

    kummastunut
    Participant

    Hei,
    alla omia kokemuksia hyvin lyhyestä saattohoidosta, haimasyöpä näytti kaiken pahuutensa ja puolisoni saattohoito jäi alle vuorokauden mittaiseksi.

    Hyvää: huone, jossa oli tilaa yöpyä ja oleilla myös läheisille. Asiansa osaava ja myös jäljelle jääviä tukeva ja ajatteleva henkilöstö. Esim. hoitaja jonka kanssa vietimme kaksi viimeistä tuntia, huomasi tarjota mahdollisuutta lääkärin kanssa keskusteluun. Siinä kaaoksessa torjuin tarjouksen, mutta siitä huolimatta lääkäri soitti seuraavana päivänä. Jälkeenpäin ajatellen tämä soitto oli ”kullanarvoinen”, monet myöhemmin mieleen tulleet kysymykset saivat vastauksen ennen kuin niitä oli edes mieleen ehtinyt muodostua.

    Lisätoiveita: Konkreettiset neuvot mitä tehdä läheisen hyväksi. Esim. meille tuotiin kyllä vanupuikkoja suun kostuttamiseksi, mutta siinä hetkessä käyttö jäi haparoinniksi. Pelotti, että jos vettä menee henkeen tai puikolla satuttaa. Hoitaja olisi voinut konkreettisesti näyttää mitä tehdä. Viimeiselle hoitajalle olen ikuisesti kiitollinen siitä, että hän ”komensi” minut ja lapset vuoteen vierelle ja käski kertomaan mukavia ja tärkeitä asioita todeten vielä jotenkin näin ”kyllä hän kuulee tai aistii, voitte kyllä jutella”. Jos saattohoitovaihe on pitempi, näitä konkreettisia neuvoja varmaan tulee paremminkin matkan varrella.

    #45474

    Kari Lanne
    Participant

    Tilanne on hankala silloin kun sairaus etenee nopeasti ja kuolema lähestyy ”yllättäen”. Haimasyövässä kuolema tulee nopeasti. Minusta asioista voisi puhua etukäteen, silloin olisi etukäteen tiedossa mitä todennäköisesti tapahtuu. Tämä ongelma aiheutuu kun on henkilökuntaa joka ei pysty kohtaamaan kuolemaa tai omaisia jotka eivät halua puhuakkaan asiasta. Saattohoidon vaikeimipia tilanteita on silloin kun omaiset tai kuoleva ei ole valmis kohtaamaan kuolemaan. Vaikka varsinainen saattohoito jäisikin lyhyeksi niin asioita voisi siinä kypsytellä etukäteen.
    Tuo on myös tärkeää että asioista olisi hyvä puhua myös jälkeenpäin niin kuin te olette tehneet lääkärin kanssa. On saattohoitoa missä on ns. jälkihoito missä asioita käydään läpi ihan suunnitellusti.
    Tuo toive siitä että asioita käydään läpi tarkemmin on hyvä. Omaisten vointia on syytä seurata, ”suoritusta” pitää tukea ja ohjata. Tällä tarkoitan tuota suun kostutusta. Meille nuo ovat niin arkipäiväisiä rutiini asioita ettei sitä aina osaa ajatella että nämä ei ole sitä kaikille. Varmastikkin jos kyse on omasta omaisesta, niin toimii aika varovaisesti. Ihmisellä on yleensä aina luonnostaan kosteutta suussa, mutta ei se silti usein mene henkeen. Joillekin tapahtuu niin valitettavasti mutta määrä on pieni eikä siitä aiheudu kummempaa. Tarkoitan ihmistä joka köhii sylkeä, joka ei ole saanut suuhunsa ruokaa tai juomaa moneen tuntiin.
    Tuosta suun kostutuksen näyttämisestä tulee mieleen tilanne jossa minusta tuntu että kuuluuko minun tehtäviini anatomian opettaminen. Omainen ihmetteli kuoleman jälkeen että käsien väri muuttui. Se johtui siitä että verenkiertoa kun ei ollut ollut riittänyt ääreisverenkiertoon ja kuoleman tultua nesteet pääsivät tasaantumaan. Silloin tuntui että olisi minun pitänyt kertoa etuketeen mitä voi tulla tapahtumaan.
    Saattohoito on suurelta osin hyvin ihmissuhteiden ylläpitoa, niin kuin hoitaja on saanut teidät tekemään.
    Kiitos viestistänne. Nämä ovat arvokkaita hoidon kehittymisen kannalta.

    #47034

    Myy79
    Participant

    Hei, Karita!

    Minulla ei ole kokemusta saattohoidosta, mutta haluan sanoa sinulle Karita, että itse olen ainakin hyötynyt ammattilaisauttajan kanssa keskustelemisesta mm. surussani. Sen kanssa ei kannata jäädä yksin. Vanhemman menetys oli ainakin itselleni kova suru, jonka käsittelemiseen kaipasin joskus tukea. Se auttaa elämässä eteenpäin, kun sen käsittelee. Kaipaus ei toki häviä ( eikä tarvitsekaan), mutta suurin suru sisältäni on poistunut.

    #48224

    karita
    Participant

    On kiva huomata, että täällä selvästi välitetään tai ollaan ainakin kiinostuneita toisten kommenteista! :)
    Kävin muutaman kerran psykologilla, mutta pian totesin, että ainakaan kyseisestä henkilöstä ei ollut apua ”ongelmiini”. Jollain tavalla puhuminen on minulle vaikeaa, eikä juuri tämä kyseinen alan ammattilainen osannut ottaa sitä ehkä niin hyvin huomioon kuin oletin. Jatkan siis minulle oikean ammattilaisen etsimistä! :)

    #48504

    Myy79
    Participant

    Itsekin olen huomannut, että terapeuteissa on eroja. Kannattaa silti hakea sitkeästi. Toki kaikille terapia ei sovi. Itsestä tuntuu hyvältä puhua ulos tunteita ja ajatuksia. Lisäksi kirjoitan. Olen esim. kirjoittanut kuolleelle isälleni kirjeen, jossa kerron tunteitani ja ajatuksiani hänelle suhteestamme ym. Tämä on ihan ammattiauttajien kertomana yksi keino käsitellä surua. Joku taas maalaa, toinen tekee musiikkia ym.

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.