Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Elämä syövän jälkeen Käsittelemätön asia

Käsittelemätön asia

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #73235
    Paivikki68
    Participant

    Hei sairastin rintasyövän 2021 leikkaus meni hyvin, koko tämän vuoden painoin töitä heti kun pystyin leikkauksen jälkeen töihin halusin kieltää itseltäni koko sairauden, mulla oli koira joka oli tuli ja turva koko hoitojen ajan koira kuitenkin sairastui ja jouduin lopettamaan terapeuttini 20.7.21 siru valtasi mieleni,. Jotenkin pääsin eteenpäin painamalla töitä aamusta iltaan. Nyt 14.2.22 eka jälkitarkastus kaikki hyvin sain terveen paperit, nyt sitten tää käsittelemätön viimevuosi ryöppyää ulos väsynyt itkuinen masentunut ahdistunut kaikki itkettää. Uusi koira on talossa mutta en jaksa kiinnostua oikein siitäkään ikävä vanhaa koiraa joka liittyy tähän sairastumiseen oli tukena tuon hoitopolun. En tiedä miten pääsen tästä eteenpäin. Töissä käyn se on mun voimavara tällä hetkellä. Onko kellään kokemusta tälläisestä.

    #74037
    ToivoaJaValoa
    Participant

    Hei Päivikki68, tunnistan sinun kertomasi perusteella, että olin ensijärkytyksen, kasvaimen poistoleikkauksen ym. jälkeen ahdistunut, pelokas, itkuinen ja surullinen. Nyt, kun leikkauksestani on kulunut jo 3 vuotta ja vähän yli, olen vihainen. Kaikenlaisia tunteita sitä mahtuukin yhteen ihmiseen. En tiedä olisinko helpottunut vai en. Mutta sen verran tiedän, että kriisin vaiheista asioiden läpikäyminen vie asioiden uudelleen suuntautumiseen. Minun kohdallani on käynnissä tuo siirtymä noiden kahden välillä. En vielä itsekään oikein tiedä mitä tuo uusi tulee olemaan, mutta voin kertoa sen, että raskaampi työ piti jättää pois ja nyt olen työkokeilun kautta ehkä saamassa uutta suuntaa työelämässä. Kaikki on tietenkin epävarmaa, koska olen käynyt jo kolmessa työkokeilussa, mutta mielestäni epäonnistuin täysin niissä, vaikka yhdessä olisi ollut tiedossa palkkatukityö. No, kaikki ei menny kuten Strömsössä ;D

    Olen etsinyt tietoa kivun kanssa elämisestä. Löysin Suomen Kipu ry:n sivut ja sieltä esim. työn muokkauksen tarkistuslistan, jota voi käydä läpi työnantajan kanssa. Sairastuminen, kivut ja työelämään paluu ovat suuren kynnyksen takana, mutta yritän kuitenkin. Saatan joutua hyväksymään myös sen, etten enää voikaan tehdä työtä. Mutta se onkin jo toinen juttu.

    Olen antanut itselleni luvan tuntea kaikki tunteeni. Kirjoitan. Opettelin maalaamaan taulun akryyliväreillä. Käyn kävelyillä ja katselen luontoa eri silmin kuin ennen. Välillä tunteita tulee enemmän kuin jaksaisi sulattaa, mutta itkun tullessa itken, väsymyksen tullessa lepään ja hölmön olon tullessa olen hölmö. Pyydän itseäni suurempaa voimaa kannattelemaan ja antamaan voimia, jotta jaksan siitä hetkestä seuraavaan. Joskus se on hengityksen välinen tauko. Ei jaksa enempää eikä tarvitsekaan.

    Mutta jokaisena päivänä on mahdollisuus pyytää itseä suurempaa voimaa kantamaan ja antamaan voimia. Teen sen aamuisin, päivällä, iltapäivällä, illalla ja joskus yölläkin, kun herään. Pääasia lienee kuitenkin se, että herään, vaikka ne itsekään tiedä miksi. Miksi herään ja toimin? Mikä lie elämäni tarkoitus, kun en vielä päässyt poistumaan täältä? Jos noihin kysymyksiin saan vielä vastaukset, niin sitten voin sanoa olevani viisas. Vielä en tiedä ja epävarmuudessa on opeteltava elämään.

    Mut Päivikki68, kyllä me yhessä tästä selvitään. Kirjoittele tänne ja ihmetellään yhessä.

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.