Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Esillä 20 viestiä, 221 - 240 (kaikkiaan 592)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #67398
    kuutamolla
    Participant

    Hei Kia Voittaja:)! Sinä ainakin voitat meidän muiden syöpäläisten sydämet puolellesi aidoilla ja ”täyttä elämää” sisältävillä tarinoillasi. Täytyy palata vielä tuohon kiltteys teemaan paremmalla ajalla. Toivotan Sinulle onnea huomisiin koetoksiin…suureen seikkailuun, ole vaikka sivustaseuraajana…joskus on hyvä ulkoistaa itsensä kaaoksen keskeltä, sitten voi palata voimautuneena omaan olomuotoon. Onneksi Sinulla on hyvät unenlahjat, vaikka ”virkkuukoukku” tippui vessamatkalla, unet jatkui,,hyvä niin! Voimauttavia unia kaikille muillekin😴! T. Kiltti kuutamo🤣

    #67399
    ronja
    Participant

    Hei kaikki,

    Jaksan nyt kirjoitella. Olen kyllä käynyt näillä sivuilla välillä lukemassa kuulumisianne ja mietteitänne mutta en ole jaksanut kirjoittaa.
    Olen toipumassa pitkän sairaalassa olon jälkeen sytostaatien haitavaikutusmyrkytyksestä. Romahdin täysin ja hemoglobiinikin putos niin alas et sain verta pari pussia.
    Ei se ole häävi nytkään tuo hb mutta ehkä se siitä kohenee. Multa meni kaikki voimat ja on ollut raskaita päiviä tässä mutta nyt on vointi päivä päivältä kohentunut ja jaksan tehdä jotain kotitöitäkin. Siitä iloitsen.

    Tyttäreni odottaa esikoistaan, olen tainnut siitä mainitakkin. Hän pyysi kutomaan peiton ja olen sen nyt kutonutkin. Tein valkoisen ja nyt aloitin kutomaan toista, sinistä peittoa. En ole kutonut mitään sitten peruskoulun mutta nyt olen innostunut. Pitäisi kutoa nuttu ja housutkin mutta kaikki mallit ovat vaikeita mulle. Hiki tulee kun olen etsinyt helppoja malleja.
    Tuo kutominen antaa ihmeesti uutta ajateltavaa. En tahdo lannistua tän taudin alle. Olen väkisin syönyt ja ostin eilen apteekista Calogen nimistä runsasenergistä juomaa jota otetaan 30 mlx3 päivässä. Sain sitä sairaalassakin. Olen lihotuskuurilla kun paino putos lähemmäs 50 kg. Olen 173 cm pitkä ja näytän riutuneelta

    Jatkoja en tiedä. Sytkyt ei enää sovi. Lääkärin piti soittaa. Ei soittanut mutta postissa tuli aika ensi viikolle TT kuvaukseen ja lab ja aika lääkärille nopeuttuna
    Sitten kuulen mitä tulee, En jaksa pohtia mitä tulee, Yritän etsiä joka päivästä jotain kivaa.

    Kaikkea hyvää teille ja kiitos kirjoituksistanne. Täytyy mennä nukkumaan.Kissani meni jo paikalleen sänkyyni. Tuo kissa on mun lähihoitaja, Mustavalkoinen vanha kollikissa se on mutta ymmärtää kaikki . Siltä musta tuntuu.
    Ronja

    • tätä vastausta muokkasi 2 years, 2 months sitten ronja.
    #67401
    kuutamolla
    Participant

    Voimia Sinulle Ronja! Hienoa kun jaksoit kirjoittaa väsyneenäkin! Ja olet ahertanut kutomisten parissa. Pikkuinen saa paljon lämpimiä tunteita sisältävät peitot ja kenties muutakin. Varmaan helpottaa kun saa jotain konkreettista aikaan. Minäkin viivyin pitkään sairaalassa syto-oireiden vuoksi. Toisaalta sai siellä hellää hoivaa ja vertaisseuraa, jos jaksoi lähteä sängystä liikkeelle. Toivotan Sinulle ”lihavampia”aikoja! Ja levollisia unosia! T.kuutamo (mamma myös, joka ei osaa kutoa:()

    #67407
    Aurora Borealis
    Participant

    Hei Kia ja muut,

    Piti ihan tulla kiittelemään Kiaa tämän ketjun aloituksesta, olet kyllä melkoinen valopilkku ja voiman tuoja. Olen nääs uusi täällä, ja kirjoittelin tuonne toiseen viestiketjuun. Mutta luin kokonaan tämänkin ketjun. Lämpöiset Voimahalit sulle Kia, toivottavasti päivät sujuvat hyvin uuden dreenin vaihtoa odotellessa.
    Ja Voimahalit kaikille muillekin sairauden keskellä tarpoville.
    T. Aurora

    #67409
    Kia Kolangio
    Participant

    hei Aurora, tervetuloa joukkoon mukaan kirjoittelemaan! kuten totesin Kuutamolle, on aina kiva saada uusia kirjoittelijoita, vaikkei se tietenkään ole ”kiva” että joku on taas sairastunut. no, ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan.
    minusta on hienoa että halutessaan jokainen voi kirjoittaa tänne muustakin kuin sairaudestaan; elämästään ja mietteistään ylipäätään.
    yrittäkäämme pitää palstaa vilkkaana sillä siten saadaan lisää ja lisää väkeä tänne. tietysti kukin voimiensa mukaan.

    ai Ronjallakin on samoja paino-ongelmia kuin mulla on ollut. mennyt aikamuoto sen takia että eilen ilahduin kun sairaalan puntari näytti peräti 56 kg! olen saman pituinen kuin sinä. eli alan olla turvallisilla vesillä painon suhteen ja ruokahaluttomuuskin on mennyttä. ruokahalu on ihanaa. nautin siitä täysillä kun maistuu. ruokahaluttomuus taas vaikuttaa henkiseenkin hyvinvointiin negatiivisesti.
    ja sama täällä kuin Auroralla ja Kuutamolla; minäkin oon joutunut osastohoitoon syto-oireiden takia, ja minuunkin piti lätkäistä parit punasolu-pussit hg:n ollessa vaarallisen alhaalla. se auttoi muuten heti. sitä jotenkin virkosi samantien sitä mukaan kun tankkaus eteni.

    Auroran tekstit toisista viestiketjuista luen myöhemmin. ja voimahalit sinne myös!

    yllätys, yllätys, olenkin jo kotiutunut osastolta.
    menin osastolle siis eilisaamuna kun mulle piti tehdä kokonaan uuden dreenin asennus entisen tilalle MUTTA, lekuri oli lukenut tapahtuneista vain osan, höh, eli luullut että dreenin vain se yksi piuha oli mennyt rikki, eikä täten ollut ajanvarausta tehdessään tietoinen siitä ettei koko härveliä ole enää olemassakaan.

    sitten kävi ilmi, ettei sairaalassa ollut anestesia-sakkia tarpeeksi (juttu olikin siis vaativampi kuin pelkästään yhden piuhan vaihto) joten mulle annettiin uusi aika ensi viikon torstaiksi, tosin sovimme että saavun osastolle jo keskiviikkona illalla.
    moka mikä moka. sattuuhan näitä.

    kun eilen pääsin sairaalaan törmäsin samaan lääkäriin heti ensimmäiseksi. hän on myös se lääkäri, jonka kanssa kävin pitkähkön keskustelun palliatiiviseen siirtymisestäni silloin toukokuun alussa, joten tervehdin häntä iloisena: ”Huomaatko, oon vielä elossa!”.
    lekuria nauratti, samoin siinä ympärillä olevia hoitajia.
    sitten, kun tämä ajanvaraus-ongelma tuli ilmi, ja hän tuli huoneeseeni hieman nolon tuntuisena pahoittelemaan (hoitaja oli ehtinyt jo tiedottaa asiasta mulle) mokaansa, oli mun vuoro nauraa vaikka toisaalta olinhan toki pettynytkin, jolloin lekuri sanoi kasvot totisina: ”Kuule, jos asenteesi elämästä ja vastoinkäymisistä on tuo, sä elät vielä pitkään”.
    tulin tuosta lausahduksesta niin iloiseksi että hienoinen pettymykseni lensi taivaantuuliin.

    ainoa, mitä tässä jännitän on se, että alanko oksentaa sappinestettä nyt kun sillä ei ole mitään muuta kanavaa päästä ulos.
    aukko ei vuoda, ei pisaran pisaraakaan, joka lääkärin mukaan selittyy sillä että aukko on ehtinyt arpeutumaan näin nopeasti.

    nauraminen on niin tavattoman hyvä keino purkaa pikku lisäharmit, ja joskus vähän isommatkin harmit.
    tiedättekö muuten sen, että jos ihminen teeskentelee hymyä, tai naurua; aivot menevät lankaan ja sitten se mieli oikeastikin parantuu.
    yritän aina muistaa tämän, sillä kokemuksestani johtuen voin sanoa, että ainakin mulle temppu toimii. kannattaa kokeilla! :) :) :)

    aivan mahtavaa, ensi viikolla tulee veronpalautukset. saan peräti 950 e takaisin – mistä oon vissiin jo maininnutkin – mikä on mulle tosi iso raha.
    tosin paan siitä 700 e niin sanotusti ikuiseen säästöön siinä mielessä, että ne ovat niitä rahoja jotka säästän kuolemani varalle.
    veljellä, joka on ainoa läheiseni, on edelleen aika huonosti töitä, joten en totisesti halua kuormittaa häntä taloudellisesti jos otan ja kupsahdan.
    arkun hän kuulemma haluaa tehdä itse, ja laskeskelin että tämän kodin purku sujuu sutjakkaasti seitsemällä satasella.
    kuten sain diakonilta selville, muita hautajaiskuluja (polttohautaus) (ehdottomasti) ei olekaan kosken edes halua mitään hautakiveä, kahvittelu-seremonioita jne.
    sitten on vielä vaatimaton puskurirahasto josta voin ottaa tarvittaessa pari kolme sataa.
    pienillä siis mennään, mutta kuten olen todennut täällä sataan kertaan, en kärsi missään nimessä pulasta, vaan kaikkea on yllin kyllin.

    vähävaraisuus tuo joskus myös iloa ihmiselle, niin hullulta kuin se kuulostaakin.
    en totisesti ole mikään shoppailia mutta tulen lähes onnelliseksi jos/kun löydän jotain välttämätöntä arkista ostettavaa edullisesti.
    naurattaa itseänikin huvittava esimerkki: löysin viime viikolla Saiturinpörssistä erittäin edullisia, mutta ostopaikasta huolimatta laadukkaita, ja vieläpä kivan näköisiä sekä tuntuisia PIKKUHOUSUJA.
    saa nauraa!
    olisin ilman muuta maksanut niistä tuplat. hinta oli siis 3,99 e/kpl. ostin heti neljät.
    ja kun ne vielä päälläkin tuntuivat hyvältä, olin aivan fiiliksissä.
    meinaan että jos rahaa olisi paljon, niin tuskin tuommoinen vaatimaton löytö hetkauttaisi millään tavalla.

    mun mielessä on pyörinyt tänään karjalanpaisti. talvinen ruoka mutta mitäpä se haittaa. tuntuu siltä, että tarvitsen jotain tukevaa, eilenhän paastosin 21 tuntia enkä sairaalasta kotiin tullessani jaksanut alkaa ruuanlaittoon vaan söin vain karjalanpiirakoita ja vesimelonia.
    taidankin lähteä heti kauppaan niin se olisi illallisaikaan mennessä ehtinyt muhia uunissa tarpeeksi pitkään.

    tänään näköjään ei irtoa mitään tämän kummempaa. tai useinhan mä kirjoittelen pelkästään näitä arkisia juttujani.
    ehkä mun alitajunta sanoo että EI aina sitä pelkästään syöpää ja syöpää. eli tämä taitaa olla juuri sitä mitä henkilökohtaisesti tarvitsenkin.
    voi olla, että osasyy on myös se ettei mulla ole rupattelukaveria täällä kotona kun asun ja elän yksin, mitä en kuitenkaan sure tai ole edes pahoillani siitä.
    ystäviä on muutama tärkeä, erittäin tärkeä. ja naapurissa niin ihania ihmisiä että saisin koska tahansa seuraa jos/kun seuraa kaipaan.

    toivotan teille kaikille hyvää, mahdollisimman oireetonta ja leppoisaa viikonloppua.
    tunnetteko te haikeutta kesän päättymisestä?
    mulle se tietty, jokakesäinen haikeus tulee elokuussa vääjäämättä, mutta tänä vuonna se ei ole vielä ehtinyt rakentua. ehkä sitten kuukauden loppupuolella.
    mutta nyt karjalanpaisti-ostoksille :)

    lämpöisin terveisin, Kia

    #67410
    kuutamolla
    Participant

    Hei Ystävät! Yritetään todellakin pitää tämä ketju vilkkaana👍! Kylläpä alkoi tehdä mieli karjalanpaistia, nam. Perunoita ja paistia ja punajuurisalaattia ja ruisleipää. Olen kylläkin yrittänyt syödä mahdollisimman vähän ”punaista” lihaa, kun se on kuulemma niin pahasta ja aiheuttaa syöpää. Joulukinkku on aina ollut suurinta herkkuani, sitä täytyy kyllä popsia vaikka mikä olisi, jos jouluna ruoka maistuu ja on tässä maailmassa. Kyllä minulla aina tuo JOS on mielessä, vaikka gastrokirurgian seurannassa olenkin tällä hetkellä. Huomenna on sukulaistytön rippijuhlat. Pitkästä aikaa enemmän sukua koolla ja läheskään kaikkia en ole nähnyt sairasteluni aikaan tai jälkeen. On semmoinen vähän kuin näytille meno olo. Kyllä syöpään sairastuneeseen suhtaudutaan hieman varovaisesti, ylimääräiset tsempit kyllä ärsyttää. Vaikka sisällä myllertää monet tunteet, hymyä huuleen. Hyvä vinkki tuo, että kun hymyilee tekohymyä, alkaa oikeastikkin hymyilyttää tai ainakin mieliala kohenee!! Varasin itselleni ajan työterveyslääkärille. Tuntuu, että tarvitsen jotain apua tähän alakuloon, jatkuvaan uusiutumisen pohtimiseen. Aamuisin en haluaisi nousta sängystä, vaikka ei nukuta yhtään. Oletteko te muut tarvinneet mielialalääkkeitä jossain syöpäpolun vaiheessa? Itsellä ei lääkkeistä kokemusta tähän asti. Minusta olisi syytä olla hoitojen jälkeen myös kontrollikäynti koskien psyykkistä toipumista! Syöpäyhdistyksen kautta tietenkin mahdollisuus osallistua keskusteluryhmiin. Vielä kysyisin, että ovatko teillä nivelkivut/nivelrikko oireet pahentuneet syöpähoitojen jälkeen(oksaliplatina+capecitabine)? itsellä sigmasuolen syöpä. Itsellä on näin käynyt. Tietenkin pelkää aina pahinta, levinneisyyttä luustoon. CT-kuva otettiin kyllä kuukausi sitten. Kyllä uunilohi, perunat ja kantarellikastike on myös nam! Kiitollinen olen palautuneesta ruokahalusta. Kiva lukea, että muutkin osaa iloita pienistä asioista, pikkuhousut olivat tosi hyvä edullinen löytö:)! Merkkilaukut,-kengät, Marimekon vaatteet eivät ole itselle merkityksellisiä. Tarpeellisuus ja käyttömukavuus ratkaisee ja edullisuus! Nyt omituinen höpöttäjä lähtee liikuttamaan kipeytyneitä niveliään lenkkipolulle. Leppoisaa lauantai-ehtoota kaikille syöpämatkalaisille! T.kuutamolla…ihan kuutamolla😎

    #67411
    kuutamolla
    Participant

    Jatkan vielä, että toivottavasti Kia pärjäät hyvin tuon odotteluajan, ettei todellakaan tarvitse sappinesteitä buglailla, ihailen tuota sinun kykyä selvitä takapakeista!!!-kuutamolla

    #67412
    pauliina78
    Participant

    Heippa ystäväiset! Ystäviksi teidät miellän. Joka ilta kun näitä mukuloita nukutan niin katson että onko kukaan kirjoitellut tänne.
    Voi hitto Kia kun et päässyt siihen toimenpiteeseen! Toivottavasti nyt pärjäät hyvin siihen torstaihin saakka.
    Karjalanpaisti kuulostaa tosi hyvältä, nam. Ja muussi. Ja vähän voita muusin sekaan-avot. Ja puolukkahilloa! Taitaa olla vähän nälkä…

    Mä olen käyttänyt tässä vuoden aikana opamox-nimistä lääkettä silloin tällöin ahdistukseen. Tiedän tarkkaan mitä se uusiutumisen pelko on. Se lamaannuttaa ihmisen ja ajatukset pyörii vain pelon ympärillä. Mulla on ollut muutama päivä erityisen vaikeita,pelottaa ihan hirveästi. Olenkin ottanut lääkettä,niin saa vähän lievennettyä ahdistusta. Mulla on ollut tosi huono äiti-olo. Vaikka tässä pyöritän ihan normiarkea,niin olen aika omissa ajatuksissa. Ja tuttu tunne, ei jaksaisi nousta sängystä ylös ja päivällä odottelee että tulisi ilta jotta pääsisi nukkumaan,pakoon omia ajatuksia. Mitkä kyllä mulla alitajuisestikin siellä myllää,oon pari kertaa herännyt yöllä ihan hikisenä ja tooosi ahdistuneena ja ollut jotenkin pyörryttävä olo. Hoitaja arveli näitä paniikkikohtauksiksi.

    Tosi hyvä kuutamolla kun varasit itselles ajan. Helpottaa kun pääsee purkamaan ja käsittelemää n asioita ammattilaisen kanssa. Mulla meni siihen avun pyytämiseen vuosi,viime talven elin ihan jossain utussa, nyt oli kesäkuussa pakko soittaa itselleen apua. Uskon että mä kyllä selviän, ja niin selviät sinäkin!

    Tänään oli kiva käydä siskolla kylässä,olivat ottaneet toisen koiran. Ihania Keeshondeja. Voi että miten suloisia olivat yhdessä. Siskoni on mulle ehdottanut koiran hankkimista, kuulemma tekisi hyvää mun mielelle. On kyllä varmasti oikeassa. Siitä saisi ihanaa lenkkiseuraa. Ja tykkään hirmuisesti koirista. Katsotaan,katsotaan. 😀

    Tämmöinen sepustus tällä kertaa…nyt taidan mennä syömään iltapalaa ja katsomaan telkkaria. Vaikka eipä sieltä taida kovin kummoista tulla.

    T. Pauliina

    #67413
    kuutamolla
    Participant

    Moi moi…tulee sieltä Jukka Kuoppamäen konsertti, tai hänen lauluistaan. Olen kyynelehtinyt monen laulun aikana…”Anna mulle tähtitaivas”esim.herkistää mieltä. Ja ”Pieni mies” (meillä kaksi aikuista poikaa). Usein kyyneleet tulee pienestäkin. Ja tuo sama tunne kuin Sinulla Pauliina,että ajatukset on jossain muualla, vaikka yrittää tehdä päivän touhut normaalisti. Miten tuo mainitsemasi Opimox lääke, otetaanko sitä vaan satunnaisesti vai pitemmän aikaa? Mitä sivuvaikutuksia? Eniten mahdollisessa uusiutumisessa pelottaa koko hoitoprosessi. Kuolema ei tunnu kovinkaan pelottavalta, en tiedä sitten kun se olisi jo varmasti aivan oven takana, kai sitten saattaisi tulla hätääntynyt olo. Perheen hyvästeleminen olisi vaikeinta. Uskon kylläkin että jonkinlainen yhteys säilyy…ja että joskus jossain muodossa kohdataan. Kyllä nämä minun mietteet poukkoilee, mutta saahan tänne päivittää ajatustensa virtaa. Hyvää yötä Ystävät…yritetään päästä aamulla jalkeille jollakin mielialalla🤗t.kuutamolla

    #67414
    pauliina78
    Participant

    Heips! Käytän tuota Opamoxia satunnaisesti, tällä viikolla kolmena päivänä,tänään en lainkaan. Eli otan sitä ailloin kun tuntuu kertakaikkisen pahalta,että on aivan jumissa. En ole huomannut mitään sivuvaikutuksia, en tiedä sitten jos käyttäisi yhtäjaksoisesti. Sen huomaan kyllä että yleensä kun otan puolikkaan pillerin,niin kolmantena päivänä vaikutus ei ole enää yhtä hyvä. Hoitaja ehdotti että voisin kokeilla jotain yhtäjaksoistakin lääkettä mikä tasaisi,mutta en ole vielä ainakaan kokenut sitä tarpeelliseksi. Yritän jotenkin räpiköidä.

    Mulla on ollut nuo kuolema-asiat mielessä jo ennen syöpää. Joku neljänkympin kriisi taisi olla, ja siihen sitten sain vielä lahjaksi syövän. Enemmän pelkään sitä että joutuisin jättämään pienet lapseni, enkä näkisi heidän kasvavan. Itse kuolemasta ajattelen että jotain muuta on myös olemassa kuin tämä maallinen elämä. Aika lohdullinen ajatus. Jos ette nyt ihan hulluna pidä niin voin kertoa että olen kokenut ”yliluonnollisia” asioita jotka vahvistavat mun uskoa ja ajatusta siihen että elämä ei lopu kun kuolee vaan on olemassa jotain sen jälkeenkin.

    Nyt nukkumaan, t. Pauliina

    #67416
    Kia Kolangio
    Participant

    sama täällä. itsekin olen oikeastaan varma siitä, että kuoleman jälkeen on jotain, mitä taasen en osaa määritellä edes itselleni mitä se olisi.
    uskon Jumalaan mutta raamatussa luvattuun paratiisiin… ööö, siihen en koe ihan luottavani.

    ikäviä uutisia. rakas ystäväni sai eilen erittäin vaikean aivoinfarktin. hän on päässyt jo teholta mutta se, selviytyykö hän kohtauksestaan kokonaan, siihen ei voi lääkäreiden mukaan antaa vielä mitään vastausta.
    tällä hetkellä, hoitajien mukaan, hän taitaa ymmärtää puhetta muttei itse kykene kuin epäselvään mongerrukseen.
    katseestaan löytyy kyllä ”eloa”, mikä on erinomainen merkki. tietysti hän on myös shokissa. samoin kovin levottoman ja ahdistuneen tuntuinen.

    tapaamisia ei vielä sallita mutta soitan sairaalaan myöhemmin josko hänelle vietäisiin puhelin korvalleen ja saisin kerrottua hänelle että kissansa voi hyvin ja hänen toinen ystävänsä muuttaa kahdeksi viikoksi kissan seuraksi, sillä tiedän, mikä hätä hänellä on erityisesti rakkaan lemmikkinsä takia.

    en jaksa kirjoittaa enempää, olen itsekin aika ahdistunut, malttamaton ja hermostunut.

    #67417
    Tottahan se oli
    Participant

    Oi että on kiva, kun tänne on useampi laittanut omia tuntojaan.

    Jokin viesti taaksepäin Kia kirjoitit, että kotisairaalan hoitaja oli pyytänyt sinua Kia ottamaan sairaalaan yhteyttä dreenisi vuoksi. Jäin vain miettimään, että minusta ao. hoitajan olisi kuulunut soittaa ja hoitaa asiaasi sairaalaan eteenpäin…. Asiakastahan ei saisi ns. juoksuttaa. Varsinkin sinun tilanteessa olisin nähnyt erittäin tärkeäksi, että asioita hoidetaan sinun tukena ja kaverina. Törmään tämän tyyppiseen juoksuttamiseen töissä hyvinkin usein ja yritän omalta osaltani edesauttaa, että asiakkaat ovat tärkeitä ja heidän tukenaan ollaan. Noh, se siitä. Tuli myös työminä päälle….

    Karjalanpaisti on minunkin lemppari, perunamuussi ja puolukkahillo, mielellään puolukat survottuna ilman sokeria. Ai että…. Toinen herkku minulla on riisipuuro, kaneli, sokeri ja maitoa päälle, tulee joskus syötyä kylläkin kyllästymiseen asti…. Ja sitten jälkkäriksi kahvi mustana ja kotitekoiset korvapuustit.

    Ronja, pahoittelen tilannettasi. Tulosten odottaminen on ihan peestä. Jos en väärin muista, olen mielestäni lukenut tekstejäsi tällä foorumilla jonkun muun otsikon yhteydestä. Itse sairastin rintasyövän sytostaatti- ja sädehoitoineen viime vuonna, ja silloin oli aikaa lukea näitä sivuja; oli pakko päästä lukemaan muiden tuntoja tästä ikävästä sairaudesta. Joten kiitos Ronja ajatuksistasi. Älä anna periksi, äläkä pohdi mokomaa sairautta, kuten taisit itse kirjoittaakin. Vaikeaa se on, ymmärrän kyllä. Eläimistä on minullekin tukea ja on ollut. Minulla on pieni cotton-koiranen, valkoinen pieni pörriäinen. Se jaksaa kuunnella ja katsoa lohduttavasti suurilla ruskeilla silmillään.

    Kuutamolla kyseli, onko kukaan käyttänyt mielialalääkkeitä. Minulle lääkäri kirjoitti pyynnöstäni Opamoxia pahimman vaiheen aikana. Tuo pahin aika oli sytostaattien alettua viime kesänä. Otin muutaman, ehkä maksimissaan 5 kertaa; kaikilla kerroilla taisi mennä puolikas. Olen helposti hyperventiloiva tyyppi, ja siksi tuo lääke oli minulle tuolloin sopiva. Muita mielialalääkkeitä minulla ei ole ollut. Olikohan pauliina tai joku muu, joka kirjoitti jokin aika sitten, että syöpä nosti pintaan myös aiempia käsittelemättömiä asioita. Näin tapahtui minullekin. Jatkuu edelleen, mutta ei enää niin voimakkaana.

    Olen kokenut vastaavantyyppisen ilmiön kuin Kia (olihan se Kia?) eli toisen vanhemman rakkaudettoman tunteen. Minulla se oli ja on edelleen isäni. En ole koskaan ollut isäni tytär, hän toivoi minusta poikaa, en tiedä vaikuttaako se edelleen. Mutta välimme ovat olleet pitkään tulehtuneet. Hoidan ja huollan toki hänen asioitaan kuuliaisena lapsena tarvittaessa, mutta muutoin en jaksa enää kuunnella hänen kovaa kielen käyttöään ja jatkuvaa arvosteluaan; tuohon arvosteluun ei ole minusta aihetta alun laatuun ollenkaan, eikä ole ollutkaan. Isäni ei ole tuntenut myöskään mitään myötätuntoa minua kohtaan kun sairastuin. Huomasin kylläkin, että sairastumiseni kosketti häntä, mutta mitään tukea hän ei ole minulle antanut tai myötätuntoa. Koin, että hän ehkä ajattelee minun saaneen ansioni mukaan. Mutta tämän en ole antanut elämääni pilata; minulla on ihanat ja rakastavat lapset sekä miesystävä. Työ, josta pidän ja jossa menestyn hyvin. Ja ihania lapsenlapsia.

    Kuutamolla mainitsi myös nivelkivuista. Minulle niitä tuli sytostaattien loppuvaiheessa. Oletan syöpähoitojen vaikuttaneen (rintasyöpä). Nyt lisäksi on hormonia lääke, joka tuo myös jäykkyyttä niveliin.

    Pauliina, et sinä hullu todellakaan ole, kun puhut tämän maallisen elämän jälkeisestä elämästä. Viime vuonna tutustuin moneen tieteellisen julkaisuun, jossa asiaa oli tutkittu. Myös haastatteluja löysin, myös asiaa tutkineiden professoreiden haastatteluja. Asia kiinnosti ensimmäistä kertaa enemmälti; olinhan sairastunut vakavasti. Tutkimuksissa ja haastatteluissa puhuttiin mm. sydänkohtauksen saaneista ihmisistä, jotka oli todettu kuolleiksi, mutta jotka oli saatu elvytettyä henkiin. Näistä todella monella on ollut kuolemanjälkeisiä kokemuksia. Nuo tutkimukset ja haastattelut ovat pääsääntöisesti englanninkielisiä. Saisivat kääntää niitä myös suomeksi, niin meistä useamman olisi niihin mahdollista tutustua halutessamme. Mutta, tämä on herkkä aihe. Kukin meistä ajattelee omalla tavallaan. Onhan toki ihmisiä, jotka ajattelevat elämän olevan ohi kuoleman jälkeen. Kaikkien ajatuksia toki kunnioitan. Mutta omat ajatukseni ovat vahvasti sellaisia, että ei elämä lopu tähän. Se jatkuu jollakin tavalla. Myös minulla on ollut mainitsemiasi yliluonnollisia kokemuksia, erityisesti lapsena. Ovat olleet pienimuotoisia, ei järisyttäviä, ovat jättäneet minuun rauhallisen olon.

    Tässäpä siis Tottiksen ajatuksia näin sunnuntai-päivään. Lämmin halausrutistus kaikille.

    #67418
    Tottahan se oli
    Participant

    Kia, olimme näköjään kirjoittaneet tänne edelliset viestimme aika lailla yhtä aikaa. Siksipä tässä uusi päivitykseni.

    Pahoitteluni hyvän ystäväsi ikävästä tilanteesta. Muistetaan, että mikään ei ole mahdotonta, toivotaan että hän kuntoutuu.

    Kialle vielä lämpimämpi halausrutistus.

    #67421
    kuutamolla
    Participant

    Hei! Kialle jaksamista, ystävälle toivon paranemista! Osaavia lääkäreitä ja hoitajia👍ja Taivaan Isän mukana oloa. Itse tulin äsken sukulaistytön rippijuhlista. Vaikka oli mukava tavata sukulaisia, silti tunsin itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja vaisuksi(yritin kyllä näytellä reipasta). Huomasin kyllä että minua katsottiin jotenkin tarkemmalla silmällä, hoikistumisesta mainittiin ääneenkin. Olisin halunnut lähteä melko pian pois, jotenkin väsytti. Eli vaikka yksin olokin on vaikeaa välillä , näyttää myös kyläreissut olevan erilaisia kuin ennen. Teille tuo Opamox lääke on näyttänyt sopivan. Jospa se kävisi minullekkin( lääkäri tietenkin päättää). Alkaako vaikutus miten nopeasti? Voiko käyttää työssä ollessa? Olen lukenut Eija-Riitta Korholan kirjaa ” Kuolemaa nopeampi”. Suosittelen! Kirjan alussa on sitaatti:” Kesken elämän kuolema käy ottamassa ihmisestä mitat. Vierailu unohtuu ja elämä jatkuu. Mutta puku ommellaan hiljaisuudessa.” Kuvaa tätä meidän syöpäläisten taivallusta. Elämä saattaa jatkua, mutta kuoleman kosketus jättää jälkensä ja uusiminen pelottaa. Jospa tästä hetki kerrallaan taas jaksetaan. Varmaan viileä ja harmaa sääkin vie mielialaa alaspäin. Yritetään pärjätä….kuutamolla

    #67424
    Aurora Borealis
    Participant

    Kovin kuvaava on kirjan sitaatti. Pitääkin lainata se, kiitti vinkistä kuutamolla.

    Olipa Kialla ikäviä uutisia, toivon sinulle jaksamista ja ystävällesi pikaista paranemista. Ei tätä pommia olisi enään elämääsi kaivattu.

    Omiin suolistokipuihini sain rintasyöpäketjussa Millamarilta vertaistukea. En olekaan ainut. Kauhulla jo odotan uutta tiputusta. Mutta ehkä joutuvat minullekin vaihtamaan eri myrkyt. Ainakin sain toivoa Millamarin vastauksesta. On tämä ollut melkoista saikkinaa ja ähellystä. Ei kiitos toista kertaa. Luustokipuunkin voi ottaa särkylääkettä, ja oksetukseen pahoinvointilääkettä, suolistokipuun ei tunnu mikään auttavan.

    Niin ja tuo Kian mainitsema raamatun paratiisi. Ehkä me saamme jokainen kuvitella sen itsemme näköiseksi. Kun emme tiedä, mikä se on.

    Voimia jokaiselle alkavaan viikkoon.

    #67425
    Maya
    Participant

    Kialle kovasti voimia, niin oman toimenpiteen odottamiseen kuin ystävän tilanteeseen, olet ajatuksissa!

    Ronja, mukava nähdä sinunkin tekstejäsi täällä. Huolestuin, kun mitään ei kuulunut hetkeen.

    Kuutamolla, minulla on mielialalääkkeet käytössä. Jo ennen syöpää sairastuin psyykkisesti, mutta syöpäuutinen itsessään ei kamalasti heilauttanut psyykettä huonompaan suuntaan. Toki sitä miettii ja pohtii ja joskus jossitteleekin, välillä vie yöunet tämä odottaminen, mutta toisaalta nukun välillä öitä paremmin kuin aikoihin. Olin syöpälekkauksen jälkeen kotona lähes kuukauden, mutta sitten minua tukevat tahot ylipuhuivat minut sairaalaan, jotta saisin hetken oikeasti hengähtää. Silloin olin aika tiukilla henkisesti. Tavanomaisen lääkityksen lisäksi minulla on tarvittaessa otettavaa lääkettä unta antamaan sekä ahdistukseen.

    Itse olen täällä ”räjäyttänyt” eilen innoissani vaatehuoneen ajatuksella, että nyt pistän siellä kaiken järjestykseen ja luovun sellaisista vaatteista mistä tiedän, että en tule päälläni pitämään, mutta jostain syystä hautonut niitä tuolla vaatehuoneen uumenissa. No, innostus tuli ja meni. Edelleen tänään olen yhtä kasaa kerrallaan yrittänyt setviä täysin voimattomana. Jännä miten noin pieneen vaatehuoneeseen voikaan mahtua noin paljon tavaraa. Huomenna onneksi tulee ”tukihenkilö” niin häneltä saan apua kyllä järkkäilyyn, jos vain uskallan apua pyytää. Minulla vähän sellaista taipumusta, että en tohdi apua pyytää. En halua olla vaivaksi.

    Muistan sen syöpäleikkauksen jälkeen ollessani kirurgian osastolla, miten tunsin suurta häpeää, kun jouduin kovissa kivuissani soittamaan kelloa tai oli syy nyt millainen hyvänsä. En minä sitä paljoa soittanut, joidenkin hoitajien mielestä olisin voinut enemmänkin pyytää apua, mutta se tunne oli niin hirveä..

    Väsymysähän tuo tosiaan painaa jo tähän aikaan illasta. Kohta onneksi pääsee nukkumaan. Aamulla täytyisi ajoissa herätä, kun pyykkiä pitää pestä heti aamusta. Kylpyhuoneeni on niin pieni, että sinne ei omaa pyykkikonetta mahdu niin käyn pesemässä aina talon koneessa pyykkini.

    Paljon oli kirjoiteltavaa mielessä, mutta nyt en tämän enempää muistakaan, joten jatkan omaa tarinaani myöhemmin.

    Toivon kaikille voimia alkavaan viikkoon!

    Terveisin, Maya

    #67446
    Kia Kolangio
    Participant

    hei, kiitos kaikille kannustuksesta.
    en ole vieläkään päässyt katsomaan aivoinfarktin saanutta ystävääni, vierailu ei sallita muille kuin ystäväni lähiomaiselle, siskolleen.
    sekä hyviä että huonoja uutisia. aivokuvissa ei näkynyt pahoja vaurioita. sen sijaan hän ei vieläkään kykene ilmaisemaan itseään ja jopa puheen ymmärtäminen ei tällä hetkellä toimi. lääkäri oli sanonut myös, että sairaalajaksosta tulee pitkä, puhutaan siis viikoista, jonka jälkeen hänet siiretään kuntoutukseen. pahinta, mitä lääkäri arveli on se, että todennäköisesti ystäväni ei voi enää koskaan elää täysin itsenäisesti vaan joutuu asumaan loppuelämänsä tuetun asumisen piirissä.
    se mitä minä voin nyt tehdä, on tosiaankin etsiä uusi koti hänen rakkaalle kissalleen. tarkoitan, että onhan toki mahdollista että hän voi/osaa joskus jatkossa asua kissansa kanssa muttei se ole mahdollista kuin joskus pitkän, pitkän ajan päästä. eivätkö ainakin jotkut hoitokodit hyväksy myös eläinasukkeja?

    tämä elämän arvaamattomuus iski jälleen kyntensä. meille syöpäsairaille, tai sairastaneille, sen ymmärtäminen on ”sujuvampaa” ja pysyvämpää kuin terveille ihmisille. ihminen on luotu vastaanottamaan myös vaikeuksia ja mitä rankempi isku, sitä pitkämielisemmin elämän arvaamattomuuden käsittää.

    sitten muihin asioihin.
    Tottis, juuri niin se hoitoonohjaus-kuvio olisi kohdallani pitänyt mennä. eli olisi ollut Kotisairaalan asia etsiä mulle paikka missä dreenin asennus tehtäisiin.
    siinä kävi niin, että kun minä hölmö en itse ottanut Kotisairaalaan yhteyttä kuin vasta illan suussa, päivystävä hoitaja oli samaan aikaan joutunut lähtemään toisen potilaan luokse koska siellä oli akuutti hätätilanne päällä. kuulin kun langan toisessa päässä taustalla joku korisi ja ulisi kivuissaan. siksi ehdotin, että voin itsekin soittaa Meilahteen, jotka sitten taas ohjasivat minut Syöpikselle.

    taas olette kirjoittaneet vaikka kuinka hyviä mietteitä joihin olisi kiva osallistua mutta se rullailu kuka mitäkin on kirjoittanut on vähän hankalaa ja mun muisti on onneton.
    Kuutamolle ainakin sanoisin, että jos lääkärin mielestä esim Opamox olisi sinunkin kohdalla ok, niin kannattaa kokeilla.
    tai eihän sitä sopivuutta voi tietää lääkärikään joten jos lääkettä kirjoitetaan sulle reseptille, niin se on varmasti kokeiluluontoinen.
    itselläni on ollut vuosia mielialalääkitys (tai puhutaan siis paristakymmenestä vuodesta) (koska olen sairastanut vakavan masennuksen), eli masennusta estävä SSRI-lääke Essitalopraami, mitä pitää ottaa 1 tbl vuorokaudessa.
    lisäksi on nukahtamiseen auttava Mirtzapin 15 mg. ja vielä tarvittaessa otettavaan-käyttöön Tenoxia.
    viime talvena pyysin syöpiksen lääkäriltä vielä Diapamiakin, mikä on käsittääkseni hyvinkin verrattavissa Opamoxin kanssa, mutten koe tarvitsevani sitä enää. Diapam on siis rauhoittava lääke, tuo Tenox taas sekin poistaa ahdistusta mutta myös nukuttaa kamalasti, joten en ikinä koske siihen päiväsaikaan.

    olen lääkkeiden puolestapuhuja. pahaa oloa ei tarvitse sietää, lääkkeet on tehty sitä varten.
    siedänkin eri lääkkeitä hyvin, vain kortisoni Dexametason, joka määrättiin mulle sytojen jälkeiseen huonovointisuuteen, ei sopinut mulle alkuunkaan. pitempään palstalla olleet ehkä muistavatkin miten kuvottavan olon sain niistä. ylivilkkautta (eli lääke meni mulla päähän!), kasvojen turpoamista, myös kielen, hengitysvaikeuksia, aknea. en osaa sanoa, sietäisinkö paremmin jotain toisen merkkistä kortisonia mutta kieltäydyn tiukasti jos mulle ehdotetaan Dexametasonia. enkä tosiaan ole ainoa jonka sietokyky Dexametasoniin on erittäin huono.

    mulla muuten on sama juttu kuin Maylla. miten sitä hälyri-nappia sairaalassa on niin ”noloa” rimpautella? hoitajat taivat olle enemmän ärsyyntyneitä siihen että yksi jos toinen napinpainaja nolostelee sitä.

    voi Tottis, olet todellakin saanut kokea tuota rakkaudettomuutta isäsi käytöksen vuoksi. sanonta että jokainen vanhempi rakastaa lastaan, on epätosi väittämä. eivät he välttämättä rakasta; eivät siis VAIN osaa näyttää rakkauttaan, jollaisia toki heitäkin ovat. rakastavat, mutteivät osaa/kykene/pysty näyttämään sitä, ei edes ilmeillään, eleillään, kehonkielellä. kuten eräs psykiatriystäväni sanoi kerran, ”lapselle pitää kertoa että hän on rakastettu, ei ne muuten sitä tiedä”.

    huomenna sitten sinne osastolle. en oikein edes ennätä jännittää sitä – juuri nyt tuntuu siltä – kun nuo ystäväni asiat pyörii päässäni.
    äskenkin, kesken kaiken kirjoittamistani, muistin että hänen sähkölaskunsa pitää hoitaa ja tekstasin asiasta siskolleen.

    kirjoittelen sitten sairaalakeikkani jälkeen. kiitos kun olette olemassa! Kia

    #67447
    kuutamolla
    Participant

    Kiitos Kia kun jaksoit kirjoittaa pitkästi myös meikäläistäkin ajatellen. Kävin tänään ihanan empaaattisen työterveyslääkärin vastaanotolla. Itkuhan se tulee kun alkaa käymään tunteitaan läpi aivan uuden kuuntelevan ihmisen kanssa. Hän kirjoitti minulle juuri tuota Kian mainitsemaa Escitalopram mielialalääkettä. Aloitan puolikkaalla tabletilla, ovat siis 10 mg pillereitä. Kertoi kyllä sivuvaikutuksista. Ne vähän pelottaa. Jos teillä muilla kokemuksia ko lääkkeestä, mielelläni kuulen/luen. Toivottavasti Kia saa nyt kaiken avun ja ilman mitään takapakkeja. Vaikka Ystävän toipuminen on tärkeää, muista myös pitää itsestäsi huolta ja puolesi! Neurologinen kuntoutuskin on kehittynyt paljon viime vuosina! Kaunis ilta ainakin täällä itä-Suomessa! Ajatellaan kauniita ajatuksia ja Enkeleitä kaikkien sängyn vierelle!-kuutamolla

    #67450
    Kia Kolangio
    Participant

    Kuutamolle, pikaisesti kirjoitan sulle, että itselläni ei tullut mitään oireita Essitalopraamin kokeiluaikana, päinvastoin, parin viikon kuluttua lääkkeen aloittamisesta oloni oli oikeinkin hyvä eli sopi mulle täydellisesti ja siksi lääkitys jäi sitten pysyväksi.

    enkä ole koskaan kokenut että ”mä nyt oon sitten tällainen psyykelääke-tapaus”. mitä hittoa, diabetikot tarvitsevat oman lääkkeensä, minä omani. sen ottaminen aamuisin on yhtä luontevaa kuin hampaiden pesu. olen valtavan kiitollinen siitä etten joudu kokemaan jatkuvaa alakuloa, suoranaisesta masennuksesta puhumattakaan.

    eikä se ole mikään ”onnellisuus-pilleri”, suututtaa kun niitä kutsuttiin ainakin joskus semmoiseksi. se on lääke sitä tarvitsevalle.
    totta kai minäkin olen välillä alakuloinen, lääkkeestä huolimatta. toisin kuin väitetään, että kaikki tunteet turtuvat, ei pidä paikkaansa ainakaan mun kohdalla.

    lääkärisi ehkä kertoikin että ihan alussa lääke tuntuu vain voimistavan ahdistusta mutta tämä oireilu on väliaikaista. ole siinä mielessä sitkeä, että maltat odottaa se pari kolme viikkoa ennen kuin lääkitys pääsee kunnolla vaikuttamaan.

    toivon koko sydämestäni että Essitalopraam sopii sulle yhtä hyvin kuin minullekin!

    #67451
    kuutamolla
    Participant

    Hei Kia Kulta!!! Ihana kun ehdit ja jaksoit viestiä, tuli tarpeeseen, kiitos!!!! Aloitin eilen ja toisen pillerin puolikkaan otin tänään. Ehkä eilen vähän etovaa oloa, saattoi johtua ennakko-odotuksistakin? Tänään migreenin poikasta, srkin saattoi johtua kun kävin aamupäivällä entisellä ja uudella työpaikalla. Uudessa aloitan työt 19.8. Siellä oli niin ihanan lämmin vastaanotto. Yksi uusi tuleva työkaveri koppasi minut syliin ja nosti ilmaan( onneksi olen laihtunut:)). Tunnen heistä suurimman osan ennestään ja olivat kaikki sopivan!empaattisia. Kuitenkin tuli paljon infoa yhdellä kertaa ja puolen vuoden saikun jälkeen(ei tietenkään pitkä saikuksi)kuormitusta tuli liikaa. Olikin pakko pötkötellä kotiin päästyä. Jospa työelo sujuu kuitenkin. Eläköidyn 2/2020, mutta pitämättömiä lomia on reilusti, eli loppusyksystä jäänen lomien kautta eläkemummoksi. Uusi elämäntilanne taas! Varmaan samalla kipuilen tämän syöpäläisen lisäksi(joka nyt seurannassa) myös eläköitymisen kanssa. Mitenkähän sitä pärjätään ukkokullan kanssa , kun ollaan tiiviimmin yhdessä? Vapaaehtoistoimintaa täytyy harkita, jos terveys antaa myöten. Mutta olipa hyvä kuulla Kia nuo sinun hyvät kokemukset tuosta Escitalopraamista ja muutenkin vahvistavat kommenttisi noista mielialalääkkeistä. Mies suhtatui alkuun vähän nuivasti ja ehkä pelonsekaisinkin tuntein kun kerroin hänelle lääkkeiden tarpeestani. Äidilläni oli aikanaan mielenterveysongelmia ja myös miehen äidillä, eli tuttua juttua. Ja kun nyt olen miettinyt omaa elettyä elämää, on siellä ollut monia mielen päälle käyneitä kohtia. Moni tapahtuma/vaihe on tullut nyt sair.loman aikaan mieleen. Ja nyt tämä sairaus lie ollut sitten alakulon ja ahdistuneiden tunteiden laukaisija(posttraumaattisesti). Täytyy toivoa lääkkeiden tehoavan! Lenkkeily auttaa paljon mielialaan. Tämä oli itsekästä pohdintaa, josta ei muille juurikaan rakennusainetta avuksi valitettavasti. Tänä iltana suunnitelmissa kesäteatteri:”Mielensä pahoittaja”. Sopii hyvin teemaan😊! Voi hyvin Kia ja kaikki muut syöpäläistoverit

Esillä 20 viestiä, 221 - 240 (kaikkiaan 592)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.