Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #63935
    granny
    Osallistuja

    Hei! Onko kenelläkään ollut vaivaa proteesista? Minulle rintasyöpä leikkauksessa 2017 laitettiin proteesi joka on tarkoitus keväällä 2018 vaihtaa silikooniin. Proteesi on vaivannut siitä saakka kun tunto palasi. Hölskyy, painaa kainaloa ja tuntuu epämukavalta. Jos tämän tiesin silloin, en olisi ottanut koko kapinetta. Olen todella pettynyt . Miehet näitä varmaan suunnittelee, mutta tekisivät paremmat. Kysyin moneen kertaan hoitajilta, että onko tuntemukset normaaleita, mutta vastausta en saanut. Odotan niin paljon et pääsen siitä eroon. Pelottaa miten silikoonin kanssa pärjää, vai pitäiskö jättää laittamatta kokonaan.

    #64194
    maahy
    Osallistuja

    Minulle kudoslaajennin on asennettu 1,5 kk sitten rinnanpoiston yhteydessä. En silloin hoksannut kysyä miksi se laitetaan. Ilmoitin kuitenkin jo tuolloin, etten tule silikoni-implanttia haluamaan. Rinta tehdään omista kehon tarpeista. Joka tapauksessa sen sinne lihaksen alle laittoivat. Ja on todella epämiellyttävän tuntuinen. Aiheuttaa puristavaa paineen tunnetta kainaloon ja rinnan yläosaan.

    #64196
    necu
    Osallistuja

    Hei minulla huomenna viimeinen sytö ja sitten toukokuun puolella aloitetaan säteet kestää tuonne kesäkuun 18 päivään saakka ja jos sais vielä sairauslomaa tuonne heinäkuulle kun voimat on aika finaalissa näitten hoitojen aikana. Kelalle pitää olla toukokuun alussa työterveyslääkärin arvio että mikä on työkunto vaikka hoidot kesken ja sairauslomaa sinne 17.06 saakka niin en oikein ymmärrä että miten se työterveyslääkäri voi tietää enempi minun sairaudestani kuin syöpälääkärini ????? eli voiko työterveyslääkäri perua sairausloman ?Vaikka ei kyllä ole mitään mahdollisuuksia töihin kun ei jaksa puhuminenkin tuo hengenahdistuksen?

    #64202
    Myy79
    Osallistuja

    Hei necu!

    Kyllä sinun sijassasi kysyisin syöpäpolin lääkäriltä, että voisiko hän kirjoittaa sinulle lisää sairaslomaa. Perustelisin sen juurikin tuolla mainitsemallasi seikalla, että tietääkö työterveyslääkäri enemmän kuin syöpälääkäri. Oma määräaikainen työsopimukseni päättyi juuri ennen hoitoja eli mulla ei ollut voimassa olevaa työsopparia hoitojen aikana eli täysin en osaa kysymykseesi vastata. Kun uudessa työpaikassa hoitojen jälkeen menin työterveystarkastukseen työkyvyn arviointiin niin silloin kyllä sanoin työterveyslääkärille, että en mielelläni puhu niin paljon syövästä vaan siihen liittyvät asiat hoituu Yliopistosairaalan syöpäpolilla, joissa on asiaan perehtyneitä onkologeja. Vedin rajojani siihen kohtaan ja muutenkin olin sen verran väsynyt, että en olisi jaksanut juurta jaksain selitellä työterveyslääkärille sairauteen liittyviä asioita, koska pidin sitä turhana edellä mainittuun syyhyn vedoten.

    #64278
    granny
    Osallistuja

    Hei kaikille! Kudoslaajennin vaihdettu silikoniin ja omaan rasvaa. Leikkaus meni hyvin. Rinta tuntuu ihan hyvältä jo vaikka kaikki tikit ei ole vielä sulaneet. Tamofen menossa 5 vuoden ajan ja nyt kamalia hikipuuskia. Ja intiimialueen kuivuus. Onko kenellekään kokemusta apteekin voiteista/ puikoista? Vaihtoehtoja ihan liikaa. Tai sitten hikipuuskiin joku neuvo? Ei saa sisältää estrogeenia. Olin 1- vuotis kontrollissa ja sain hyviä uutisia. Tauti pysynyt poissa. Arvatkaa kuinka iloinen olen hyvistä uutisista ? :-)))

    #64285
    maahy
    Osallistuja

    Hei granny,
    Mistä päin sinulta rasvaa otettiin rintaan? Oliko kyseessä vatsan vai reisien alue?
    Hienoa, että olet toipunut hyvin ja kontrolli oli puhdas.

    #64288
    granny
    Osallistuja

    Hei maahy! Rasvaa otettiin vatsasta navan alapuolelta. Sain luvan käyttää intiimialueen kuivuuteen Vagifem 10 mikrog. Sisältää estadiolia. Kyllä auttaa nopeesti kirvelyyn. Aurinkoista viikonloppua, minä menen kuntoutukseen ensi viikoksi. Ehkä sieltä saa vertaistukea, kun en ole yrityksistä huolimatta sitä saanut.

    #64289
    Jatta
    Osallistuja

    Hei. Minulle kanssa laitettiin expander toiseen rintaan. Olen todella pettynyt ja kauhuissani rintani ulkonäöstä. Se on ainakin vielä aivan epämuotoinen. Minulta siis poistettiin rinta mutta jätettiin ihoa ja nänni. Mikä on myös väärässä paikassa. Tänään lopputarkastus. Mitä minä voin vaatia tehtäväksi vai pitääkö vain hyväksyä ?

    #64319
    maahy
    Osallistuja

    Jatta, olen itse siinä käsityksessä, että tuo ekspanderi eli kudoslaajennin on väliaikainen aina. Sitä on tarkoitus täyttää säännöllisesti keittisuolalla, jotta kudos laajenee lopullista korjausleikkausta varten. Itselläni sitä ei leikkauksen yhteydessä tehdyn (2,4 dl) täytön jälkeen enää täytetä koska älysin sanoa leikkauksen jälkeen, ettei uudesta rinnasta tehdä yhtä isoa kuin alkuperäinen. Ja, että jäljelle jäänyt pienennetään, jos eivät suostu poistamaan sitäkin. Toistaiseksi eivät lämmenneet terveen rinnan poistolle vaikka siihen mielestäni perusteet olisikin.

    #64412
    granny
    Osallistuja

    Hei! Olen käyttänyt Tamofenia muutaman kuukauden. Kremppaa on ollut, mutta torstaina jouduin päivystykseen. Todettiin keuhkoembolian. Ja lisänä vielä kilpirauhasarvot taivaissa. Nyt laitetaan napapiikkiä ja syödään tyroksinia. Minulle ei selvitetty juurikaan mitään siitä kuinka näin kävi. Minulla oli korkea syke pari viikkoa ja lopulta aloin hengästyä. Hakeuduin työterveyslääkärin kautta kardiologille. Tämä passitti heti päivystykseen. Kannattako enää syödä Tamofenia? Onko kenelläkään kokemusta?

    #64434
    Suvituuli
    Osallistuja

    Hei granny,
    Ikävää, että sait noin rajun komplikaation Tamofenista. Tamofen nimenomaan altistaa kaikille tulpille. Sinun pitää nyt heti lopettaa Tamofenin käyttö ja ilmoittaa tapahtuneesta syöpäsi hoitopaikkaan. Siellä lääkäri miettii sinulle jotain toista lääkettä. Ihmettelen syvästi sitä, että keuhkoveritulppasi hoitopaikassa sunua ei osattu tässä asiassa infota. Paranemisia sinulle!

    #64436
    granny
    Osallistuja

    Hei Suvituuli! Olin yhteydessä Tyksin onkologiin ja hän sanoi et Tamofen lopetetaan. Saa nähdä mitä tilalle kun kahta lääkettä kokeiltu ja lopetettu sivuoireiden vuoksi. Meen huomenna TT-kuvaukseen, koska epäilys et syöpä levinnyt. Otettiin sairaalassa syöpämerkkiaineet, mutta ei vielä vastauksia. Juuri hehkutin näillä sivuilla et kaikki hyvin :-(( Täytyy koota itsensä taas ja ottaa vastaan mitä annetaan. Onneksi kaunis ilma jatkuu…

    #64440
    Suvituuli
    Osallistuja

    Hei granny,
    Onneksi sait nopeasti onkologiin yhteyttä ja Tamofenin lopetettua.
    Toivotaan, että jatkotutkimuksissa ei löydy mitään huolestuttavaa. Mistä he nyt keksi sua tarkemmin tutkia, oliko keuhkoveritulppa syynä?
    Voimia sinulle !

    #64478
    granny
    Osallistuja

    Hei kaikille! Antiestrogeni hoidot mun osalta ohi. Vajaan puoli vuotta ehdin syödä. Lääkäri sanoi ettei ole enää mitään tarjota tilalle. Ja kovasti ihmetteli sitä miten voimakkaasti elimistöni reagoi hoitoon. Samalla kovasti pahoitteli. Keuhkoembolia oireili korkealla lepo sykkeellä. Päivystyksessä keuhkoembolia todettiin 2.ja 3. asteen haarassa vasemmalla tukos. Onneksi olin päättäväinen ja pääsin hoitoon, omaa kehoa kannattaa ja pitää kuunnella. Jatkotutkimuksissa ei löytynyt epäillyttävää. Seuraava kontrolli jo syyskuussa. 4 viikon sairasloma tuli. Kilpirauhas arvot jo liki normaalit S-TSH alakantissa vielä mut S-T4-V normaali ja leposyke tasaantunut.

    #66705
    Hintriikka
    Osallistuja

    Hei ! Mulle suunniteltiin exspanderiproteesilla ja rasvansiirrolla tehtävä rinta. Kuinka kauan kestää tämä venytys vaihe?

Esillä 15 viestiä, 1 - 15 (kaikkiaan 15)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.