Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät Kohdun epäilty polyyppi, muut oireet huolestuttavat

Kohdun epäilty polyyppi, muut oireet huolestuttavat

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #69991
    Huolestunut1
    Participant

    Hei,

    Päätin nyt tehdä tänne tunnukset ja kysellä täältä, josko jollain olisi samankaltaisia kokemuksia tai tietoa aiheesta.

    Olen alle 30-vuotias nainen, jolla alkoi noin 8 kuukautta sitten säännölliset välivuodot. Mainitsen vielä, etten käydä e-pillereitä. En aluksi kiinnittänyt niihin hirveästi huomiota, koska tiedän että näin nuorella se tuskin on mitään, mutta kun välivuoto oli jatkunut säännöllisesti viiden kierron ajan, varasin ajan gynelle. Gyne totesi ultran perusteella että siellä on mitä todennäköisimmin polyyppi, ja sain ajan npk:lle leikkaukseen.

    Olen nyt odotellut leikkaukseen pääsyä hieman yli 2 kk ja vuoto on jatkuvasti pahentunut. Nyt sitä tulee valtaosan kuukaudesta ja niin paljon, että sidettä on pakko käyttää lähes koko ajan. Veri on kirkasta ja sitä saattaa tulla ihan kunnolla kerralla, ja muodostaa myös hyytymiä. Minulla on myös alkanut ilmetä pistävää, terävää kipua alamahassa sekä kuukautismaisia kramppeja kuukautisten ulkopuolella. Tuo pistävä kipu tuntuu samalla puolella, kuin havaittu polyyppi.

    Muista oireista on hyvin vaikea sanoa, että liittyvätkö ne tähän lainkaan. Olen laihtunut jonkin verran, en tiedä kuinka paljon tarkalleen, mutta sen verran, että läheiset luulevat minun laihduttavan. Olen tästä ollut vähän ihmeissäni koska laihdutus ei ole ollut tahallista (olen normaalipainoinen jo valmiiksi). Minulla on ollut hyvin isoa väsymystä viime aikoina mutta veriarvot (vitamiinit, kilpirauhaset, rauta ja ferritiini) ym ovat olleet hyvät, eivätkä selitä tätä väsymystä. Tosin varmasti myös stressi ja tuo verenvuoto väsyttää, ja niihin liittyvät veriarvot ovat varmasti noista kesäisistä laskeneet…

    En nyt kuitenkaan haluaisi pelotella itseäni kuoliaaksi, mutta haluaisin kovasti vain tietää, onko yhä ihan todennäköistä että kyseessä on vain polyyppi, kun olen kuitenkin näin nuori? Täällä toivottavasti ihmisiä, joilla on aiheesta googlea enenmän tietoa. Kuukausi tuntuu vielä pitkältä ajalta odotella leikkausta. Myös sitä olisin halunnut kysyä, että tietääkö joku, otetaanko kaikista poistetuista massoista aina näyte patologille? Eli saanko kuitenkin varmasti tietää leikkauksen jälkeen, että kyseessä oli varmasti hyvälaatuinen kasvain?

Esillä 1 viesti (kaikkiaan 1)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.