Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Esillä 20 viestiä, 181 - 200 (kaikkiaan 231)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #65059

    Tottahan se oli
    Participant

    Hei Pauliina!
    Kyllä jaksoin lukea tekstisi. Se sisälsi hyvin paljon samoja tuntemuksia, jotka minut valtaavat aika ajoin. Puit asian juuri niin kuin se on silloin, kun tulevaisuus uusiutumisesta pelottaa. Ammattiauttajiin kannattaa tuketua, hyvissä ajoin; näin olen ymmärtänyt. Itsekin tätä mietin, milloin aikoja lähtisin soittelemaan. Vaikea kuvitella, minkä avun tuovat, kun tuntuu että se paras apu olisi varmuus siitä, ettei uusiutumista tule. Mutta luotan ammattiauttajiin kuitenkin siinä määrin, että niitä kyllä suosittelen; kaikille tarvitsijoille.

    Mutta summa summarum, meidän täytyy vaan jaksaa uskoa, että kaikki käy hyvin!

    #65060

    Tottahan se oli
    Participant

    Kiva kun tulit linjoille Kia!
    Luin tekstisi muutaman kerran ajatuksella. Ensiksi tuohon parisuhteeseen, josta mainitset. JOS suhteesi päättyy, niin sinä selviät siitä! Kuten tiedämme, ei ole mitään järkeä Sinun olla suhteessa, jossa tunnet olosi hankalaksi. Ei ole sinun syytä, että olet sairastunut. Et myöskään voi kantaa vastuuta toisen suhtautumisesta; riippui se sitten mistä asiasta tahansa. Itsellä on noin 10 vuoden suhde, se voi tällä hetkellä hyvin, mutta huomaan toki että tämä sairaus tekee siihenkin oman lovensa. Mies yrittää toki tukea, mutta huomaan välillä hänenkin toivottomuuden asian suhteen.

    Toivosta kirjoitit hyvin. Sitä pitää olla, mutta toisaalta se lyö vasten kasvoja. Tämä elämä on taiteilua, ja se pitää vaan meidän ottaa rohkeasti vastaan. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Elämään suhtautuminen muuttuu sairastumisen myötä. Terveenä ajattelin aina sitten kun, sitten kun….sitätätäjatuota….silloinjasilloin.

    Tekstisi on edellisellä sivulla, ja en voi palata siihen hävittämättä nyt kirjoitettua edellä. Voisin tietysti ottaa kopion, mutta en tee sitä jos se vaikka häviääkin. Palaan uudella tekstillä, jos saanvielä uusia ajatuksia kirjoituksestasi.

    #65061

    Tottahan se oli
    Participant

    Lisäys Kia vielä tekstiini. Olen katsonut youtubesta Anita Moorjanin tarinan, kun hän esiintyi jollekin kohderyhmälle. Oli vaikuttava hänen kertomuksensa. Se toi lohtua.

    Ja tsemppiä samoin, meille kaikille! <3

    #65062

    Kia Kolangio
    Participant

    hei Pauliina! ja kaikki muutkin.
    Pauliinan kanssa taisi mennä edellisellä kirjoituskerralla tekstit ”ristiin”.
    hienoa että kirjauduit tänne ja varsinkin Tottahan se oli osaa varmasti tukea sua peloissasi. samoin esim Myy.

    jälleen päiväkirjamaista raporttia: itse olen tänään(kin) sillä tuulella – mikä on kyseenalaista – että mitäpä siitä jos tämä elämä päättyy! niin kiukkuinen oon ukolleni ja pettynyt jatkuviin parisuhdekriiseihin. ne vaivaavat minua enemmän kuin sairauteni tila.
    mutta tämä on vain tämän päivän moodi, kaiketi. toisekseen muistutan, että minulla ei ole lapsia. en osaa kuvitellakaan esim. Pauliinan tilannetta kun hänellä on pienet lapset.
    kiitos Tottahan se oli kun painotat että mitä järkeä minun olisi jäädä parisuhteeseen joka aiheuttaa niin paljon pahaa mieltä ja jossa tunnen oloni hankalaksi. ei se ole hyväksi fyysisellekään terveydelleni, saatikka mielelleni.
    tänään on suht pimeä päivä ainakin täällä Helsingissä. se muistuttaa siitä mitä tulemaan pitää, kun loka-marraskuun vaihteessa siirretään kelloja ja päivien pimeys laskeutuu päällemme kuin raskas peitto. se vuodenaika on ollut aina kamala, ja luulisi että tänä vuonna vieläkin kamalampi, vai, meneekö se juuri päinvastoin?
    pitäisi tehdä rituaalimainen ostoskäynti kynttiläkauppaan. ja ostaa uusi päivä- ja torkkupeitto. ikään kuin ”valmistautua” tulevaan ankaraan vuodenaikaan.

    Pauliina, eihän sun suinkaan pidä odottaa seuraavaa käyntiä klinikalla vaan voit ottaa yhteyttä sinne vaikka heti ja kysyä keskusteluapua. tai terveyskeskuksesta, sekin järjestyisi varmasti.

    asiasta toiseen, harmillista tosiaan ettei sivuja voi rullata taaksepäin jotta voisi lukea uudelleen tekstejä. tämä on valitettava tekninen puute tällä sivustolla.

    ai tämän Anita Moorjanin esiintyminen löytyy youtubesta. toisaalta enkkuni on niin huono, eritoten kuunneltavana, etten saa siitä tarpeeksi irti.

    voi tätä elämää! kriisistä toiseen tässä mennään. tekisi mieli itkeä mutta kun se ei tule. se itku. olen vähän lukossa, enkä niin vähääkään.

    toivoa kaikille!

    #65063

    Tottahan se oli
    Participant

    Kia, löytyy myös suomeksi tekstitettynä.
    Kokeile kirjoittaa youtubeen: Anita Moorjani Sedonassa, kuolemanrajakokemus NDE.

    #65066

    pauliina78
    Participant

    Kiitos kun jaksoitte lukea sepustukseni! Katselin tuossa jo numeron,johon voi soittaa, siitä voi varata ajan juttelulle. En vielä soittanut. Miksiköhän se on niin vaikeaa. Ehkäpä sitä juurikin ajattelee niin että paras apu olisi täysi varmuus että se paska ei uusiudu. Mutta eihän sellaista kukaan voi tietää. On se jännä miten elämä on jakaantunut kahtia, ennen ja jälkeen syövän. Jotenkin tullut semmoinen kiireolo että pitäisi ehtiä kokemaan ja näkemään mahdollisimman paljon. Ja nyt heti. Ehkä pitää yrittää vaan luottaa ja uskoa tulevaisuuteen. Tästä tuli taas tämmöinen sepustus, tässä istun pienemmän aarteeni sängyllä ja kuuntelen unituhinaa. Näiden kahden aarteen vuoksi kyllä jaksan. Pakko. He eivät tienneet mitään syövästä, eikä pienempi, 4v olisi ymmärtänytkään. Sanottiin vaan että äiti käy operaatiossa, kohdunpoistossa. Se tieto riitti heille. Tietysti jos olisi tullut jatkohoitoja niin oltais kerrottu. Tahdoin säästää näitä rakkaita siltä. Vanhempi ekaluokkalainen pelkää muutenkin että äiti tai isä kuolee. Voi pieniä. Ihmeesti kyllä jaksoin pari epävarmuuden kuukautta olla ihan normaalisti,illat itkin ja surin ja pelkäsin kun lapset nukkuivat. Vaikeaa se oli,mutta mitäpä en tekisi aarteideni eteen. Tästähän tuli mahdoton sepustus taas…mutta mukava kirjoittaa ajatuksia tänne. Miehelleni puhun kyllä,mutta tuntuu että hän ei ihan ymmärrä kuitenkaan. Täysin. Kun pitäisi iloita että kaikki on nyt hyvin. Tsemppiä ja jaksamista kaikille. Olen saanut voimaa Apulannan biisistä Valot pimeyksien reunoilla. Mulla se toimii jotenkin lohduttavana ja voimaannuttavanakin.

    #65068

    Kia Kolangio
    Participant

    sama tunnelma jatkuu. sairauden suhteen on hällä väliä-asenne koska koen parisuhdekriisin niin ankarana. kamala, kamala, hylätyksi tulemisen pelko riehuu. jotenkin minun on päästävä tolpilleni. panna asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja tärkeysjärjestykseen.
    kuten Pauliina kirjoittaa, minäkin koen vain sepustelevani sitä sun tätä. pitää muistaa että itsellemme me täällä kirjoittelemme eniten, puramme pahaa oloamme. siitä iso kiitos palstan ylläpitäjille. tai jaamme ilomme, vertaistukea unohtamatta.

    tänään ei ole ohjelmassa kuin päivittäinen kävelylenkki. siitä en tingi. niin hyvää se tekee mielelle. perinteinen nakkikeitto on pyörinyt päässä viime päivinä, tänään teen sellaisen. ruokahalu on nimittäin ollut huonolla tolalla. olen laihtunutkin pari kiloa. josko saisin syötyä edes lautasellisen ja päivittäiset hedelmät päälle. hyvä jos 1000 kaloria tulee täyteen. en osaa laskea noita kaloreita, tosin nakit tuovat niitä lisää vaan eivät ole terveellisemmästä päästä. samapa tuo. kuten osastolla omahoitaja, ja lääkärikin, sanovat että syö sitä mitä tekee mieli.

    kuten taisin jo aiemmin kirjoittaa en totisesti voi tietää miltä sairauden uusiutumisen pelko, tai ylipäätään rajun sairastamisen kanssa elo sujuisi jos olisi pieniä lapsia, kuten Pauliinalla. tai jos olisi edes lemmikkejä. keitä tahansa jotka tarvitsisivat minua ja olisivat minusta täysin riippuvaisia. aikuisia ei lasketa tässä kohdassa. en Pauliina keksi muuta kuin toivottaa sulle kliseiset tsempit. yritähän rohkaista mielesi ja soittaa sinne ajanvaraukseen saadaksesi keskusteluapua. jos vastassasi olisi tyyppi, kenen kanssa kokisit keskustelun luontevaksi, saisit siitä paljon.

    mahdollisimman hyvää ja tasapainoista viikonloppua kaikille. ja alkavaa syyskuuta!

    #65069

    pauliina78
    Participant

    Kiitos Kia tsempeistä! Hitto, kirjoitin jo äsken mutta jotenkin onnistuin möhlimään ja kadottamaan sepustukseni..

    Luin tuossa Kia vanhempia kirjoituksiasi, ja järkytyin kun kerroit miten miehesi sinulle niin pahasti sanoi sairaudestasi. En voi sitä edes tähän kirjoittaa kun tuntuu niin pahalta. Ansaitset parempaa!!!

    Tämä on vähän tämmöistä päiväkirjamaista kirjoitusta,niinkuin joku kirjoittikin. Mutta tosiaan terapeuttista ja tuntuu mukavalta jos joku näitä jaksaa lukea. Tänään oli mulla mukava päivä, tyttären kanssa leivottiin, illalla kävi vieraita. Ja otinpa muutaman lasin viiniä. Ihanaa vähän juopua ja rentoutua. Tekis mieli tanssia tää koko paha olo pois. Ehkä joku viikonloppu voisi vaikka lähteä ukkokullan kanssa jonnekkin. Ja lapsukaiset mummun hoiviin. Sitä ehkä vähän kaipaisi. Tanssia paha olo pois. Unohtaa.

    #65070

    Tottahan se oli
    Participant

    Kialle, me viedään rohkeasti tämä elämä siten läpi täällä, kuin se meille annetaan tai kuin se meille toteutuu! Eikös niin. Tällä yritän itseäni tsempata, ja toivon että niin tsemppaat Sinäkin. Katsotaan siis koko homma rauhallisesti, kuinka se menee. Hyviäkin asioita voi tapahtua, jaksetaan myös muistaa se.

    #65072

    Kia Kolangio
    Participant

    oikein pysähdyin tuohon kun Tottahan se oli kirjoitti että ”hyviäkin asioita voi tapahtua”. tällä hetkellä kun en totisesti osaa odottaa niitä. jos parisuhteeni kaatuu voi olla, etten ole koskaan enää onnellinen. sitä nimittäin olen ollut hänen kanssaan, onnellinen. niistä kamalista kriiseistämme huolimatta.
    yksinäisyyttä (yksin elämistä) en pelkää, sen osaan. elelin vuosia sinkkuna ennen nykyistä parisuhdetta.
    toisaalta ajatus siitä, että sikäli mikäli tämä loppuu, mikä on vielä epäselvää, tämä oli myös elämäni viimeinen parisuhde. toista ei enää tulee, koskaan. kroonikkosyöpäsairaana en tule olemaan ”vastaanottavainen” mahdollisille mahdollisuuksille pariutua. voi käydä myös niin, että kuolen kesken kaiken toipumisaikani erosta, surustani siitä että menetin hänet. traagista. kuolen siis onnettomana ja sydänsuruissani.
    eli miten ihmiselle voi käydä näin? sanoisinko että vähintäänkin epäreilua. … voi ei, nyt purskahdin itkuun. kirjoitan tätä sumein silmin.

    tuntuu siltä, että elämä vihaa minua. että elämä on kuin ”persoona” joka haluaa kiusata minut hengiltä. ensi se tyrkkäsi kuolemaan johtavan syövän, ja kun näki, ettei se muserra minua, se päätti viskata päälleni kivuliaan eron ja sydänsurut. hylätyksi kokemisen hädän.
    nämä kaikki ovat virhepäätelmiä, tietenkin. kun sairastin nuorena vakavan depression, josta selvisin pitkän ja intensiivisen terapian avulla, kävimme loistavan terapeutin kanssa läpi näitä(kin) asioita. vääristyneitä kuvitelmia. mitä tunsin tyypillisen depressiosairaan tavoin. että olen ”paha” ja muka ”ansaitsen” rangastuksia.
    varjele, muuten, jos tästä erosta pamahtaa depressio! se olisikin sitten viimeinen niitti. sitä en enää kestäisi. siinä kävisi niin, että lopettaisin sytohoidot ja pyytäisin päästä palliatiiviseen. eli, itselleni vielä alleviivaan: kestän syöpäni, kestän eron ja hylätyksi tulemiseni – mutta depressiota en kerta kaikkiaan enää kestä. se on ihan varmaa. mielummin tosiaan kuolema. niin se vain on.

    suokaa anteeksi tämä epätoivoinen kirjoitus.
    eilinen ilta oli kuitenkin hyvä. lähdin kävelylenkille vasta kun ilta jo hämärsi. lenkin yhteydessä koukkasin marketissa hedelmäostoksilla ja selkärepussani painava meloni kävelin reipasta tahtia liki tunnin. sain hien pintaan. mieli rauhoittui. myöhemmin illalla pystyin keskittymään jopa elokuvaan. sitten luin ja nukahdin, nukuin hyvin ja pitkään, tosin Tenoxin avulla.

    Pauliina, teidän ilta leipomisineen kuulostaa todella ihanalta. ja sun juopuminen viinistä! ja ehdottomasti lapset mummolaan ja lähdette miehen kanssa omille teillenne. kannatetaan! mars suunnittelemaan sitä heti!

    ei tällä erää muuta.
    toivoa kaikille!

    #65081

    Tottahan se oli
    Participant

    Hei Kia, luin päivityksesi jo aikaa sitten, jäin miettimään miten sinulle kommentoisin. Olen sanaton, koska syöpä ei ole meille sairastuneille kenellekään mikään elämää jalostava kokemisen paikka; tunnen itsekin että miksi sain myös syövän; minulla on ollut myös aiempina vuosina vastoinkäymisiä, jotka ne ovat kylläkin olleet nykyisiin uusiin vastoinkäymisiin verrattuna pieniä. Tämä siksi, että olen saanut nyt kertaryminällä useamman huolen, isomman sellaisen syövän lisäksi. En niistä tässä sen tarkemmin. Mutta, elämä on näyttäytynyt minullekin toisaalta aika arvoituksellisena, mitä kaikkea voikaan tapahtua. Itsellä on myös notkahduksia, oikeastaan joka päivä. Sitä miettii kaikkea ja kaikenlaista.

    Yritetään ponnistella eteenpäin!

    #65085

    Kia Kolangio
    Participant

    hei, mietin tuota että miks vastoinkäymiset hyvin usein kasaantuvat? toisaalta olen itse kokenut joskus että myös hyvät asiat/tapahtumat elämässä kasaantuvat, saapuvat yhdellä rysäyksellä.
    pahoittelen Tottahan se oli että sulla(kin) on nyt vastoinkäymisiä yli tarpeeksi. samassa veneessä ollaan. ponnistella, juuri niin, juuri niin meidän pitää tehdä. ei ole vaihtoehtoa.

    parisuhdekriisi jatkuu. ilahduin kuitenkin siitä, että mies lupasi harkita josko mentäisiin pariterapiaan. lupasi jopa maksaa touhun, eli siis yksityisen terapeutin. lopullista vastausta en ole kuitenkaan saanut. meillä vallitsee tällä hetkellä radiohiljaisuus kommunikoinnissa.
    eilen itkin täysillä. eli tulihan se, itku. se on niin kivuliasta, oikein ulisin. silmät ovat muurautuneet umpeen ja kasvot ovat turvonneet.
    itkuni keskellä raivosin että siirryn palliatiiviseen, että jätän sytot kesken. sitten join viiniä, se vain pahensi oloa. Diapamia mulla ei ole joten otin Tenoxin mikä vain nukuttaa. muutoinkin nukun valtavasti joten ei sitä siis enää ns päiväahdistukseen.

    käveleminen ja terapiasiivoilu sekä touhuaminen kotijuttujen parissa auttaa. ihmisiä en jaksa tavata enkä pidä puhelinta päällä. tarvittaessa vastaan tekstarilla soittajille taikka yhteyttä pitäville etteivät vallan huolestu. rakkaita koirakamuja en ainakaan pysty tapaamaan sillä toisin kuin voisi kuvitella, ne vain lisäävät itkuherkkyyttäni ja ylipäätään suruani, ainakin tällä haavaa. olen valtavan eläinrakas.
    sitten tämä terapiakirjoitteleminen auttaa myös. aina vaan ei jaksa toteuttaa sitä. kun eilen itkin, ajattelin tulla kirjoittelemaan, mutten vaan saanut itsestäni irti avata edes sivustoa.

    toivoin tästä syto-vapaasta syyskuusta hyvää jaksoa elämääni ja tässä sitä ollaan. surusta ja henkisestä kivusta aivan mäsänä.
    osaan olla kyllä kiitollinenkin. muun muassa siitä, että fyysisiä kipuja ei ole. monella kun ovat nekin taakkana.
    voi tätä elämää. en osaa kuin valittaa ja uikuttaa nyt. jaahas.. ny tulee taas itku.
    miten se Jaanakin lähti niin nopeaan. väärin, väärin, väärin! mikä tämän elämän tarkoitus on? kriisistä toiseen menemistä. nämä vaikeudet eivät totisesti jalosta tai muuta skeidaa, kuten Tottahan se olikin tuossa kirjoitti.

    josko huomenna olisi paremmin. tämä päivä ainakin on parempi kuin eilinen.
    nyt teen jonkun pikkutehtävän täällä kodissa. kevyen imuroimisen vaikka. kuulumisiin taas..

    #65087

    Myy79
    Participant

    Hei Kia!

    MInusta , vaikka en mikään terapeutti olekaan, tuo sinun tunteenpurkauksesi on täysin ymmärrettävää ja tervettä. Parantumaton sairaus varmasti ahdistaisi minuakin. Omieni hoitojeni keskellä minullekin tuli olo, että lopetan hoidot. Tämä johtui siitä, että voimat olivat vaan niin yksinkertaisesti pahasti lopussa. Muutenkin hoidot aiheuttivat sivuvaikutuksia, vaikka en voikaan sanoa kärsineeni mitään hirvittäviä määriä sivuvaikutuksia, mutta onhan sairastuminen kamalaa. Ei se todellakaan ketään jalosta, että on sairauden kaltainen vastoinkäyminen. On se toisaalta tuonut uutta perspektiiviä elämään. Elämäni on jotenkin merkityksellisempää kuin ennen sairautta. Tilanteeni on toki aivan eri kuin sinun. Mullahan ei ainakaan toistaiseksi ole nyt syöpää. Kontrolleissa käyn.

    #65088

    Myy79
    Participant

    Hei Kia!

    Ja tuo parisuhdeterapia kuulostaa hyvältä.

    #65089

    Myy79
    Participant

    Hei taas Kia ja muutkin!

    Tuo elämän tarkoituksen pohtiminen on hyvä kysymys. Itsekin käyn nyt kelan kuntoutusterapiassa ahdistuneisuuden ja masennuksen takia. Omalla kohdallani lähipiirisuhteet eivät ole kunnossa, mikä lisäsi pahaa oloa syövän aikana. Olisin todella kaivannut nimenomaan lähipiiriltä tunnetason myötätuntoista tukea. Toki Kia tilanteesi sairauden osalta on erilainen kuin omani. Missään tapauksessa en enää allekirjoita sellaista lausetta, että jokaiselle annetaan sen verran mitä hän jaksaa. Toki se täytyy myöntää, että vastoinkäymiset kyllä myös kasvattavat ja joskus voi tarvita ammattiapua. Oman heikkouden myöntäminenkin on tärkeää. Terveys ja hyvinvointi ovat elämässä tärkeimpiä asioita.

    #65097

    Tottahan se oli
    Participant

    Hei Myy ja kiitos kun kirjoittelit tänne! Itse asiassa toivoinkin tätä hiljaa mielessäni :) Sinä osaat avat asioita jotenkin miellyttävällä ja realistisella tavalla.

    Noita tuntoja, joita Kia kirjoittaa, niin käyn läpi myös itseni kohdalta ajatellen sitä, että syöpäni todetaan jossakin vaiheessa levinneeksi. Sehän voi olla piakkoinkin tai sitten jonkin ajan kuluttua. Tätä ajatustyötä käyvät varmaan kaikki syöpään sairastuneet; toiset enemmän ja toiset vähemmän. Terveys ja hyvinvointi ovat elämässä tärkeimpiä, kuten Myy kirjoittaa. Ne ovat korostuneet itsellä entisestään.

    Lämpimin ajatuksin täältä jälleen

    #65103

    Kia Kolangio
    Participant

    hei kaikille lauantaina,
    jälleen antoisia kirjoituksia teiltä Myy ja Tottahan se oli.

    voin tänään paremmin. valoisampi päivä vaikkei suhdekriisiä ollakaan saatu edistettyä ainakaan parempaan suuntaan. molemminpuolinen radiohiljaisuus jatkuu enkä ole saanut ukolta vastausta siihen olisiko hän itseni lailla valmis lähtemään pariterapiaan.
    mulla on semmoinen olo etten halua tehdä sille kieltävää vastausta helpoksi. saa itse ilmoittaa asiasta. lapsellistahan tämä mykkäkoulu on ja varsin hedelmätöntä. voi tätä ihmisen pienuutta.

    olen jatkanut sitkeästi päivittäisiä kävelylenkkejä. eilen lenkin pituus oli peräti 1,5 tuntia! haluan olla lokakuussa tikissä kun sytot alkavat,
    mutta eniten haen noista lenkeistä henkisiä voimavaroja tämänhetkiseen pahaan olooni.

    kuten Myy sanoo, minäkään en kerta kaikkiaan siedä sitä aina vain valitettavan yleistä hokemaa että jokainen saa ”vain” sen minkä jaksaa kantaa. eihän se ny jumalauta pidä paikkaansa.
    ei tarvitse kuin vilkaista vaikkapa itsemurha-tilastoja niin siinä se totuus lepää.
    entä muuten parantumattomasti sairaat? onko tilastoja siitä moniko lopettaa itse päivänsä tällaisessa tilanteessa, en tiedä.
    tai mittaamattoman pelkonsa kanssa kamppailevat uusiutuuko sairaus?
    täys täkyjä lausahduksia riittää ja piisaa.

    viime talvena oli taas iltalehden kannessa sellainen ”hän selätti syövän”-juttu. mä kirjoitin siitä palautteen toimitukseen, ihan omalla nimelläni, tietenkin.
    kirjoitin että toi pelkkä selätti-verbi herättää paitsi järkyttävää myötähäpeää ihan jos ajattelee ammatikseen kirjoittavan ihmisen hoksottimia,
    niin puhumattakaan siitä että se edelleenkin loukkaa syöpäsairaita sekä varsinkin syöpään menehtyneiden muistoa. että toi selätti-sana on nyt vaan poistettava käytöstä. että lopettakaa se herran tähden jo!
    no mutta, oliko se toissapäivänä kun huomasin taas samantyyppisen uutisen, mutta selätti sana oli korvattu johonkin toiseen, en vaan nyt äkkiseltään muista mihin sanaan. näin lööpin vain vilaukselta kun lenkillä porhalsin kaupan ohi.

    taistella meidän pitää pitääksemme elämänlaatumme mahdollisimman hyvänä. mutta ne ovat ihan muut ihmiset, eli syöpälääkärit sekä -tutkijat, jotka TAISTELEVAT itse syöpää vastaan.
    okei, tämä on tuttu juttu, eli olemmehan me jutelleetkin jo näistä, mutta ehkä kertaaminen on hyväksi.

    jaksan ihmetellä epätoivon luonnetta, mikä välillä valtaa mielen, että se on niin totaalinen. sinä hetkenä kun on oikein paha olla, on niin valtavan vaikea uskoa että se väistyy välillä, tai jopa koskaan. se järkyttävä uskomus siitä ettei se anna ollenkaan armoa ja jää siis pysyväksi olotilaksi.
    minäkin muistaakseni kirjoitin vain jokin päivä sitten että jos suhteemme päättyy eroon, en tule enää koskaan onnelliseksi.
    tuolla ”tulla onnelliseksi”-jutulla tarkoitan pikemminkin hetkittäistä onnellisuuden tunnetta. iloa, riemua, tyyneyttä, mielenrauhaa, ja jotain kuplivan kivaa siihen vielä päälle.
    epätoivo on loppujen lopuksi vain tunne. ja tunteiden LUONNEHAN taas on varsin vaihteleva; niitä tulee ja menee.
    tunteet ovat siis aikamoisia tuuliviirejä. huikentelevaisia. ja arvaamattomia.

    tästä tekstistä taisi tulla taas sitä päiväkirjamaista liirumlaarumia :) ei haittaa!

    valoa, toivoa ja voimaa päiväänne!

    #65104

    Leijona
    Participant

    Hei Kia ja Tottahan se oli!

    Mulla viimeisestä myrkystä jo yli 3 viikkoa ja ensi viikolla alkaa sädehoito 25 kertaa. Olen Kia niin iloinen että olet pitänyt kiinni lenkkeilystä, siitä saa kyllä valtavasti voimaa niin henkisesti kuin fyysisesti. Lähteminen ei ole aina niin helppoa mutta kun muistaa miten hyvä olo ulkoilusta tulee niin lähes aina lähteminen kannattaa. Joskus jos on vaikea tunnistaa onko kyse oikeasta väsymyksestä vai vain laiskuudesta mietin itse että lähden ulos mutta jos olo on vielä 15-20 minuutin ulkoilun jälkeen väsynyt niin palaan kotiin…

    Itse en mieti tällä hetkellä juurikaan syövän uusiutumista, toki tiedostan asian ja olen tästä mahdollisuudesta kysellyt myös lääkäriltä. Vähän jopa mietityttää se että olenko jotenkin kummallinen kun en tätä mahdollisuutta mieti aktiivisesti… Toisaalta on hyvä muistaa että useimmilla rintasyöpä EI uusiudu ja tähän joukkoon toivon ja uskon kuuluvani! Toivottavasti Tottahan se oli voisit myös rauhoittaa mielesi ja uskoa että kuulut siihen 70-80% joukkoon joille ei uusiutumista tule!

    Minä lasken jo viikkoja milloin voisin heittää peruukin nurkkaan ja kulkea julkisesti omilla hiuksilla 😊

    Mukavaa viikonloppua!

    Leijona

    #65105

    Tottahan se oli
    Participant

    Ios kiitos Leijona sanoistasi <3 Tuo 70-80% on minulta unohtunut ja yritän siihen uskoa nyt itsekin enemmän omalla kohdalla.
    Tuo ulkoilu on kyllä totta, mitä Leijona kirjoittaa.

    #65106

    Kia Kolangio
    Participant

    minunkin puolesta kiitos Leijonan positiivisesta tekstistä!
    muistan kun Pullapitko-nimimerkki kirjoitti mulle ja Jaanalle (meillä siis sama syöpälajike) positiivisen tekstin miehensä, jolla hänelläkin sama syöpälajike, selviytymisestä peräti takaisin työelämään. kopioin sen tavalliselle päiväkirja-tiedostolleni ja luen sitä vieläkin aika ajoin.

    tänäänkin parempi päivä, tai ei ainakaan pahimmasta päästä.
    toivon teille kaikille samaa!

Esillä 20 viestiä, 181 - 200 (kaikkiaan 231)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.