Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Sururyhmä Kun suru ei saa minussa lopullista sijaa.. Miksi en käsitä kuolemaa?

Kun suru ei saa minussa lopullista sijaa.. Miksi en käsitä kuolemaa?

Esillä 3 viestiä, 21 - 23 (kaikkiaan 23)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #44914

    Teijukka68
    Participant

    Minäkään en käsitä enkä hyväksy kuolemaa! Vieläkään, menetin ainokaiseni nuoren kauniin elämän haluisen neidon tammikuussa -15 munasarjasyöpään. Tänään jouluaatona kun koristelin joulukuusta niin itkin ja mietin että tämä olisi Rosani tehtävä. Vielä toissa jouluna
    voimia löytyi sen verran että kuusi tuli koristeltua vaikka kivut oli kovat. Viime jouluna joulukuusta ei meillä ollut eikä muutakaan. En vieläkään hyväksy tyttöni kuolemaa. Miksi ainokaiseni otettiin minulta pois. Suruni on kyllä muuttunut, niin kuin minulle sanottiin. Suurin tuska on hivenen helpottanut mutta ikävä on suunnaton. Voimia teille kaikille sureville ja joulu rauhaa. ?lämpöä ja valoa pilven reunalle.

    #46274

    Nellielli
    Participant

    Hei aikoihin. Kirjauduin tänne pitkän ajan jälkeen ja luin niin monen täällä kokeneen läheisen kuolemaa. Monella samankaltaista ”oireilua”, tunteita, mitä minulla ollut, ja on edelleen. Kiitos, kun olette niitä jakaneet, emme ole yksin.

    Olen siis ketjun aloittaja.. suru on edelleen surematta, äitin kuolemasta 1v4kk. Tai näin koen. Kotona ollut rankkaa, lapsen vaativaa oireilua ja diagnoosia, ja ylipäätään suurpeheen pyöritys 24/7. Itkut on edelleen itkemättä. Joku kirjoitti juuri kuinka minustakin tuntuu haudalla käynti: tuijotan nimikylttiä. En sisäistä todellisuutta, muutenhan se sattuisi, tulisi paha mieli. Tulee vain tyhjä olo siinä, se ei tunnu oikealta. Sen verran olen päässyt elämässä eteenpäin, että palaan työelämään.. vähän se pelottaa. Mitä tapahtuu, kun olen täältä pois? Kotoa siis.. työmatka on puoli tuntia, siinä ehtii kelata.. Pelottaa ehkä se, että jos romahdankin sit just, kun elämä alkaa olee muuten raiteillaan. Ja eräs kirjoitti, että on jollain tapaa vainoharhainen terveytensä suhteen, minäkin olen ollut, ja edelleen ajoittain. Luulen saavani saman kohtalon kuin äitini. Tai jollekin tapahtuu jotain pahaa perheessämme. Näille ajatuksille, kun ei anna valtaa, pärjää ok. Olen kyllä osannut iloita hyvistä jutuista, enkä koe masennuksen oireita nyt, mutta mieli on heikko minulla. Se osaa murtua vielä.

    Kaikkea hyvää ja voimia. Tämä oli hyvä kuttu, kun tänne yhtäkkiä eksyin. Kiitos.

    #46304

    beeblebum
    Participant

    Nellielli ja muutkin, olisi kiva jatkaa jutustelua jos teillä energiaa siihen on. Koen että vertaistuki on tärkeää. Jos haluaa viestitellä niin tässä s-postini: beeblebum21@luukku.com

Esillä 3 viestiä, 21 - 23 (kaikkiaan 23)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.