Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #39981
    adminjoni
    Avainmestari

    Avataanpas tähän aihe siitä, millaista on seuranta erilaisten eturauhassyöpähoitomenettelyjen jälkeen. Lähinnä tarkoitan sellaista jatkohoitoa, johon ei kuulu mitään hormonihoitoja tai lisäsädetyksiä. Eli käytännössä millaista on ”seuranta” eri puolilla Suomea ollut, kun ukko on saanut ”terveen paperit” joko sädetyksen tai leikkauksen jälkeen.

    Oma keissini oli siis kultajyvin suunnattu ja jokapäiväisellä kuvauksella intensiteettiohjattu sädetys noin 37 kertaa ja sen jälkeen ”terveeksi” kirjattu noin vuoden kuluttua. Onkologin tapasin viimeisellä sädetyskerralla ja hän totesi heidän tehneen parhaansa. Eka PSA testi oli vasta 6 kk kuluttua, jolloin tapasin urologini ja toinen vuoden päästä sädetyksen loppumisesta, jolloin soittoajasta oli sovittu. Puhelimitse sitten sovittiin, että siirryn terveyskeskusseurantaan, jossa sain kestolähetteen 10xPSA keskussairaalan epikriisin perusteella ja nyt on jo 6. vuosi menossa. Vain muutaman kerran muiden asioiden yhteydessä on lääkäri kommentoinut PSA-tulostani. Urologin kanssa sovittiin 6 vuotta sitten, että osaan itsekin arvioida, milloin PSA-arvo lähestyy tai on yli 4. Mitään muita kokeita ei ole ollut, koska en ole mistään valittanutkaan.

    Ihmetyttää, että PSA- määräykset näyttävät muualla tulevan hankalan oloisesti. Saadaanhan me koko Suomen terveydenhoitojärjestelmämme jumiin, jos jokainen koe tilataan aina erikseen muutamien kuukausien välein ja vielä lääkäri selittämään tulosta. Sen ymmärrän, että lääkäri kyllä suostuu puhelinaikoihin, kun saa siitä hyvän korvauksen, mutta onko siitä kohtaamisesta saatava hyöty annetun kustannuspanoksen arvoinen.

    Melkein riittää tuloksien arviointiin tämä foorumimme. Niin hyvin homma täällä osataan.

    #40051
    Watson
    Osallistuja

    Minulle tehtiin robotti HYKSissä 3 vuotta sitten. Muistaakseni oli lääkärin 6 viikon kontrolli, jossa annettiin patologin vastaus (Gleason 3 + 4, reunat puhtaat, ei levinneisyyttä) ja ennustepaperi käteen. Myös määrättiin erektiolääkettä ja tehtiin KELA-paperi noista lääkekorvauksista. Sitten oli vielä yksi lääkärin kontrolli, olisikohan ollut 6 kk (?) leikkauksen jälkeen. Siinä oli ulkomaalainen lääkäri, joka ei tainnut juuri ymmärtää mitä sanoin, koska kysyi samoja asioita toistamiseen juuri vastattuani. En hänestä juuri viisastunut. Sen jälkeen olen käynyt kestolähetteellä labrassa PSA-kokeissa 6 kuukauden välein ja aina on ollut PSA < 0.05. Vastaus tulee puhelimeeni tekstiviestinä. Jos PSA nousee, ilmeisesti otetaan minuun yhteyttä. Tätä kai vedetään tappiin asti.

    #40071
    adminjoni
    Avainmestari

    Jotenkin kyllä epäilen, että joku ottaisi sinuun yhteyttä, vaikka PSA nousisi. Ongelma on se, että ne ei katso riittävän tarkkaan, onko kyseessä ”normaali mies” vai ”ers-mies”. Ja silloin jo menee metsään PSA-arvon arviointi.
    Minulle ainakin urologi sanoi, että otat sitten heti ITSE yhteyttä terveyskeskukseesi, kun toteat, että PSA nousee. Sitten alkaa muutkin heräillä asiaan… No näin oletan….

    #40091
    Jore
    Osallistuja

    Minulla on nyt robottileikkauksesta 5,5 vuotta ja suurin PSA on ollut 0.015, joka tuli muutama kuukausi sitten. Gleason oli 3+4 ja muuten puhdasta.

    Turussa on PSA-kontrolli on 5 vuoden ajan kaksi kertaa vuodessa ja sen jälkeen kerran vuodessa kestolähetteellä.

    #40981
    jukarhu
    Osallistuja

    Lisään tänne seurannasta vielä yhden uuden ulottuvuuden.

    Olen 2009/12 robottiavusteisesti leikattu ja taistellut vuosien saatossa tämän kontrollin kanssa enemmän taikka vähemmän menestyksellisesti terveyskeskuksen kanssa. Nyt sitten viime viikolla sain aikaiseksi läpimurron ja pääsin mukaan ”vanhana potilaana” HUS:n mobiliseurannan piiriin.

    Kestolähete 2 x vuodessa HUS-labiin (2026/11 saakka). Tulokset tulevat jatkossa suoraan laboratoriosta kännykkään. Enää täytyy vaan muistaa käydä, antamassa punaista purkkiin 6-kk:n välein ja tuloksen raportointi potilaalle sekä tarvittaessa (mikäli viisari värähtää), suoraan urologille, toimii automaattisesti. Uudet leikatut veljethän ovat olleet jo mukana mobiliseurannassa reilun vuoden ajan.

    Tulevien 10-vuoden aikana, tulen näin omakohtaisesti säästämään 20 turhaa terveyskeskuskäyntiä, tietenkin sillä olettamuksella että tämä ERS-polku jatkuu kohdallani nollalinjalla.

    Muilla kuin leikkaushoidon saaneilla nollalinjalaisilla tuo kontroolli onkin sitten hyvin henkilökohtainen ja monimutkaisempi juttu.

    Tsemppiä kaikille ERS-polulla kulkijoille.

    #40991
    Jore
    Osallistuja

    Aika hieno meininki siellä HUSissa. Turussa kaikki on vanhanaikaista.

    Yritin saada 5 v jälkeen kontrollin puolen vuoden välein mutta ei onnistunut. Voi kyllä ottaa puolen vuoden välein mutta omalla kustannuksella oli terveyskeskuslääkärin vastaus. Onko kontrolli puolen vuoden välein normaali käytäntö HUSissa vai mahtaako riippua tapauksesta?

    #41011
    jyrkiap
    Osallistuja

    Hei.

    Minä olen KSSHP:ssä (Keski-Suomen Sairaanhoitopiiri) jatkoseurannassa. Täällä kontrolli on puolen vuoden välein (Verestä 4 eri arvoa, maksa ja munuaisarvoja sekä PSA). Labrassa käynti ja lääkärin soitto arvoista sekä muusta asiaan liittyvistä lähetteessä sovittuna soitto- sekä labrassa käyntiaikana. Täällä PSA:n on mittaamattomissa < 0,05. Siinä välissä olen käynyt omalla kustannuksella yksityisellä puolella. Arvoni ovat olleet: 21.5.2014 = 0,02 12.11.2014 = 0,01 9.6.2015 = <0,01 26.11.2015 = 0,01 21.5.2016 = 0.02 (Terveystalon labra, käyttävät saksalaista laboratoriota, joka on Tallinnassa, Cityterveys käyttää todennäköisesti samaa labraa)

    Minulle ei ole vielä kerrottu enkä ole tosin kysynytkään, että milloin seuranta siirtyy sairaanhoitopiiriltä kunnalliselle puolelle.

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.