Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Esillä 15 viestiä, 21 - 35 (kaikkiaan 35)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #65647

    Kia Kolangio
    Osallistuja (Participant)

    kiitos te ihanat ihmiset! ja pahoittelen kovasti kun teilläkin on ollut surua ja vaikeuksia. lämpöisiä ajatuksia lähetän teille.

    pikainen päivitys. tänään oli siis lääkäri. siellä on tapahtunut pikkuisen kasvua mutta tilanne EI ole mikään katastrofi. ei esim uusia metastaaseja. sytostaattihoidot aloitetaan taas tammikuussa, nythän olen ollut kuukausikaupalla hoitotauolla.
    kutina johtuu siitä, että sappitiehyeet eivät ole täysin vapaat muttei sille voi tehdä oikein mitään.
    lääkäri käski tuplaamaan sen kutinalääkkeen ja rasvaamaan ahkerasti pintakuivaa ihoani.
    kun hän oli sanonut tuosta että aloitetaan taas sytot, hän kysyi mitä mieltä itse olen, että jaksanko. ihmettelin vähän tätä kysymystä. toki jaksan!

    olen onnellinen ja huojentunut! tänään herkuttelen juhlan kunniaksi. teen tortilloita ja ostin myös suklaata :)

    kirjoittelen taas tuonnempana.
    valtavasti voimia kaikille! iloa ja luottamusta mieliinne. terveisin, helpottunut Kia

    #65653

    Tottahan se oli
    Osallistuja (Participant)

    Hei Kia ja kiitos päivityksestäsi :)Onneksi tilanne on rauhallinen ja sellaisenahan sen tuleekin jatkua; sytostaatit sen vielä sitten varmistaa. Eikö stenttiä korjaamalla saisi sappitiehyitä avattua?

    Kävin tänään syömässä ja seurana oli henkilö, jolla on leikattu rintasyöpä muutama vuosi sitten. Virkisti kovasti omaa mieltä, kun sai jälleen taas vertaistukea ja vielä hyvän ruoan kanssa.

    Syintäydeltä voima-ajatuksia myös minulta kaikille !

    #65656

    pauliina78
    Osallistuja (Participant)

    Hei Kia! Ikävä kuulla siskostasi, otan osaa suruusi. Tuntuu välillä että elämä on hyvin epäoikeudenmukaista, ikäviä asioita kasaantuu yhdelle ihmiselle ihan liikaa. Raskaita asioita. Onneksi oma tilanteesi on rauhallinen ja saat nauttia joulun ajasta.

    Omakohtaisesti olen kokenut elämän ikävien asioiden kasaantumisen kun isäni sairasti monia sairauksia. Hänellä todettiin 50-vuotiaana lihassairaus,johon hän kuoli 64-vuotiaana muutama vuosi sitten.Lisäksi hänellä oli verenpainetauti,ihosyöpä ja,toinen käsi huonosti toimiva sirkkelionnettomuuden takia. Olen miettinyt monta kertaa että miksi yhdelle ihmiselle voi käydä niin monta ikävää asiaa. Näin joulun aikaan olen ikävöinyt isää useasti..ja varsinkin epävarmuuden ja odottelun aikaan kun minua tutkittiin ja leikattiin,olisin tarvinut isää. Meillä oli tosi hyvät välit. Äitini on vielä elossa ja ollaan paljon tekemisissä.

    Enpä tiedä mistä ajatusten syövereistä tämä teksti pulpahti. Kiitos jos jaksoit lukea.

    #65694

    Kia Kolangio
    Osallistuja (Participant)

    niinpä, kunpa sen tietäisi miksi tai miten ne vastoinkäymiset muodossa tai toisessa ikään kuin kasaantuvat. mutta kuten todettu, myös hyvillä asioilla on tapana ikään kuin ryhmittyä. Pauliina, pahoitteluni isäsi kohtalosta.

    nyt sujuu jo paljon paremmin, tarkoitan mielialaani. siskon hautajaisia vietetään ensi viikolla ja kieltämättä ne kyllä stressaavat.
    lähinnä se ihmisten kohtaaminen. en ole luonteeltani ujo ja omaan kyllä sosiaalisia taitoja mutta karsastan kaikkea pönötystä. koen herkästi voimakasta myötähäpeää mistä tahansa teennäisyydestä.
    kulttuuriimme kuuluvat kahvittelut hautaamisen jälkeen eivät ole niitä kaikista luontevimpia hetkiä. suvun kesken emme pidä yhteyttä muutoinkaan joten en ymmärrä minkä takia suvun pitää kokoontua näissä tällaisissa tilaisuuksissa. jäisin niistä mieluusti pois, ja rehellisesti sanoen olenkin harkinnut käyttäväni syöpäkorttiani selittääkseni poissaoloni, mutta siskon miehen takia osallistun hautajaisiin, sillä haluan tukea häntä. muiden mietteistä en piittaisi hitustakaan.

    olen toki miettinyt omiakin hautajaisiani. kirjoittanut niitä varten toivomuslistan, ettei minkään sortin väkinäistä kahvittelua järjestettäisi.
    veljeni ja ystäväni voivat mennä ominpäin vaikka baariin tai ravintolaan jos haluavat. tuskin haluavat. eiväthän he muutoinkaan vietä aikaa yhdessä. eli ystäväpiirini on kovin hajanainen. ja veljen lisäksi muita läheisiä (läheisiltä aidosti tuntuvia) sukulaisia ei siis ole.

    kuulun ja haluankin kuulua kirkkoon. lähinnä siksi että kirkko tekee mielestäni hyvää diagoniatyötä ja maksan mielelläni roposeni kirkollisveroa.
    vaatimaton siunaustilaisuuskin on kohdallani ok, mutta siinä kaikki. ja polttohautaus, ehdottomasti.
    onneksi voin luottaa siihen, että veljeni kunnioittaa toivettani.
    lisäksi tiedän että hän on samanlainen kuin minä; karsastaa kaikkea teennäistä.

    mutta tuosta mielialasta vielä. olen tosiaan ollut paljon virkeämpi kuin kuukausiin. mennyt, koko syksyn kestänyt eroprosessi otti niin lujille, ja alan vihdoin toipua siitä.
    olen myös erittäin tyytyväinen siihen kun varasin itselleni jouluksi miniloman Tallinnaan. karsastan nimittäin myös joulua ja joulun perinteitä, juuri edellä mainituista syistä. kaikki on niin teennäistä! tunnen joulun ”painetta” kotioloissakin, joten on hyvä päästä sitä pakoon.
    valitsin aika kalliin mutta kuvista päätellen erittäin viihtyisän hotellin ihan vanhankaupungin ytimestä. vähäiset joululahjani ostan sieltä.
    jos kaikki kaupat ovat kiinni, teen ostokset laivalta. syön hyvin ja nautin olostani sekä joulurauhastani. käyn ehkä glögillä jossain. hyvä kirja mukaan, ja hotelliin kotoisat villasukat.
    aattona soittelen ystävilleni ja veljelleni, jos siltä tuntuu, ja kun pääsen jo joulupäivän iltana myöhään kotiin niin aah, joulu on käytännössä ohi.

    kutina valitettavasti jatkuu. välillä on parempia päiviä, välillä kutisee enemmän. lääkärin määräämät lääkkeet eivät juurikaan auta.
    mutta kyllä tämän kanssa voi ihan hyvin elää, paljon paljon huonomminkin voisi mennä, kuten jokainen meistä tietää.

    toivotan teille kaikille rauhallista joulun odotusta. stressi pois, jos sitä ilmaantuu.

    lämpöisin terveisin, Kia :)

    #65695

    Kia Kolangio
    Osallistuja (Participant)

    ai niin, Tottahan se oli. siinä stentissä ei pitäisi kuvien mukaan olla mitään vikaa. mutta kiitos kysymästä! sylintäydeltä voimaa myös itsellesi.

    #65696

    Tottahan se oli
    Osallistuja (Participant)

    Hei Kia, tänään kun taas bussilla köröttelin sädetykseen, mietin sinua ja kaipasin kirjoituksiasi; niitä kun lukee, tulee jotenkin rauhallinen olo. Ehkä on väärä sana kuvaamaan tunnetta, mutta sinä olet kyllä verraton vertaistuki ja tuntojen tulkki. Itse en pysty ilmaisemaan tuntojani kuten haluaisin ja siksi sinun tekstien lukeminen auttaa myös omaa jaksamista, aivan eri tavalla. Tukee erityisesti myös omia ajatuksia ja tuntemuksia; en ole siis yksin ajatusteni kanssa.

    Joulusta…ajattelin aiemmin, että tänä jouluna en kinkkua paista. Toisin kävi. Paistan kinkut sekä 88- ja 90 -vuotiaille vanhemmilleni että lasteni perheille, joille onneksi vain yksi yhteinen. Eli kaksi maks 4-5 kilon kinkkua. Muutoin jouluni tulee olemaan periaatteessa vain aaton ajan; vierailen lasteni luona. Muun jouluajan rauhoitun omaan kotiin, leväten ja syöden hyvin jotain jouluun kuuluvaa.

    Tuo kutina, josta mainitset. Harmittava juttu. Toivotaan ettei se ainakaan lisääntyisi. Ja pakkohan siihen on olla ratkaisu, jos se lisääntyy…hyvänen aika… :(

    Itse olen alkanut orientoitumaan töihin menoon vuoden alusta. Saa nähdä, kuinka kuntoni kestää. Aloitan neljällä työpäivällä viikossa, ainakin tammikuun ja tarvittaessa helmikuun. Huomenna tällä haavaa viimeinen sädetys ja sen jälkeen heti lääkäri.

    Voimia kaikille, ja lämmin virtuaalihalaus jälleen Kia sinulle :)

    #65708

    Tupuna
    Osallistuja (Participant)

    Hei Kia, mahdottomasti surua sinulla, otan osaa. Hyvä kun kuitenkin jaksat kirjoitella päivityksiä elämästäsi tänne palstalle. Luen, mutta aina en osaa oikein vastata, vaikka päässä pyörii monenmoista asiaa. Vaikea välillä muotoilla kirjoitusasuun.
    Joulusta olen sitä mieltä; jokainen tekee siitä omanlaisensa, eikä sen tarvitse olla niin kuin muilla. Minäkin kuvittelin, että tänä vuonna en tee mitään joulun hyväksi. Mutta niin se ajatus muuttuu; olen kyllä jouluihminen. Kaikki lapset puolisoineen tulevat jouluaatoksi meille, mikä on ihana asia.

    Itselläni oli tiistaina viimeinen Doke-Herb-Perjatan hoito. Ennen joulua vielä kuvaukset ja uudenvuoden aattona lääkäri. Jos kasvaimet ovat sillä mallilla, niin jatkuu vain Herb ja Perjatan hoito kolmen viikon välein. Mutta jos ei, niin jatkosta sitten ei vielä tiedä.

    Kaikille lämmin halaus ja voimia

    #65716

    Sohvi
    Osallistuja (Participant)

    Hieno ketjunavaus Kia,
    tuttuja sanoja paljon (olet niin reipas, positiivinen jne) kuolemanpelosta puhuminen, siihen ei kukaan ole ehkä juuri tuon vuoksi tarttunut. Sitä ei ole, lähinnä juuri tuo, että miten täältä sitten joskus lähetään, toivottavasti kivuitta.
    Suvussamme on aina puhuttu avoimesti kuolemasta. Äitini, 78-v järjissään, asuu yksin, toivoo, että eutanasia joskus tulisi, että saisi itse päättää sitten kun aika ja varsinkin kun pystyy päättämään, ettei joutuisi jonnekin hoitokotiin makaamaan ja hoitoa odottamaan. Molemmat olemme aikaa sitten allekirjoittaneet juurikin, että jos todetaan ettei hoito auta, se sitten lopetettaisiin. Vaan jos hoitokotiin (vanhuksena) joudut, voi voidakin hetken hyvin ja sitten…no niistähän on paljon luettu.

    Minun suhtautuminen omaan syöpään on aika neutraali. Tämä nyt tuli minulle, en kysele miksi juuri minä, se on aivan turhaa. Shokki se oli enemmän monelle muulle ja tilannetta varmaan enemmänkin voivotellaan. Ehkä itsellänikin auttaa 10 v sitten koettu tosi syvissä vesissä käynti, kun siitä selvisin, niin tämä vain tuntuu helpommalta ”rastilta”. On ollut myös onnea, että hoidoista olen aika helpolla päässyt, töissäkin olen käynyt. Liikunta, no, sitä on, mutta se on omassa mittakaavassa onnetonta. Yritän silti ajatella, että jotain teen päivittäin, vaikka useimmiten se on todella pientä kävelyä koiran kanssa.

    Vaihtoehdot ovat kuitenkin että jäät tuleen makaamaan tai yrität lähteä lentoon kuin Fenix-lintu. Haluan olla tuo lintu, välillä siivet kantaa ylöspäin, välillä tuuli tuivertaa alaspäin, mutta täältä noustaan jollain tavalla. Onhan minulla se ajatus, niinkuin (Myy?) kirjoitti, että en ole valmis vielä lähtemään. Mieheni järkyttyi jo kun yli 30 sitten sanoin, että jos kuolen yhtäkkiä, muista, että silmäni ja muut elimeni lahjoitukseen,(jos hyötyä), hautajaiset pienet ja tietty biisi ja pitää polttaa. Hän ei halua kuolemasta keskustella, ei silloinkaan. Mutta ei sitä valmiutta kysytä, toiset lähtee nuorina, toiset nukkuu vanhoina, laulun sanojen mukaan. Enemmänkin minä ihmettelen niitä jotka tahallaan itseään ”pahoinpitelevät” kun tämä yksi elämä vain on. Mutta en minä siitä saarnaa heille(tupakka, alkoholi, ylensyönti, liikkumattomuus).
    Tämä oli minun pohdintaa, voimia kaikille omiin ajatuksiin.

    #65744

    Kia Kolangio
    Osallistuja (Participant)

    hei kaikille! kuule Tottahan se oli, minusta osaat kuvata tunteitasi oikein hyvin. ja minä ainakin olen saanut teksteistäsi paljon, lisäksi kirjoitat ahkerasti mikä on hieno juttu. joulusuunnitelmasi kuulostavat myös mukavalta.
    ja kuten Tupuna tuossa mainitsee, joulu on parasta ja tarkoituksenmukaisinta silloin kun tekee siitä omanlaisensa.
    auts, meinaatko Tottahan se oli mennä tosiaankin töihin vuoden alusta? tosin ainahan voit tehdä suunnitelmaasi muutoksen jos siltä tuntuu, eikö? muistathan tämän?
    koska meillä on tämä sairaus, minkä muotoinen tai missä ”tilassa” se kullakin sitten onkaan, niin ollaan hyvällä tavalla itsekkäitä jokainen? sovittu?
    itse olen karsinut elämästäni asioita, myös joitakin harvoja ihmisiä, jotka koen kuormittaviksi. ja miettinyt, että näin minun olisi pitänyt toimia jo aikoja sitten. nyt, sairauden myötä, sitä jotenkin osaa sekä uskaltaakin toimia paremmin itsensä parhaaksi. nyt sitä on. rohkeutta. näin tuon itse näen omalla kohdallani.
    eli mottoni on: kaikki kuormittava veks elämästäni. piste.
    toisinaan taas (toki) pitää siirtyä pois siltä kuuluisalta mukavuusalueeltaan – jotta, mukavuusalueelle on mukava palata takaisin. eli se mukavuusalue pitää jatkossakin kutinsa. ja sitten nauttia siitä.

    Tupuna, valtavasti voimia tulosten odotukseen! jokainen meistä tietää mikä urakka se on. toivotaan, tietysti, parasta mahdollista.
    kunpa saisit loistavan uudenvuoden lahjan.

    Sohvi, kiitos kun kirjoitit tuosta neutraalista suhtautumisestasi. kuten olen itsekin kirjoittanut, sama homma täällä.
    kuitenkin, kun menin pari viikkoa sitten lääkärin tapaamiseen kuulemaan uutisia sairauteni tilasta, niin tunnistin tunnegalleriassani myös pelon ”jyskettä”. kyllä tuon tunteen kanssa pärjäsi, mutta sain totisesti vinkkiä siitä millaista elämä olisi jos tuo jyske olisi koko ajan, tai edes päivittäin, riesana.
    eutanasiasta. toisaalta kannatan sitä, toisaalta en. kimurantimpi juttu. vaarana nimittäin on, mittavana sellaisena, että yksilö tahtoisi sen vääristä syistä. kuten esimerkiksi läheisiä säästääkseen tai jopa heidän ”toivomuksesta”. kuten tiedämme, rakkautta ei suvun keskeisissä ihmissuhteissa välttämättä ole. ei myöskään avioliitoissa, ei edes lapsi-vanhempi-suhteissa. ei olisi yllättävää että perijät kiirehtisivät vanhuksen kuolemaa. näin raadollinen ihminen on. ikinä ei voi tietää.

    en myöskään ihmettele tuota Sohvin mainitsemaa huonoa itsensä kohtelua. olen tehnyt sitä itsekin. henkiset traumat sekä niistä kumpuavat psyykkiset kärsimykset saattavat olla niin sietämättömiä ettei välitä enää. ei oikeastaan välitä, piittaa, enää mistään muusta kuin siitä, että saisi päänsä sekaisin sekä ennen kaikkea tukittua kipeät tunteensa, jotka ovat jo itsessään tappavia taikka vähintäänkin invalidisoivia.
    ei tietenkään viisasta toimintaa, koska kierre on valmis ja tuska sen kuin pahenee.
    toiseksi juominen, narkkaaminen, ylensyönti ja muut riippuvuudet ovat oikeastaan sisäänrakennettu pyrkimys selviytyä, yksilön epätoivoinen keino ylittää kestämätön hetki sekä tunne. mutta kuten todettu ja enemmän kuin hyvin tiedetään, kierre vain voimistaa pahaa oloa.
    älyn tai ”reippauden” kanssa ei tällöin olla tietystikään missään tekemisissä. kuten joskus joku lipsauttaa tämmöistäkin, yhä vain, vaikka tietous esim riippuvuuksista alkaa olla jo kaikkien saatavilla.

    Sohvi hyvä, sama vika rahikaisella tuon liikkumisen kanssa :(
    olen nykyisin törkeän saamaton. ehkä meidän molempien pitää YRITTÄÄ enemmän? heko, olipas taas lause, taikka idea. mutta silti!

    kutina valitettavasti jatkuu ja jatkuu mutta kyllä sen kanssa edelleenkin elää voi.

    eipä taas tällä kertaa muuta kuin oikein, oikein leppoisaa joulunalusaikaa kaikille! olette ihania tyyppejä.

    parhain terveisin, Kia

    • tätä vastausta muokkasi 1 päivä, 12 tuntia sitten  Kia Kolangio.
    • tätä vastausta muokkasi 1 päivä, 12 tuntia sitten  Kia Kolangio.
    #65749

    Tottahan se oli
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdystä jälleen kaikille!

    Minusta tämä Kian perustama otsikko on todella hyvä. Tällaisten asioiden pohtimista kaipasin jo diagnoosivaiheesta lähtien, joka oli tämän vuoden alkukesästä. On jotenkin vaikea löytää tai tunnistaa ihmisiä tai lähimmäisiä, joiden kanssa voisi puhua avoimesti ummet ja lammet esimerkiksi kuolemasta tai kuolemisen prosessista. Tämä sairaus on laittanut minut ajattelemaan paljonkin omaa kuolemaa ja omaa kuolemista prosessina. Kaikkihan täältä joskus kuolemme. Olen löytänyt itselle tavan, jolla kuoleman ja kuolemisen pelkoni on vähentynyt, ei kuitenkaan kokonaan hävinnyt. Ajattelen sitä eräänlaisena matkalle lähtönä, jolla on miellyttävä määränpää. Osa eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta tiedemaailmasta on kohdistanut mielenkiintoaan kuolemanrajatapausten kautta nousseeseen termiin tietoisuus, joka ei kokijoidensa mukaan välttämättä olisi pelkästään aivojen tuote vaan joka jatkaisi olemassaoloaan fyysisen kuolemisen jälkeen. Tähän taisimme Kia sinun kanssa muutamassa tekstissämme viitata eli että kuoleman jälkeiseen levolliseen olotilaan (?). Mutta tälle tietoisuuden ikuisella olemassaolo-väitteellänsä on puolustajansa ja vastustajansa. Mutta tässä nyt lyhyesti vain tätä pohdintaa siksi, koska yritän kuvata tällä, miten olen kuolemista ja kuolemisen prosessia itse työstänyt ja siten yrittänyt muokata sitä loppupeleissään miellyttäväksi lopputulemaksi. Mitään uskonnollista käännyttämistä en tällä ajatuksellani tarkoita, koska kyse ei ole mistään uskonnosta vaan kuolemanrajatapausten kautta tulleista kokemuksista, joita olen netistä löytänyt.

    Tuo pelon ”jyske”, jota Kia edellä kuvaa, niin olen sitä tuntenut myös. Kukapa meistä syöpään sairastuneista ei olisi. Lääkärin soiton tai tapaamisen odotus on ollut minullekin aika ajoittain raastavan jännittävää. Sairauden alkuvaiheessa aamuisin herättyäni olin muutaman sekunnin ns. normaalissa olotilassa. ts. en muistanut että minulla on syöpä, mutta sen jälkeen iski paha olo; minullahan on syöpä. Tätä voisin omalta osaltani kutsua myös pelon ”jyskeeksi”. Teki mieli jäädä sänkyyn, ei ollut nälkä. Pakottauduin kuitenkin aina ylös, ja söin väkisinkin, edes jotakin. Ajan kuluessa mielialat toki vaihteli, välillä oli ihan hyviäkin aikoja. Muistelen lukeneenikin jostain, että sytostaatit voivat viedä mielialaa myös alas. Laitan siis jaksamiseni myös osittain sytostaattien piikkiin.

    Tuosta itsekkyydestä; olen alkanut enemmän huolehtimaan itsestäni. Tai voisiko sanoa, että en enää niin paljon mieti / kanna huolta lähimmäisteni murheista. En niille voi mitään ja siksi turha rasittaa niillä itseään. Olen tunnistanut itsessäni sen uhrautuvan; niin töissä kuin kotonakin. Minä olin aina se, joka jousti. Joustan vieläkin…, mutta olen ryhtynyt harkitsemaan, onko minun tarve aina olla se mukaileva ja ns. uhrautuva. Kiitos Kia, annoit vahvistusta ajatuksilleni tuosta hyvällä tavalla olevasta itsekkyydestä.

    Arkisista asioista muutama sananen eli Kian kysymään työn aloittamiseen; vuoden alusta menen töihin. Aloitan kevennetyillä viikoilla. Katsotaan, miten kuntoni kestää. Työni on sellaista, että pystyn tekemään sitä myös etänä, tästä on sovittu jo työnantajan kanssa. Sekin tuo kevennystä työn aloittamiseen.

    Täällä on kyllä ihania tyyppejä, Kian kanssa samaa mieltä :) Minulle nämä sivut ovat olleet kullan arvoisia. Olen tyyppi, joka mieluummin lukee muiden kokemuksia ja ajatuksia. En niinkään pidä tapaamisista, joista taas jotkut saavat enemmän voimaa. Hyvä, että vaihtoehtoja on.

    Itselle on tullut tämän sairauden myötä valtava halu auttaa toisia, esimerkiksi yksinäisiä ja sairastuneita. Olen ehkä aina ollut auttavaa tyyppiä, mutta nyt auttamisen ajatus jotenkin korostuu. Myös toisten ihmisten ymmärtäminen on muuttanut muotoaan. Jos kohtaan ilkeyttä tai pahansuopaisuutta, niin en ajattele sitä enää niinkään ihmisten ilkeytenä, vaan tällaisten ihmisten pahan olona, joka purkautuu erilaisilla tavoilla.

    No niin…nyt tuli tällainen ajatusten purkaus. Taidan nyt pistää koneen kiinni, katsoa hetken tv:tä ja kyhnöttää vierekkäin kahden cotton-koiran vierellä; ovat sellaisia hellyyden kipeitä rotuja :) Ovat hoidossa tällä hetkellä, toinen saattaa jäädä pitemmäksikin aikaa hoitooni :)

    Perinteinen voimarutistus kaikille <3

    #65750

    Tottahan se oli
    Osallistuja (Participant)

    Kia; joko sisaresi siunaustilaisuus on ollut? Ja kuinka jaksat?Muistotilaisuudet voivat olla joskus todella raskaita.

    #65752

    Myy79
    Osallistuja (Participant)

    Hei sohvi!

    Haluan sanoa jotain tuohon lauseeseesi, että ”Enemmänkin minä ihmettelen niitä jotka tahallaan itseään ”pahoinpitelevät” kun tämä yksi elämä vain on. Mutta en minä siitä saarnaa heille(tupakka, alkoholi, ylensyönti, liikkumattomuus).”

    Alkoholismista puhutaan myös sairautena. MInulla on läheinen kuollut alkoholiin 30- vuotiaana. Kuten Kiakin sanoi, että riippuvuudet,ovat pohjimmiltaan sisäänrakennettu pyrkimys selvitä. Sen verran takerruin tuohon sinun sanontaasi ” tahallaan pahoinpitelevät”. En todellakaan näe tilannetta niin,että tahallaan pahoinpitelisivät itseään. Alkoholismin juuret ovat paljon syvemmällä .

    Itselläni on ollut syömishäiriö ja väitän, että en todellakaan tahallani kuihduttanut itseäni vaan ruuan kontrollin tarve kumpusi jostain paljon syvemmältä. Ensinnäkin syömishäiriöisenä en nähnyt tilannettani epänormaalina. Vaikka muutama läääkärikin sanoi minulle, kun kävin jostain syystä lääkärissä, että heikot veriarvoni johtuvat siitä kun en syö. Silloinkaan ei hälytyskellot soineet vaan kuvittelin heidän olevan väärässä.

    En todellakaan halua loukata sinua näillä kommenteillani. Halusin kuitenkin kertoa oman kokemukseni asioista.

    #65753

    Myy79
    Osallistuja (Participant)

    Tahallaan tehtyyn tekoon liittyy aina tietoisuus ja tarkoitushakuisuus. Väitän, että syömishäiriöinen ei tahallaan satuta itseään.

    #65754

    Sohvi
    Osallistuja (Participant)

    Myy, en pahoittanut mieltäni. En ehkä heittänyt lausetta ajatellen mainitsemiani asioita sairautena. Ehkä naiviimmin, helppoja esimerkkejä mm. kun minä tulen autolla pikkujouluihin ja saan siitä pilkkaa, miksi et ota (ja mietin että haluan aamulla jaksaa treenata) tai kun jotkut syövät kahvipöytään tuotuja herkkuja koko ajan ja itse pyrin välttämään, niin se tuntuu olevan isompi kompleksi. Jotain tälläistä.

    Bongasin muuten jonkun tutun seinältä (tämäkin suurinpiirtein meni näin, mutta tajuatte pointin kun kerron), että kuinka on niin hyvä kun ”kuolemaan”tuomittu sairas kirjoittaa ajatuksiaan mitä haluaa jättää jälkeensä. En voinut olla kommentoimatta, että sitä olisi hyvä tehdä terveidenkin, kun ei voi tietää milloin auto ajaa päälle tms.
    Aloitin (taas) päiväkirjan pidon kun sain tästä tiedon. Toisella sivulla piti olla faktoja, miten hoidot jne ja toisella omia ajatuksia. Olen ollut onnekas, että itsellä mennyt tämä syksy kuitenkin aika helpolla joten tuo on jäänyt. Parista käynnistä kirjoitin ja toisella sivulla muistutin vain, että eläkää elämää mahdollisimman onnellisesti. Olkaa tyytyväisiä ratkaisuihinne ja jos ette ole, rohkeasti seuraavaan ja kohdelkaa aina muita niinkuin haluatte että teitä kohdellaan.

    Pitäisi enemmänkin taas ajatuksia laittaa ylös

    #65755

    Myy79
    Osallistuja (Participant)

    Hei Sohvi!

    No joo, tiedän myös tuon, että jos olet jossain pikkujouluissa tai muussa niin joillekin se todella voi muodostua ongelmaksi jos joku ei juo tai kieltäytyy syömästä jotain. Sinänsä ihan typerä juttu, josta en itse milloinkaan näkisi vaivaa valittaa kenellekkään. Ja totta, ei tarvitse olla kuolemansairas, jos kirjoittaa toiveita kuoleman varalle. Elämä voi yllättää kenet tahansa meistä vauvasta vaariin, sairaan ja terveen.

Esillä 15 viestiä, 21 - 35 (kaikkiaan 35)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.