keuhkosyöpä

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 47)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #61171

    maaseutu
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdys! Kirjoitanpas minäkin tilanteestani tänne foorumille. Eli ikää 47 v., muutoin perusterve mies, lapsesta saakka ollut astma
    joka lääkityksellä hallinnassa. Kävin aamulla 13.11. paikallisessa tk:ssa vasemman keuhkon tukkoisuuden takia. Rasituksessa oli ollut ongelmaa,
    ei ilma meinannut kulkea normaalisti astmasuihkeesta/Prednisolonista huolimatta. Tk:ssa ottivat röntgenin ja lääkäri tuli kertomaan
    että keuhkossa on nestettä, pitäisi käydä isolla kirkolla keskussairaalassa poistattamassa neste.
    Näinpäs toimin ja puoleen päivään mennessä oli vasemmasta keuhkosta otettu litra nestettä pois. Piti sitten jäädä vielä keuhko-osastolle
    odottelemaan CT-kuvausta jotta selviäisi syy nesteen kertymiseen. Iltapäivä ottivat kuvat ja alkuillasta tuli lääkäri kertomaan tilanteen.
    Keuhkopussissa on muutosta (mikä oli syy nesteen kertymiseen keuhkoon), keuhkon alaosassa tuumorimaista kudosta, maksassa muutosta ja
    rintarangassa muutosta. Että näin, aamulla olet terve ja illalla syöpäpotilas! Soitin siitä sitten vaimolla että tulis hakemaan kotio.
    Kotimatkalla siinä sitten mutusteltiin asiaa ja päätettiin että mennään päivä kerrallaan. 17.11. ottivat vielä kainalosta imusolmukkeesta
    koepalat ja siitä viikon päästä lääkäri soitti ja varmisti tulokset: tupakoimattoman ihmisen keuhkosyöpä joka on levinnyt eikä voi leikata.
    Vielä odottelen mutaatioviljelyn tulokset jonka mukaan selviää sitten lääkitys, onko täsmätabletti vai tippa.
    Ensi viikon perjantaina 15.12. on ensimmäinen käynti syöpäpoliklinikalla lääkärin juttusilla, siellä kertovat sitten hoitokuviot.
    Toivottavasti nyt on jotakin hoitoa vaikka syöpää ei voi leikata jolloinka sitä ei saa pois eikä se siis parane. Mutta jos vaikka
    johonkin hallintaan edes…

    #61201

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdys maaseudulle täältä eteläpäästä! Mulla alkoi kaikki kun menin kuivan yskän takia terkkariin. Otettiin röntgen kuvaus ja siellähän se, oikeen keuhkon alaosassa kuusi kertaa kahdeksan sentin syöpä kasvain. Tämä tapahtui syyskuussa 2016.olen jo 66 v mutta aattelin että äkkiä ne eläke päivät on mullakin vietetty. Ei pienisoluinen adenokarsinooma, siihen kaikkien kokeiden jälkeen joulukuun alusta alkaen sytostaatti tiputus kolmen viikon välein. Onneksi löyty heti hyvä lääke joka alkoi tehoomaan, ja kasvain pienentyä. Pientä väsymystä se aiheuttaa ei sen kummempaa. Nyt oon taas käyny kokeet ja 14 12 selviää mikä on seuraava lääkitys.

    #61211

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Lisäilen vielä tohon kirjoitteluun, että mulla oli levinnyt välikarsinaan imusolmukkeita, eli ei voi leikata. Oon ajatellu et päivä kerrallaan. Toistaiseksi olen ihan toimintakunnossa, kalastelen ja metästelen. Uskon sullekin löytyvän sitä jatkoaikaa. Siinä sitten kerkiä mietiskellä alku säikähdyksen jälkeen asioita. Mulle muuten lääkäri suositteli nukahtamis pillereitä, ne auttaa, voi muuten mennä alkuun yö unet.

    #61221

    maaseutu
    Osallistuja (Participant)

    Terveppä vaan Kalaile. Joo, kyllä tässä vahva tahtotila on saada elinvuosia lisää, siitä lähetään. Sehän tässä itseänikin vähän hämää, kun olotila on kaikin puolin normaali, tai nyt niin normaali kuin se voi tuollaisen uutisen jälkeen olla. Ruokahalu on ok (=kyllä maistuu), uni maistuu ja touhuilen kyllä ihan normiasioita.
    Saa nähdä sitten, kun hoidot alkavat että tuleeko miten paljon muutoksia.

    #61231

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Siinä se tämän taudin pirullisuus, kun ei ole mitään varoituksia. Oon saarnannut kavereille että kannattaa käydä sillä röntgenissä aina kun mahdollista. Mulla on menny vuosi yllättävän hyvin. Oot varmaan googlaillu paljon, siellä on monenlaisia kauhutarinoita, noi nykyiset lääkkeet on kyllä aika hyviä. Jos yksi ei sovi niin sitten toinen, ei kannata siitä huolestua. Paina vaan täysillä eteenpäin. Mulla vaihtuu nyt lääkkeet, kun sama lääke ei enää tehoa vuoden jälkeen. Nyt saattaa tulla pillereitä torstaina sen tietää. Tsemppiä!

    #61381

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Tänään kävin lääkärin puheilla, kateltiin ja vertailtiin kuvia. Ennakoin viimeviikolla että lääkkeet vaihtuu. Röntgen kuvaus ja koko vartalon kuva näyttikin että sama lääke mitä oon vuoden ajan syöny, yhä vain tehoaa. Murikka keuhkossa on pienentynyt ja soliskuopasta imusolmukkeet hävinnyt. Samalla sytolla helmikuun puoleen väliin mennään ja sitten taas kuvat. Sulla oli muistaakseni huomenna se kuuleminen. Toivottavasti löytyy heti hyvä lääke.

    #61391

    maaseutu
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdys! Mukava kuulla että sinulla lääkkeet pelittää. Joo, huomenna pitäisi olla kello 9 syöpäklinikalla kuuntelemassa ”tuomiota”.
    Vähän on oottava tunnelma, tietää ettei sieltä kuitenkaan mitään loistavia uutisia ole tulossa mutta kova tsemppi tässä itellä kuitenkin on päällä.
    No, huomenna ollaan viisaampia.

    #61401

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Sen huonon uutisen sä oo jo kuullut, nyt on suunta vaan eteenpäin. Saat mitä myrkkyy tahansa, tärkeintä on että se alkaa vaikuttaa. Sen näkee sitten ens vuonna seuraavissa kokeissa. Täällä etelässä lääkärikollegio joka miettii sen lääkkeen.

    #61411

    Kangasalan Ukko
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdys tänne.

    Elikkäs itselläni on laajalle levinnyt paksusuolen syöpä, eli pesäkkeitä suolessa, imusolmukkeissa ja maksassa. Tulevana viikonloppuna tulee 3 vuotta diagnoosista. Parantumaton syöpä siis. Vähän yli kaksi vuotta olen käynyt sytostaatti hoidoissa. Tällä hetkellä on se tilanne että imusolmukkeiden pesäkkeet on hävinnyt, maksassa on pari pesäkettä ja suolen pesäke on pysynyt ennallaan eli ensi pienentynyt ja nyt pysynyt ennallaan. Kunto on pysynyt hyvänä hoitojen ajan. Maksankin pesäkkeet saatiin jo kerran häviämään mutta lääke tauolla sinne ilmaantui pari uutta.
    Sairaalassa olen tavannu yhden kaverin joka on nyt käynyt 7 vuotta hoidoissa ja hyvin voiva näyttää olevan. Sitä vain halusin kirjoittaa että nykyään näiden hoitojen kanssa pärjätään hyvinkin pitkään.
    Itse olen kirjoitellut säännöllisen epäsäännöllisesti tuonne kroonikko osioon.
    Tälläisiä siis tänne, kirjoitellaan.

    #61431

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdys täältä Espoosta. Tosi mukava että kirjoitit tännekin. Tämä antaa kovasti uskoa tulevaisuuteen. Jos sen verran vielä vois kysyy, että onko sulla monesti vaihdettu niitä sytostaatti lääkkeitä.

    #61441

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdys täältä Espoosta. Tosi mukava että kirjoitit tännekin. Tämä antaa kovasti uskoa tulevaisuuteen. Jos sen verran vielä vois kysyy, että onko sulla monesti vaihdettu niitä sytostaatti lääkkeitä. Nyt täytyy alkaa pakkaamaan metsästys vehkeitä, lähetään kaverin kanssa metästelen mökille. Palalaillaan taasen .

    #61451

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Oho näytti lähtevän jo tuplana.

    #61471

    Kangasalan Ukko
    Osallistuja (Participant)

    Terve kalaile

    kerran on vaihdettu ja silloinkin vain siksi että lääkäri oli sitä mieltä että toiset lääkkeet olisivat tehokkaampia. Ensimmäisen vuoden sain capecitabine tabletti + tippa hoitoa kolmenviikon välein, tehosi hyvin, sitten vaihdettiin toisenlaiseen hoitoon joka on pelkkiä tipassa annettavia sytostaatteja kahden viikon välein, ja se tehosi vielä paremmin. Niitä on nyt saatu 1,5 vuotta ja jatkuu ties kuinka kauan.
    Että sellaisilla mömmöillä on menty.
    Palaillaan.

    #61491

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdys.!hienoa että pelaa mömmöt, niihin tässä pitää luottaa. Mulla ei vielä ole tarvetta, kun sama Alimta toimii hyvin, että mennään vaan näillä. Kirjoitellaan kuitenkin.

    #61521

    maaseutu
    Osallistuja (Participant)

    Huomenta! Tässä on nyt linkohommat tehty ja samalla mutusteltu tuota perjantain käyntiä syöpäklinikalla.
    Ensi viikon torstaina 21.12. alkaisi ensimmäiset hoidot, eli Alimta & Sisplatiini myrkyillä hyökätään aluksi. 3 hoitokertaa kolmen viikon välein ja sitten kuvataan ja katotaan, miltä näyttää. Tautihan on siis ei-pienisoluinen keuhkosyöpä (adenokarsinooma) joka on levinnyt imusolmukkeisiin, maksaan, luustoon (luukirurgi
    vielä kattoo, tuleeko jotain lisälääkettä eka tiputuksella). Harmittavasti ei löytynyt mitään vastetta noissa geeniviljelyissä, eli täsmälääkkeistä (tai muista uusista) ei ole hyötyä. Samalla käynnillä onkologi kuunteli vasemman keuhkon ja tuntui olevan nestettä. Kävin sitten endoskopiayksikössä keuhkolääkärin luona ja poistettiin 1950 ml nestettä. Kuukausi takaperin lähti vasemmasta keuhkosta litra ja nyt lähes tuplat. Jospa tuo nesteen kertyminen loppuu, kunhan hoidot alkaa.

    #61601

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Terve taasen. Just samat kuin mulla on myrkyt ja myöskin tauti. Vuosi niillä on menny kuten jo aiemmin kirjoittelin. Tulee vaan taas kerran mieleen, että kummoinen on se matemaatikko joka on laskenut, ettei keuhkosyöpä seulonta kannata Suomessa.

    #61621

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Vielä tosta seulonnasta, tämähän on niinku muutkin taudit, jos sen ajoissa huomaa jotain on tehtävissä. Mullakin näytti ensin että tämähän menee ihan hyvin, leikataan syöpä pois. No sitten selvisi että se on välikarsinan imusolmukkeissa ja peli menetetty. Nyt vaan elämää jatkavia mömmöjä. Hyvä että löytyy kuitenkin niitä.

    #61691

    maaseutu
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdys taas! Eilen oli siis ensimmäinen hoitokerta ja meni ihan hyvin. Päivällä oli pituutta kun piti aluksi tyhjentää taas neste keuhkosta, ei tullut onneksi
    kuin 800ml. Olo on ok, ei ainakaan vielä mitään pahoinvointia tahi muuta. Seuraava hoitokerta siis kolmen viikon päästä, sitä ennen käytävä hammaslääkärissä
    tarkistuttamassa että kaikki ok. Alkaa siis Xgeva lääkitys tuohon luustoon. Lääke kun alkaa niin ei kuulemma puoleen vuoteen saa tehdä mitään luustoon liittyviä
    korjauksia. Tämmöistä tällä hetkellä.

    #61701

    Kalaile
    Osallistuja (Participant)

    Tervehdys myös maaseudulta. Emännän kanssa joulun vietossa mökillä. Täällä on rauhallinen tunnelma, naapurit kilometri kumpaankin suuntaan. Viikko menny tipasta, alkaa taas oma keho tuottaa uusia soluja. Täällä on siitäkin parempi ettei oo niitä pöpöjä, kun on kaksistaan, lapset ovat perheineen tänä vuonna anoppiloissan. Täytyy nyt toivoo että noi lääkkeet alkavat vaikuttaa myös sulle, kun sulla on noita oireita, vettä, luustoon, maksaa. Hyvää joulua. Kirjoitellaan taas miten on mennyt.

    #61711

    maaseutu
    Osallistuja (Participant)

    Huomenta! Nuo pöpöt se vähän itteäkin huolettaa, meillä kun on tuo talo täynnä pienempää ja isompaa porukkaa. No käsidesi on kovassa käytössä.
    Hyvää ja Rauhallista Joulua.

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 47)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.