Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #70900
    Neilikka40
    Osallistuja

    Hei.

    Minulla on 3 viikon päästä mammo ja ultra. Olen kärsinyt jo vuosia oikean rinnan kivusta etenkin rintalihas kipeytyy mutta vain oikealla puolen. Nyt havaitsin viikko sitten että oikea rinnan yläosa on aivan turvonnut ja nestettä täynnä. (en ole treenannut viime aikoina vaikka ennen olen aktiivisesti liikkunut. Ei ole siis lihasperäistä) Kainalot on siistit. Kun alueen ihoa venyttää huomaa sellaista selluliitti ihoa. Vasen rinta vastaavasta kohdasta aivan erilainen. Kiinteä kudos ja sileä iho. Alue on oikean rinnan ulkoreuna kainalon vierestä aina olkapäähän ja solisluuhun asti. Kävin 1kk sitten gynellä joka teki lähetteen rintakivun takia kuviin ja oli tuntevinaan pienen patin silloin. Mun piti käydä kunnallisella hakemassa uusi lähete kun sillä yksit. ei päässyt kunnallisen kuviin. Siksi vasta 3vkon päästä eka vapaa aika. Odottavan aika on nyt pitkä..

    Kaipaisinkin syöpä diagnoosin saaneilta kertomuksia jos teillä oli rinnan turvotusta havaittavissa. Missä sitä oli ja miten pitkään sitä seurasitte? Ilmeisesti voi oireilla niin eri tavoin eikä pelkkänä pattina. En tiedä mitä muuta tämä turvotus voisi olla. Ei siis ole rinta rauhasen alueella vaan rinnan yläosa ja reuna kainalon vieressä. Olen kiitollinen kaikista vastauksista.

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.