Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Yleistä syövästä Suolistosyöpä

Suolistosyöpä

Esillä 20 viestiä, 521 - 540 (kaikkiaan 706)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #62601
    kesanto
    Participant

    Hei Hanna 66
    Ikävää et pelpttelevat noin,koskas seuraavan kerran ottavat verikokeita?
    minulla sillon teil vuosi sitten kun cea koholla lääkäri sanoi et ei usko et mitään löytyy vaikka arvot koholla.
    niitä arvoja seurattiin kuukauden välein aina vain hiljalleen kohosi otettiin tt kuvat mitään ei löytynyt,
    mut arvot vaan kohosi, viimein lääkäri määräsi pet kuvaan ja siellähän se apina löytyi.
    leikattiin ,sen jälkeen kolme kontrollia on ollut puhtaat.
    Siellä se apina mukana keikkuu, varmaan koko elämän,
    Missään tapauksessa en halua pelotella mut kannattaa ottaa vakavasti nuo merkkarit nousut.

    #62691
    hanna66
    Participant

    Hei kesanto
    Kiitos kommentista vaikka sen sisältö ei niin mukavaa luettavaa ollutkaan. Kieltämättä vähän huolestuin. Seuraavat verikokeet helmikuussa. Itse asiassa se on vähän vahinko tai ainakin monen sattuman summa, että ylipäätään tarkistivat nuo CEA-arvot. No, hyvä, että tarkistivat ja nyt niitä seurataan.
    Löysässä hirressä siis mennään taas?

    #62701
    Juse
    Participant

    Morjesta,mulla oli CEA 2.9 lähtöhetkellä (kun syöpä paljastui) ja sen jälkeen 2.2-2.4 muistaakseni sekä nyt 2.0,kirurgi sanoi että jos nousee 3.4;ään epäillään uusiutuneen kun kysyin onko täysin nolla jos ei ole ollut syöpää niin sanoi että voi olla 5-7 eikä ole eli nollassa ei ole sairastamattomillakaan.Tupakkamiehillä lukemat voi olla korkeat,kyllähän se aina hieman jännittää kontrollien alla nyt seuraava on heinäkuussa onhan tämä semmoinen apina blues koko homma.Silloin kun eka tähystyksessä kävin niin sanoin lääkärille että hyvä kun paljastui näin äkkiä,lääkäri vastasi että se voi muhia 7-9 v ennen kuin paljastuu toivottavasti ei enää koskaan.Tsemppiä hanna66 toivotaan että menee hyvin ja samoin toisillekkin itsellä ollut suht kohdillaan asiat mutta eihän sitä tiedä milloin muuttuu.

    #62711
    kesanto
    Participant

    Hei Hanna 66
    Hyvä että seurataan,turha sanoa et älä huolestu kun huolestuttaa kuitenkin.
    Jaksuja sinulle ,pääasia et seurataan kyllä me pärjätään meistä pidetään hyvää huolta.

    #63321
    hanna66
    Participant

    Hei taas kaikki
    Palstalla on ollut hiljaista enkä minäkään ole jaksanut kirjoittaa. Nyt ajattelin päivittää kuulumisia.
    Kuudes lääkejakso ohi ja väliviikko menossa. Lääkeviikot menevät vielä jotenkin. Toisen viikon lopulla olen tavallista väsyneempi ja vatsa sekaisin. Oikein kunnon oireet iskevät sitten väliviikolla. Eilen en nukuin koko päivän. Mitä nyt välillä piti kiiruhtaa vessan ja loppuillasta tuli myös oksennus ? Pystyssä en voinut olla, kun pyörrytti heti kun yritin nousta.
    Tänään jo parempi olo, mutta aika heikko edelleen, kun ruoka ei maistu. Mehua olen saanut juotua ja syötyä yhden banaanin. Eilen vähän marjoja ja hedelmiä. Ei siis ihme, että heikottaa.
    Kertokaahan muutkin kuulumisianne.

    #63391
    kesanto
    Participant

    Hei Hanna 66
    Jaksaa jaksaa,,,,,,,,onko sinulla vielä monta hoitokertaa?
    Hyvin vielä itelläkin muistissa nuo ajat,mutta onneksi kun hoidot loppuvat olo aikaa myöten kohenee,toki yksilölliset erot ovat suuria itselleni jäi aika pahat neuropatia oireet joka vaivaa vieläkin.

    Hiljaiseksi tosiaan menee täällä ,itse olen tykännyt käydä täällä lueskelemassa,omalla kohdalla seuranta jaksot menossa joten ei hirveesti kommentoitavaa tällä hetkellä ole,vaikka lähes päivittäin se apina tuolla olkapäällä muistuttaa itsestään
    on tämä niin rankka matka ollut et ei ihan heti unohdu.

    Jaksuja meille kaikille,kevät aurinkoa odotellaan ja pärjäillään.

    #63401
    hanna66
    Participant

    Hei kesanto
    Kaksi olisi vielä ollut, mutta lääkäri totesi perjantaina, että nyt lopetetaan. Tuon kirjoittamani jälkeen olo vaan paheni. Nosti korkean kuumeen ja parista päivästä en paljon muista. Edelleenkään en ole syönyt juurikaan. Vähän hedelmiä, marjoja ja miniannokset ”oikeaa ruokaa”. Ei vaan maistu. Ja ripuli jatkuu?
    Lääkäri oli sitä mieltä, että olisi ollut syytä käydä päivystyksessä ja totesi, että sinne lähdettävä heti, jos olo viikonloppuna ei ala kohentua. Asteen parempi olo jo, joten ei ole päivystykseen lähdetty. Nestettä kuitenkin saan jo alas kohtalaisesti.
    Vähän kurja olo siitä, että elimistö ei kestänyt kuuria loppuun. Huoli tietysti myös siitä jääkö teho nyt vajaaksi. Yritän lohduttautua sillä Mediuutisten artikkelilla, jossa tutkimuksen mukaan kolmen kk lääkehoito antaa lähes yhtä hyvän tuloksen kuin 6 kk. Minulla meni 4 kk. Lääkäriin aion tässä asiassa luottaa ja seurannat tietysti jatkuvat.

    #63561
    Hanne17
    Participant

    Voimia Hanna66! Toivottavasti ripuli on hellittänyt. Kyllä hoidot varmasti tehoavat, tuo uutinen 3kk tehosta on kiirinyt minullekin monesta suunnasta. Mm. Meikun onkologeilta, ja siihen suuntaan ollaan kai siirtymässä.

    Kärsivällisyyttä sinulle hoidoista toipumiseen. Minulta neuropatia katosi käsistä aika nopeasti, jaloissa viipyy yhä, hoitojen loppumisesta pian vuosi. Mutta edustystä on tapahtunut. Mielikin tarvitsee toipumista. Olen vasta vähitellen ymmärtänyt, miten kovassa paineessa olin hoitojen aikaa, ja luulen muiden kokevan vähän ainakin samalla tavalla. Oli tuo etova olo, kylmäoireita, iho-oireita, neuropatiaa ja pelkoja, iänikuisia verikokeita, tt-kuvia. Minulla oli iso leikkaus vuelä hoitojen jälkeen. Jälkeen päin ajattelin että jollain tapaa kävin pohjalla silloin, sieltä olen vähitellen kavunnut tqkaisin arkimaailmaan. Välillä ”kapuaminen” on ollut raskasta, on tehnyt mieli pysähtyä. Mutta säännöllinen liikunta (aluksi pienet kävelyt, nyt jo reipas ryhmäliikunta kerran viikossa) on ollut tosi tärkeätä. Todellakaan ei ole ollut aina helppo lähteä, aluksi kävellessä jalat kipeytyi todella paljon, nytkin niitä saattaa särkeä. Mutta toisaalta, jos en liiku niin sillloin jalat vasta sörkevätkin.
    Vähitellen olen tullut tarmokkaammaksi, mutta taitaa olla niin, että elämänuskon vahvustuminen on jotain, mitä ei voi pakottaa. Kun elämän hauraus on kerran tullut näin todeksi, hengenlähtö ollut eri tavoin pari kertaa lähellä, niin tulevaan ei heti usko sydän luottaa, vaikka pää alkaisikin uskoa siihen, että itse kuuluu onnekkaisiin.

    Ja välillä ainakin minua jotenkin mietityttää, että miten juuri minä sain mahdollisuuden jatkaa elämääni, kun niin monen näen menettävän sen. Toisaalta, miksi juuri minä jouduin pysähtymään, sairastamaan ja pelkäämään, kun niin monet ympärillä porskuttaa eteenpäin? Kun jonkun toisen murhe on se että lähikauppa ei enää myy sitä hyvää luomupastaa tai että työmatka piteni puoli tuntia, ja itse miettii ovatko varmasti kaikki syöpäsolut poissa.

    Elämä ei kuitenkaan ole epistä, se vaan on. Enää en osaa kuvitella onaa elämääni ilman syöpää, vaikkatietenkään en sitä koskaan olisi valinnut. En halua romantisoida, mutta läheiset ovat tulleet entistä läheisemmiksi, ja joistain suhteista ovat turhat luulot karkonneet.

    Voimia myös sinulle Kesanto! Toivon että sinunkin neuropatia väistyy. Ja muille tänne eksyville myös hyvää vointia, Myy, Miska, Salamatkustaja, Juse, Kangasalan Ukko, kaikille toivon hyvää vointia. Unohdin varmaan jonkun :)

    #63581
    Hanne17
    Participant

    Luin taakse päin, ja unohdin monia, vaikka olen seurannut teidän viestejä aiemmin ja elänyt myötä, niin kuin täällä netissä voi. Jannelle, Nealle, Viuhkalle toivon erityisen paljon sitä hyvää, mitä teidän diagnoiseilla voi.

    Ymmärrän, että raskaiden hoitojen keskellä ei jaksa kirjoitella tänne.

    • tätä vastausta muokkasi 3 years, 8 months sitten Hanne17.
    #63611
    ronja
    Participant

    Hei,
    Olen seurannut näitä keskusteluja sairastuttuani pari kuukautta sitten. Olen siis uusi täällä.

    Kohdallani on on parin kuukauden aikana tapahtunut paljon. Vatsakipujen takia lääkäriin ja leikkaukseen. Tuli keuhkoembolia ja vielä perään syöpädiagnoosi.
    Sytostaateista capesitapiini tbl ei sopinut ja se vaihdettiin toiseen. Kiinnostaisi tietää onko muita joille ko. lääke ei sopinut.

    Tänään alkoi taukoviikko ja sitten vielä 2 sytostaattikuuria ennen isoa paksusuolen leikkausta. Olen onnekas kun etäpesäkkeitä ei ole löytynyt. Hoitolinjani on parantava, sanoi lääkäri.

    En ole sopeutunut tähän tilanteeseen mitenkään. Meni työkyky ja terveys samantien. Hyvä kun olen selvinnyt hengissä niistä eri komplikaatioista mitä minulle on tullut tämän 2kk aikana. Olen tolkuttoman väsynyt ja en jaksa juurikaan mitään. En ole uskaltanut ajatella miten tästä eteenpäin. Menen päivää kerralla ja yritän jotenkin jaksaa. Lääkkeitä on niin paljon ja en ole siihenkään tottunut.

    Nämä teidän kirjoitukset tänne palstalle on antanut minulle toivoa ja uskoa. Nyt rohkaistuin jo itsekin kirjoittamaan vaikka en niin uskonut tapahtuvan vielä kuukausi sitten.

    #63631
    Hanne17
    Participant

    Hei Ronja,

    mitenkä sinä parin kuukauden aikana olisit voinutkaan sopeutua näin vakavaan sairauteen, epävarmuus ja raskaat hoidot, niiden komplikaatiot vievät varmasti kaikki voimat. Sopeutuminen on muiden tehtävä, työnantajan ja läheisten. Kaikilla siihen ei ole kykyä, voit kohdata huonoa kohtelua. Mutta syy ei ole sinussa, vaan toisessa osapuolessa, jos ei kykene ymmörtämään mitä käyt läpi. Muttaehkä heitä voi ymmärtää: kaikilla ei ole voimavaroja ja ymmärrystä. Tukeudu niihin joilla on.

    Tukea sain itse syöpäjärjestöjen vertaistoiminnasta myös, ja sairaalan kautta järjestyi mahdollisuus keskusteluapuun. Se auttoi elämään sairastumisen kriisin kanssa ja jaksamaan hoitojen kanssa. Kaikki eivät sellaista tarvitse, mutta minulla ei ollut sellaista läheistä, johon olisin voinut riittävästi tukeutua. Ilman apua olisi ollut raskasta, tiedän, että jotkut kuitenkin valitsevat niin. Jos ei tarvitse sinnitellä, niin silloin hyvä, mutta jos on raskasta pärjätä yksin, on avun hakeminen vertaisilta tai ammattilaisilta viisasta.

    Olen lukenut netistä että kapesitabiini ei kaikille sovi, erilaisia vaivoja sydämelle tms Korvaavia valmisteita sitten kertovat käytetyn, ja toimii ilmeisesti niinkin. Luulen, että kapesitabiini on ensilinjan lääke, koska on halpaa kun potilas itse ottaa lääkkeen kotona. Hintakaan (ilman erityiskorvaustakaan) ei vaikuta kovin kalliilta moniin muihin lääkkeisiin verrattuna. Jos et itse joudu maksamaan korvaavan lääkkeen lisähintaa, ei sillä ole merkitystä. (Mutta monillehan tuo sopii, joten ok ratkaisu silloin.)

    Jos jonkun neuvon saisi antaa Ronja, niin sen, että ole itsellesi armollinen. Älä vaadi itseltäsi syöpään sopeutumista ennen kuin hoidot yms ovat ohi ja olet toipumisvaiheessa. Nyt elät vielä vaihetta, jossa koko ajan tapahtuu kaikenlaista raskasta, on kipuja ja muuta. Miksi et saisi kokea niitä raskaina, sitähän ne ovat? Toki sitä raskautta voi ilmaista eri tavoin, eikä se ole kenenkään muun syytä, joten läheisille ei myöskään voi taakkaansa siirtää, eikä heiltä voi odottaa ammattilaisen asennetta. Ymmärrystä on lupa odottaa, mutta niissä rajoissa, mihin itse kukin pystyy. (Minä esim aikuisilta lapsiltani en aluksi voinut odottaa tukea, nuorille aikuisille sairastumiseni oli iso kriisi ja kesti pitkään ennen kuin uskalsivat taas lähelle.)

    Voimia ja lämpimiä ajatuksia sinulle ja muille, jotka ehkä lukevat näitä palstoja sairastuttuaan mutta vielä ei ole voimia kirjoittaa.

    #63681
    Myy79
    Participant

    Hei hanne17!

    Kiitos samoin myös sinulle hyviä vointeja!

    #63721
    ronja
    Participant

    Kiitos Hanne 17 kannustavasta viestistä

    Osuit juuri niin naulan kantaan kuin vain voi. Odotan itseltäni jo nyt sopeutumista, vaikka olen vasta juuri sairastunut ja peloittaa aivan kauheasti.
    En ole salaillut sairastumistani (en ole vaan jaksanut) vaan ollut avoin kun on kysytty. En tiedä onko se hyvä vai huono asia. Jää nähtäväsi. Itse sitä on tullut laittaneeksi jonkunlaisen syöpäleiman otsaansa ymmärtämättä edes vielä edes täysin mitä se tarkoittaa.

    Kirjoittaminen näistä asioista on yllättävän vaikeaa. Nämä pari kuukautta ovat olleet todella rankkoja aikoja niin fyysisesti kun psyykkisesti. Tällä hetkellä vointi on kohtalainen. Olen jo jaksanut käydä ulkona kävelemässä parina päivänä saattajan kanssa. Menen tänäänkin. Ongelmana minulla on että hengästyn helposti ja tulee huimausta. Pitäisi saada istua välillä. Eteenpäin pikkuhiljaa yritän ja siihen satsaan. Nyt suunnittelen päivän kävelylenkin pituutta. Jaksankohan yhtään enemmän kuin eilen vai menisikö 2 kertaa saman lenkin ? Tässä on tapahtunut iso muutos ennen sairastumista olleeseen elämääni. Matto vedettiin alta sanalla sanoen täydellisesti. En edes tajua vielä kaikkea koska tuo kipu on hallinnut minua niin voimakkaasti tähän asti ja pää on ollut pyörryksissä voimakkaan kipulääkkeen takia.
    Nyt kipu on hallinnassa ja lääkitystä on purettu siltä osin. Nyt taitaa olla aika etsiä sitä keskusteluapua

    Tuosta capesitapitapiinista tuli tosiaan rajut sydänoireet ja sydänfilmiin infarktimuutokset.
    (Korvaavan lääkkeen joudun maksamaan itse koska KELA ei anna siitä tähän minun paksusuolensyöpääni edes peruskorvattavuutta. Hintaa tulee 750 € . Muitakin halvempia olisi lääkärin mielestä ollut mutta ne eivät olisi olleet niin hyviä. Jos minulla olisi mahalaukun syöpä olisin saanut kelakorvauksen. )No mutta, vaikka tämä vie talouteni kuralle niin en jää sitä itkemään koska se ei vie kuin lisää voimia ja niitä tarvitsen muualle. Uusi tbl sopii ja sillä nyt mennään +se oksaplatina vai joku sellainen ? 3 viikon välein.

    Voimia teille kaikille ja paljon hyviä hetkiä

    #63722
    Myy79
    Participant

    Hei Ronja!

    Kyllä itsekin muistan syöpään sairastumisen alkuajoista sen, että olin myös hätäinen ja vaadin itseltäni juurikin tuota nopeaa sopeutumista ja hoidoista palautumista. Kai sitä jotenkin pelkäsi, että jumittuu siihen sairastumistilaan. Tosiasia mielestäni kuitenkin on, että sairastuminen on raju kriisi, joka pitää vain läpielää. Krooninen sairaus on sitten taas varmasti ihan eri juttu.

    #63729
    ronja
    Participant

    Huomaan, ettei mulla on vähän keinoja takataskussa kohdata tätä kriisiä. Olen yrittänyt ylläpitää tavoitteita ja ajatuksia positiivisessa tulevaisuudessa niinkuin sitä toitotetaan joka suunnalta. Tiukan paikan tullen olen vaan yrittänyt unohtaa ja porskuttanut eteenpäin. Nyt tämä sairastuminen pakottaa kohtaamaan asioita. Fiilikset vaihtelee laidasta laitaan ja tulevaisuutta ei osaa hahmottaa sairauden kanssa. Nyt en pääse noin vain eteenpäin.

    Luin jostain ettei tarvitse yrittää hyväksyä tilannetta mutta sen kanssa tulisi oppia elämään. Nyt mietin , etten ikinä opi elämään tämän syövän kanssa. Hyväksymisesta nyt ei voi edes puhua. Nyt tuntuu vaikealta tuo ”oppia elämään ”. Miten? Ajan kanssa ? Sekin hrvittää että meitä sairastuneita on niin paljon. Syöpäklinikan seinällä oli tieto että joka 4s sairastuu elämänsä jossain vaiheessa syöpään. On kaameaa olla tuo 4s. Ehkä sekin etten vielä tiedä kuinka krooninen sairaus tästä kohdallani tulee. Hoidot kesken ja leikkaus tulossa. Tämä epätietoisuus on nääntävää

    #63733
    Hanne17
    Participant

    Huomenta Ronja!
    Minä jouduin pitkittyneen vatsakivun takia sairaalaan, suoraan isoon leikkaukseen, juuri sitä ennen sain tiedon että on syöpä, että tulee avanne, pysyvä tai tilapäinen. Jälkeenpäin lohtu, avanne tilapäinen, syöpä vain paikallisesti levinnyt. Mutta järkytys syövästä ja tiedosta, että leikkaus oli tehty yhdennellätoista hetkellä. Massiivinen suolitukos olisi voinut aiheuttaa kuolemankin.
    Sairaalassa kipuja, koko ajan tyhjennettävä avannesidos, leikkausta edeltänyt pahoinvointi jatkui ja jatkui. Pää ja keho sekaisin olin aivan musertua. Eräs nuori hoitaja, jolla itsellään on kokemusta vakavasta sairaudesta antoi hyvän neuvon. Kun hänelle tuskailin tilannettani, ja sanoin sitten itse että kai sitten päivä kerrallaan vaan täytyy yrittää, sanoi hän ei.
    Vartti kerrallaan, se riittää. Ja selviytyminen riittää. Kun sairaus on juuri tullut, riittää että koetat jaksaa hetkessä. Mieli ei vielä pysty ottamaan haltuun ajatusta tulevaisuudessa, se vastii aikaa. Ja ehkä,mahdollisuutta jäsentää tapahtuvaa jonkun muunkin kanssa, ei vain itsekseen.

    Itse työstin omaa sairautta ajan kanssa, keskusteluissa ja omissa pohdinnoissa, mutta ”sopeutumiseen” en kiirehtimällä päässyt. Mutta vähitellen sairastamiseenkin tuli arki, rutiineja, jotka tosin välillä saivat minut itkemään raivosta ja epätoivosta. Sitten keräsin itseni lattialta ja koetin taas selvitä seuraavasta vartista. Minä kirjoitin päiväkirjaa, muille varmaan sekavia tekstejä, niissä listasin pelkoja, kävin läpi tapahtunutta, mitä milloinkin. Siitä oli apua, mutta vielä enemmän ammattilaisten avusta, ystävistä, vertaisista. Myöhemmin olen nimittäin ollut syöpäyhdistyksen joissain Harrasteryhmissä ja myös leirillä. Monenlainen työstäminen on auttamut, ja näyttää auttavan myös monia, minua paljon vakavampia, kroonisia syöpiä sarastavia. Eli aika auttaa, mutta ei yksinään, apua on haettava, otettava vastaan. Jossakin, itselle sopivassa muodossa. Mutta en usko, että tästä yksin selviää.

    Voinkohan sanoa vielä tämänkin? Olen alkanut ajatella, että kärsimys kuuluu ihmisyyteen. Jotkut meistä sairastumme vakaviin sairauksiin. Joku kärsii lapsettomuudesta, toinen läheisten menetyksistä. Eikä missään ole sanottu, etteikö useampaa lajia kärsimystä voisi osua omalle kohdalle. Itse sain elää pitkään ilman näitä elämän kokoisia asioita, sitten tuli parin, kolmen vuoden sisään oikea tsunami asioita. Niiden keskellä on löytynyt uusia asioita, ystävyyttä, rakkautta ja minulla kykyä arvostaa niitä aivan uusin tavoin.

    Voimia sinulle Ronja, tähän aamuun, tähän päivään. Antaa vielä tulevien päivien pitää huoli itsestään.

    Hyvää sunnuntaita kaikille muillekin, mitä se hyvä itse kullekin onkaan!

    • tätä vastausta muokkasi 3 years, 8 months sitten Hanne17.
    #63735
    Myy79
    Participant

    Hei Ronja ja Hanne17!

    Itsekin törmäsin jopa sairaalan henkilökunnan taholta kehoitukseen ajatella positiivisesti ja ottaa asenne, että minä voitan syövän eikä syöpä minua. Se tuntui todella pahalta, kun oma mieli oli aivan sekaisin ja tunteita velloi laidasta laitaan. Juurikin tuo Hannen mainitsema ymmärrys on se, mitä sairastunut tarvitsee. Todella hyvä ajatus Hanne tuo, että elää vain hetken, jopa vartin kerrallaan. Itse ajattelin kyllä jo pitkälle tulevaisuuteenkin, koska katkeruus otti minussa valtaa ja aloin hyvin vakavasti miettimään elämäni mielekkyyttä, tarkoitusta. Se syvä pettymyksen ja katkeruuden tunne pakotti myös ajattelemaan pitkälle tulevaisuuteen ja minulle se teki hyvää, kun tajusin, että syöpäkokemusta en saa enää koskaan pois mutta tulevaisuuteeni pystyn myös minä itse vaikuttamaan. Se tuntui helpottavalta!

    Tosi tärkeää on puhua tuota sairastumiskokemusta ulos ja itsellenikin kirjoittaminen on ollut hyvä kanava käsitellä sairautta ja sen mukanaan tuomia ajatuksia ja tunteita. Sairastuminen nostaa pintaan paljon ikävältä tuntuvia tunteita kuten pelkoa, vihaa surua, ahdistusta, yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Nehän vievät paljon voimia, joten kurja olotila on ihan ymmärrettävää. Sairaus vaikuttaa kuitenkin niin kokonaisvaltaisesti elämään ja jokaisella uskoisin eri tavalla.

    #63736
    Kangasalan Ukko
    Participant

    Heipä vaan kaikille.

    Tervehdys Ronjalle ja muille, enpä nyt oikein tiedä mitä tässä sanoisi kun olet myös tähän mankeliin joutunut. Meistä jokainen tämän joutuu omalla tavalla käsittelemään ja keksimään että miten tämän kanssa pärjää. Ei kukaan voi odottaa että tämän kahden kuukauden jälkeen tietäisit miten homma hoituu.
    Olet juuri siinä pahimmassa vaiheessa kun tieto on imeytynyt aivoihin ja sitten tulee että mites tästä eteenpäin. Itselleni auttoi heti alussa saamani hyvä neuvo, älä murehdi tulevaisuutta vielä, sen aika on myöhemmin, katso aamulla vointisi ja päätä sitten mitä tänään teet. Se on auttanut hyvin eteenpäin kun ei tämän sairauden kanssa aina edes tiedä sitä mitä huomenna on edessä. Enpä sitäkään tiedä pitääkö tämän kanssa oppia elämään, ehkä ennemminkin tottua tämän kanssa elämään. Tulevaisuuden suunnittelun aika on sitten kun tietää miten hoito etenee ja tehoaa.
    Ehkä se voi hieman lohduttaa että olen nyt kolme vuotta sairastanut laajalle levinnyttä paksusuolen syöpää ja vointini on vieläkin ihan hyvä. Minulla todettiin jo heti ensimmäisellä kerralla että tauti on jo parantavan hoidon ulottumattomissa. Eipä tämä tauti sittenkään ollut kuolemaksi. Ensimmäiset kolme kuukautta oli hieman hankalaa kun ei tiennyt miten hoidot purevat mutta sitten helpotti kun ct-kuvat näyttivät kasvainten pienentyneen ja olo oli parantunut. No sittemmin olemme käyneet kahtena kesänä Italiassa ja olen puuhaillut kaikkea mitä milloinin jaksaa.
    Niinkuin tuossa edellä neuvottiin ole itsellesi armollinen, kaikkea ei ole pakko jaksaa yksin, apua kannattaa hakea jos tuntuu siltä.
    Sellaista siis, jatketaan kirjoittelua ja valoisan kevään odottelua.

    #63740
    Salamatkustaja
    Participant

    Hei kaikki ja erityisesti ronja, uusi palstalainen, ja Hanne17, jonka viisasta tekstiä lukiessa tulevat melkein kyyneleet silmiin. Kiitos kauniista ja kannustavista sanoistasi. Niissä on paljon hyvää meille kaikille erilaisten syöpien kanssa painiskeleville.
    Minun paksusuolensyöpäni on hallinnassa, ellei jopa poissa. Seurata tietenkin pitää vielä kolme ja puoli vuotta saadakseni viisi puhdasta vuotta täyteen. Tosin onkologini on jo sanonut, että loppu elämän käyn jonkinlaisissa testeissä, ainakin kolonoskopiassa, tosin harvemmin. Hyvä niin. Espanjan julkinen sairaanhoito on ensiluokkaista.
    Minä kärvistelen taas munuaiskivien kanssa, mutta syövän jälkeen ’rakastan’ niitä! Olen niin onnellinen, kun kipujen syyksi löytyy jotain muut, kuin syöpä. Niin kuin aikaisemmin olen kirjoittanut, joka ikinen kolotus huolestuttaa nykyään. Onko jotain vakavampaa? Voiko syöpä kuitenkin uusiutua ja näin nopeasti? …
    Minun kuuden kuukauden väliset kontrollini ovat taas huhtikuussa. Tosin käyn lähes saman patterin läpi testejä jo maaliskuussa näiden munuaiskivieni takia, joten infoa saan sisuksistani jo piakkoin. :)
    Mukavaa helmikuuta ja tsemppiä kaikille kaikkiin mahdollisiin koitoksiin! Kevät tulee ennemmin tai myöhemmin.

    #63741
    kesanto
    Participant

    Tervetuloa Ronja meidän syöpäläisten joukkoon,vaikka pahimmalle vihamiehellekkään tätä ei toivoisi.
    Hanne sinun tekstiä on kyllä lohduttavaa lukea,vaikka itse hoitorumbassa jaksat luoda uskoa muihinkin,

    On mukava huomata et tämä palsta näyttää vähän piristyvän, on lohdullista käydä täällä lukemassa ,teidän kaikkien kokemukset tuovat lohtua huomaa et ei ole yksin.

    Tuossa lukiessa huomasin teistä monella olleen koviin kipuja,minä olen ainakin tähän saakka kivuitta selvinnyt, kaksi leikkausta in läpi käyneenä,ei kipuja ole tarvinnut kärsiä

    Paitsi näistä hoidoista tulleista neuropatia kivuista,kyllä ne vähän ovat helpottaneet mutta pitkä matka on vielä normi oloon,välillä meinaa usko loppua puolitoista vuotta kuitenkin siitä kun tämän vaivan sain.

    Tällähetkellä muuten kaikki hyvin ,kun sais ton päänkin kondikseen mut kaikki aikanaan.

    Salamatkustaja ikävä et sinulla nuo kivet vaivaa,ne osaa olla joskus aika kivuliaita.

    Myy mitäs sinulle kuuluu? Kangasalan kuolleet erikois terkut kun jaksat olla aina niin positiivinen.

    Onkos muilla noita neuropatia oireita?miten pärjäät te niiden kanssa?

    Mukavaa kevään odotusta toivotaan et tulee aurinkoinen kevät.

Esillä 20 viestiä, 521 - 540 (kaikkiaan 706)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.