Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #68385
    Pepe52
    Osallistuja

    Koska olen saanut täältä vertaistukea, ajattelin jakaa myös omaa (ei mitenkään erityistä) kokemusta.
    Mies synt. 1952, normaalipainoinen, avioliitossa, työssäkävijä eläkeläinen.
    Kesä 2018:
    Kuten tapana jo 12 vuotta (eturauhastulehduksesta), joka toinen vuosi PSA-testi. Tulos 3,6. Hiukan liikaa.
    Lääkäriin.
    Ultraäänitutkimuksessä ei havaintoja.
    Resepti – tulehduslääke. 2 kuukauden jälkeen uusi PSA-testi – tulos 3,1.
    Lääkäri: ”Vuoden päästä uusi testi”.

    Menin kuitenkin jo helmikuussa uudelleen PSA-kokeeseen, koska ”siellä” oli pikkasen epämiellytävä tunne – tulos 4,9. Taas lääkärille, sieltä varatiin aika urologille, jonka sain maaliskuuhun.
    Sitten lähete magneettikuvaukseen. Löytö: noin sentin kokoinen vasemalla puolella.
    Seuraavaksi koepalojen otto – uroloogi kohdisti ultraäänikuvan ja magneettikuvauksen tuloksen, otetiin vain kaksi koepalaa ”oikeasta paikasta”.
    Tuloksena syöpä Gleason 4+4=8
    Lääkärineuvosto päätti, että tehdään isotooppikuvaus levinneisyyden tarkistamiseksi.
    Se tapahtui kuitenkin vasta elokuussa – henkilökunnan lomaat.
    Levinneisyytä ei löydetty.
    Kutsu hoitoneuvotteluun. Urologi suositteli radikaalia menetelmää eli poistoa. Kertoi myös muista vaihtehdoista; sanoi kuitenkin että miehille, joilla on todennäköinen jäljellä oleva elinikä yli 10 vuotta, hän suosittelee sitä.
    Näin sovitiin.
    Leikatiin syyskuun alussa. Edellisena päivänä sairaalaan. Nukutuslääkärin haastatelu.
    Aamulla painesukat jalkoihin ja leikkaukseen.
    Tähystysleikkaus. Kun syöpä oli ärhäkkää versiota, poistettiin molemmalta puolelta myös imusolmukkeet.
    Patologin lausunto: Gleason 4+3=7, poistetuissa imusolmukkeissä ei mitään.
    Mahalla 3 parin sentin arpea sekä 2 täplää mistä ”salaojitysputket” roikkui pari päivää.
    Istumaan en pysty, kivulias.
    3 pv leikkauksen jälkeen kotiin. Ne, joilta imusolmukkeitä ei poistettu, meni 2 pv jälken kotiin.
    Kotona suihkussa havaitsin, että jalkojen välissä roikkuu punajuuri – verenvuoto; osa meni ”salaojituksen” kautta ulos, osa valui kivespussiin. Viimeiset jäännökset siitä hävis noin 6 viikon kuluttua.
    Ensimmäiset 10 pv katedrin kanssa (sen vierestä alkoi vuotaa jo kolmannella päivällä).
    Sitten urologille, joka varmisti liitoksen pitävän ja kateedri pois. Vaippa housuihin ja kotiin. Varoitti kuitnkin, että en sais vielä ruveta vastavia lihaksia treenamaan.
    Suositteli juomaan 2 litraa nestettä päivässä.
    Venttiili vuotaa. 4 vaippahousua päivässä.
    Kolmannella viikolla rupes öisin ilmestymään jonkinlainen pito; kuudennesta viikosta eteenpäin on yöt kuivia.
    8 viikkoa leikkauksesta urologin vastaanotolle; ultraäänikuvaus (varmistakseen, että mahaontelossa ei olisi mitään nesteiden kertymistä) sekä PSA testi.
    Lääkäri kertoi, että kunnes virtsaputken liitos ei ole parantunut, voi se häiritä virtsansulkijalihaksen toimintaa – jokunen ”automaatisäätö”.

    Nyt sain luvan Kegelin harjoituksiin.
    Seuraavana päivänä tuli PSA tulos: 0,006
    Kymmentenä viikkona oli 2 päivää, kun ehkä muutama tippa tuli ei-toivotusti, muu meni vessaan. Sen jälkeen palasi kaikki ennalleen noin viikoksi. Nyt tapahtuu edistys pikku askelein; 2 vaipa päivässä.
    Tähän asti sairaslomalla; mielelläni menisin töihin, mutta ammatti on sellainen että välillä tulee eteen kokopäivän keikkoja ja olla koko päivä ”kusessa” ei kiinosta.
    Sen pituinen se, toistaiseksi.
    (Anteeksi mahd. kirjoitusviat – en ole suomalainen).

    #68806
    Saunatakki
    Osallistuja

    (Hyvin sä suomeksi kirjoitat, ei mitään ongelmaa.)
    Toivottavasti jatko on mennyt hyvin. Kerro tilanteesta nyttemmin, jos vaan jaksat. Hyvää vointia!

    #68809
    jyrkiap
    Osallistuja

    Moro Pepe. Hyvä kirjoitus. Paljon yhtäläisyyksiä omaan tilanteeseeni (mulla ennen hoitoja PSA n. 8, suh n. 8% ja G 4+3). Hoidot olivat 2013 TAYS:ssa leikkaus ja sädehoito kksph:ssa. Löydät niitä halutessasi vanhoista keskusteluista.
    Sinulla nyt ainakin näyttää hoidetulta = PSA 0,006 ja patologin tuloksesi olivat todellakin toiveita antavia.

    Tsemppiä sinulle. Ei näytä pahalta kirjoittamasi perusteella. Koskaanhan näistä ei tiedä varmuutta.

    #68817
    Pepe52
    Osallistuja

    Noniin,
    huomenna tulee tasan 5 kuukautta leikkauksesta.
    Viisi viikkoa olen ollut jo töissä. Pomo on ymmärtänyt, että saa käyttää vaan mun aivojani 🙂
    (Hyvin hän ymmärtää, koska hänen isällä oli sama juttu, havaitiin vaan myöhemmin)
    Yhdet vaippahoust (Tena Men Active Fit) per vuorokausi. Päivän ”tulos” vaippaan on yleensä noin 40 grammaa.
    En ole uskaltanut olla yöt ilman suojaa, vaikka kai voisi.
    Vetikkan toiseta toiminnasta ei mitään kerrotavaa; pari kuukautta sitten se joskus heräili. En rupee sen kanssa hirveesti tappelemaan ennen, kun pysyn kuivana.
    Huomenna urologin vastaanotolle, päivitän sitten.

    #68818
    Pepe52
    Osallistuja

    Aivoissani on ilmeisesti myös jotain mätää – edellisen kirjoituksen ”huomenna” tarkoittaa maanantaita.

    #68828
    Pepe52
    Osallistuja

    Nopea visiitti urologille, kuulumiset kerrottu, PSA varten veri luovutettu.
    Tulos näkyy netissa – <0,003
    Eli ei muuta kun yritetään saada vaippojen käytösta irti.
    Siellä sisällä asiat parantuu kuitenkiin hitaasti; noin pari vikkoa sitten menin liian rohkeaksi ja nostin pellettisäkkejä 2 kpl kerrallaan – arpien kohdalta tuli muistutus, että sieltä on leikattu.

    #69383
    Pepe52
    Osallistuja

    Noniin, 8 ja puoli kuukautta leikkauksesta:
    ilman suojaa elämä ei onnistuu. Ostin kellon, joka muistuttaa 3 tunnin välein käydä vessassa. Se auttaa pysymään kuivemana mutta ei ihan nollilla.
    Jos tulee eteen joku odottamaton liike, niin vähän (ehkä millilitran verran) vuotaa (jos en muista keskittyä).
    Välillä on muutama päivä ihan kuiva. Yöt kuitenkin en tarttee mitään suojaa.
    Vie se pidon palautuminen hirrrrveesti aikaa.
    ”Onneksi” tilanne ei häiritse kesän lomasuunitelmien toteutumista, koska korona teki sen muutenkin.
    Elokuussa seuraava tarkistus.

    Voimia kaikille!

    #69550
    Pepe52
    Osallistuja

    PSA 0,003; ja muutenkin sama tilanne.

    #69712
    Pepe52
    Osallistuja

    Noniin,
    vuosi leikkauksesta.
    Syövän kannalta on ongelmat toistaiseksi ohi, mutta se alaventtiili…
    Kesällä oli välillä muutamia ihan kuivia päiviä, mutta sitten tilanne kääntyi vähän huonommaksi.
    Yleensä on niin, että aamupäivä on OK, mutta sitten jotkut liikkeet aiheuttavat pikku vuodon.
    Olen jo tottunut tippasuojiin (”tulos” on maks. 10 grammaa päivässä), mutta kivempi olis ilman.
    Ilmeisesti lihakset ”siellä” väsyy? Aerobiikkaa?

    #70916
    Pepe52
    Osallistuja

    Noniin,
    yli vuoden leikkauksesta.
    Alaventtiili vuotaa vielä joskus, erityisesti nopealla kävelylenkillä, mutta tyydyttavaksi sais tilannetta sanoa.
    Erektiopuoli – nolla. Eräänä yönä herätessä huomasin ihan toimivan erektion, olis kai pystynyt ämpäriä kantamaan siellä. Se on kuitenkin ainut sellainen tapaus tähän asti.

    Kuukausi sitten kävin miestenklinikalla, lopulta tarjotiin terapeutin neuvottelua. Olis se visiitti voinut olla jo puoli vuotta sitten.. Samalla vaihdetiin lääkitys Sildenafilista Tadalafilinn (5 mg iltaisin).
    Terapeutti suositteli toista lääkäria.
    Kävin sen juttusilla, tarjosi avuksi Caverjettia.
    No helvetti. 2 tunnin seisokki – parneri oli erittäin iloinen.
    Että – kuka tappele erektion kanssa – kysykää ihmeessä sitä pistosta. Ei se hirveen kallis ole – kapakkailta tulee kallimaksi.
    Tsemppia kaikille!

Esillä 10 viestiä, 1 - 10 (kaikkiaan 10)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.