Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Läheiselläni on syöpä Epätoivoinen tytär

Epätoivoinen tytär

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #58701

    piikeri
    Participant

    Asun 813 km päässä vanhemmistani. Äitini on 68-vuotias ja huonokuntoinen, kunto on laskenut nopeasti muutaman vuoden aikana. Äiti liikkuu rollaattorin avulla, hyvin pieniä matkoja. Äiti ei suostu kovin helposti lähtemään kodin ulkopuolelle.

    Isäni on 72-vuotias. 2003 hänellä todettiin virtsarakon syöpä. Se parani. 2014 hänellä todettiin eturauhassyöpä. Se parani.

    7.9.2017 isällä todettiin keuhko- ja munuaissyöpä.

    En tiedä yhtään mitä tehdä. He ovat kaukana enkä pysty muuttamaan lähemmäksi. Tunteista ja ajatuksista ei meillä puhuta, vaan faktoista. En kyllä ole ihan varma niistä faktoistakaan, kun luulen, ettei isä kerro kaikkea. Olen aivan avuton. Muuta sukua tai perhettä ei ole.

    Suhteeni vanhempiini on aina ollut monimutkainen ja minun on vaikea löytää omaa rooliani, miten auttaa, miten tsempata, miten lohduttaa. Isä ei syö, laihtuu vain silmissä enkä minä tiedä edes miten saisin hänet houkuteltua syömään ja mitä.

    Mitä minä teen nyt?

    #58711

    Miska
    Participant

    Voihan piikeri,

    Onpa sinulla nyt tilanne, eikä 813 km tee sitä kuin yhä vaikeammaksi. Päätin vastata sinulle, kun täällä tuntuu olevan kovin hiljaista, vaikka en keksi tuohon oiken mitään, mikä sinuakin helpottaisi.
    Tuollaisessa tapauksessahan kyllä pitäisi saada kunnalta apurit, jotka edes käyvät katsomassa, että koti on kunnossa ja että ruuat tulee syötyä. Ja muutakin kotiapua, kun äitisikin on heikossa kunnossa. Koeta ottaa yhteyttä sinne kunnan sosiaaliviranomaisiin ja kertoa kaikki vaikeudet. Toivon, että sinulle löytyisi siten helpotusta, ettei tarvitsisi mieli noin onnettomana elää. Isäsi tilaahan varmasti hoidetaan sairaalan kautta, niin kuin vaan on mahdollista. Tsemppiä -Miska

    #58721

    Myy79
    Participant

    Hei Piikeri!

    Itse ehdottaisin samaa mitä Miska eli kunnan kotipalvelu voisi olla apu. Itse ymmärrän sinua siinä mielessä, kun oma suhteeni vanhempiini on ollut myös monimutkainen ja aina ei siis ole helppoa lohduttaa, tukea yms. auttaa, vaikka tietysti sydämessään haluaisikin. Omassa kunnassani kotipalvelu kyllä käy juurikin vanhuksien luona ja auttavat heitä ainakin joissain arkitoimissa. Sitä kannattaisi varmaan ainakin kokeilla. Soita ja kysy vanhempiesi kotikunnasta! Tsemppiä minultakin sinulle!

    #58731

    Myy79
    Participant

    Toki itse voisin sinun tilanteessasi yrittää avoimesti keskustella vanhempiesi kanssa. Kertoa huolesi heille heidän tilanteestaan. Puhuisin tunteista ja ajatuksista vaikka he eivät sitä tekisi. Ainakin yrittäisin. Tee toki niin kuin itse tunnet parhaaksi.

    #58771

    Salamatkustaja
    Participant

    Hei!

    Minäkään en oikein löydä sanoja saatika neuvoja…en asu Suomessa, joten en osaa auttaa käytännön asioissakaan.
    Mutta Myy97:n tavoin, tekisin niin kuin itsestäni tuntuisi parhaalta. Pelkkä läsnäolo ja hellät sanat, vaikka eivät saisi vastakaikua, ovat varmasti hyväksi ja voivat jopa onnistua avaamaan jonkun solmun. Voisitko antaa niitä puhelimitse?
    Minusta tuntuu nyt lohduttavalta, että kun apellani olivat viimeiset päivät käsillä -vaikkemme sitä silloin tienneet- ja perhe riiteli hermostuksissaan, minä joka ikinen päivä hyvästellessäni hänet halasin ja kuiskasin korvaan rakastavani hänen poikaansa ja myös häntä.
    Olet hyvä ihminen, kun täällä jaat huoltasi ja suruasi vanhempiesi puolesta.Tsemppiä!

    #58791

    piikeri
    Participant

    Kiitos teille vastauksista!

    Kotipalvelun ajatusta olen pukkuhiljaa tässä yrittänyt ujuttaa vanhemmilleni, kuten myös ajatusta muutosta. He asuvat omakotitalossa eikä heillä kummallakaan ole voimia taloa nyt hoitaa. Talvi tulee ja lumityöt…

    Kaikkein kauheinta minulle on nyt isän syömättömyys. Painoa on pudonnut 23 kg nyt kesäkuun alusta. Olen viikkoja ny sanonut, että syödä pitää, vaikka väkisin. Uhkasin jopa sairaalalla ja letkuruokinnalla ja tiputuksella.

    No, nyt isä oli joutunut päiväksi tiputukseen. Sain vinkin apteekissa myytävistä proteiinijuomista, jotka on kehitetty syöpäpotilaille ruokahaluttomuuden ajaksi (paljon proteiinia, vain 1,25 dl). Isä sanoi vain, että ei halua enää kuulla neuvoja.

    Johtuen menneisyydestä, minun on vaikea olla sinnikäs. Vamhempani sulkevat kaikki ulkopuolelle ja haluavat vain selvitä kahdestaan.

    #58811

    Miska
    Participant

    Hei Piikeri,

    Jos ja kun kotipalvelun ujutus tuntuu hankalalta, älä ujuta, soita vaan sinne kunnan sosiaaliviran-omaisille kertoen tilanteen ja pyydät heitä menemään kotikäynnille. Muuttoajatus voikin olla nyt vanhemmillesi punainen vaate, ainakin sinun suustasi, kun välinnekin ovat hankalat. Apuahan he tarvitsevat ja toivottavasti mainitsemani kotikäynti sen sen selvästi osoittaa. Siinähän voisi se muuttokin ajatuksena tulla esille muiden suista.
    Pitkän välimatkankin takia ei voida olettaa, että sinä ottaisit kaiken hoitoosi, semminkin jos sinua ei edes haluta sekaantumaan. Joskus elämässä on vaan pyydettävä muualta apua ja sinun joskus on kyllä nyt.
    Toivon kovasti sitä apua löytyvän, ettei sinunkin elämäsi kaukana mene aivan sekaisin. – Miska

Esillä 7 viestiä, 1 - 7 (kaikkiaan 7)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.