Elämä ja kuolema

Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #48524

    Myy79
    Osallistuja (Participant)

    Itse olen tässä syöpähoitojen aikana pohtinut suhdettani kuolemaan ja elämään. Mitä te ajattelette kuolemasta? Omalla kohdallani syöpäni ennuste on hyvä eli ainakin toistaiseksi minulla on tämä elämä ja syöpähoitoni ovat pian ohitse. Siitä saan olla tällä hetkellä kiitollinen. Se täytyy kyllä myöntää, että oma suhteeni elämään on muuttunut jonkun verran. En ole enää sama kuin ennen kasvaimieni löytymistä. Oikeastaan suhteeni elämään on muuttunut ja kuolemasta ajattelen edelleen samalla tavalla. Kuolema on osa elämää, näin siitä ainakin nyt ajattelen. Nyt elän elämää kuin pieni lapsi. Ihastelen kaikkea uusin silmin ja elän enemmän hetkessä. Pienet asiat tuntuvat isoilta. Elämän eläminen on siis noussut enemmän merkitykselliseksi. Tietynlaista rentoutta on tullut lisää. Kummallista kyllä minusta on tullut pinnallisempi. Rakastan vaatteita ja kauniita asioita eri tavalla. Läheiset ihmiset ovat myös tärkeitä. Ihmissuhteet ovat se, mihin kannattaa panostaa.

    #48534

    Juse
    Osallistuja (Participant)

    Kyllähän se silloin kun sai tähystyspöydällä diagnoosin että on pahanlaatuinen syöpäkasvain pudotti totaalisesti maan pinnalle.Kaikki tuntui usvaiselle ja epätodelliselle meni päiviä ja viikkoja kun totutteli ajatukseen että onko elämäni tässä kun olin toivonut jäätyäni eläkkeelle että voin nauttia vapaista päivistä terveenä.Tuska mitä sisälläni tunsin oli tukahduttava etsin netistä tietoa ja tietysti sattui video saattohoidosta jota vaha naispuolinen syöpälääkäri piti.Siinä silloin tuli hätä että onko minunkin kohtalo tuo kun ei vielä tiennyt mikä on täysin tilanne.Onneksi perhe ja ne muutama ystävä jaksoivat kuunnella ja ymmärtää ja vaimo sanoikin että olin häntä lohdutellut vaikka itse en sitä muista yhtään.Myös silloin kun oli kahden päivän päästä palattava sairaalaan ambulanssilla olin niin väsynyt etten jaksanut ajatella mitään en edes pelätä.Sitten toisella viikolla kun alkoi viikon puolivälissä toipuminen kun kävelin käytävällä ja katselin rapussa alhaalla kadulla kulkevia ihmisiä ja autoja että olen maailman onnellisin ihminen kun pääsen täältä pois.Kun sitten toisen viikon jälkeen tulin kotipihaan taksilla niin kiertelin taloa ympäri haistelin ja kuuntelin ääniä,aurinko paistoi ja olin niin täynnä elämää.Loppu rutistus meni sitten sytohoitojen muodossa ja nyt olen nautiskellut kun varhennetussa tähystyksessä olin diagnoosi että kaikki hyvin ja suoli parantunut kaikkinensa.Kyllähän se tällainen kokemus muuttaa ajatusmaailmaa ja suhtautumista asioihin nyt jo alkaa hiljalleen saamaan etäisyyttä asiaan mutta muistaen olla nöyrä sillä kaikki voi muuttua kuitenkin yllättäen elikkä elämä ei ole itsestään selvä ja olen saanut vielä mahdollisuuden elää.

    Juse

    #48554

    Myy79
    Osallistuja (Participant)

    Hei Juse!

    Se on kyllä niin totta, että suhtautuminen asioihin muuttuu ja ainakin omalla kohdallani mielestäni parempaan suuntaan :) Ja tuo mainitsemasi nöyryys on kyllä itselläni tulevaisuutta kohtaan. En voi varmaksi sanoa, että syöpäni ei uusiudu. Jotenkin elämä ei ole enää juurikaan itsestään selvää. Nämä asiat mm. ovat vaikuttaneet omaan suhtautumiseeni asioihin. Mainitset myös olevasi täynnä elämää. Itsekin olen tässä pohdiskellut, että mikä elämässäni on tärkeää ja juurikin elämän eläminen täysillä kuin pieni lapsi. Läsnäolo hetkessä. Elämänilo. Jotain on elämässäni muuttunut peruuttamattomasti. Se on tuo elämään ja erityisesti tulevaisuuteen suhtautuminen. Kerran syöpä ikuisesti syöpä, tavallaan. Syövän läsnäolon mahdollisuus. Olen toki vasta hoitojeni loppuvaiheessa ja moni syövän läpikäynyt on sanonut minulle, että aika tekee tehtävänsä ja tulevaisuutta ei mahdollisesti pelkää enää aikojen kuluessa niin paljon. Omalla kohdallani en tiedä käykö näin. Itse tässä juuri tänään mietin, että miten tämän tulevaisuudenpelon kanssa elän? Tuo pelko on ajoittain voimakkaampi välillä laimeampi. Silti olen ajatellut, että parempi voisi olla antamatta valtaa syövälle ja pyrkiä elämään tätä elämää mahdollisimman täydesti. Elämä valuu hukkaan, jos syöpää liikaa pohtii. Toivottavasti onnistun tässä. Toki tunteita tulee ja menee, kunhan niihin ei jäisi jumiin. Se on fakta, että elämäni on silti peruuttamattomasti muuttunut. Tuntuu, että ennen kuolema ei ole ollut näin elämässäni läsnä kuin nyt. Toki olen aikaisemminkin tiennyt elämän olevan epävarmaa, mutta nyt tuo epävarmuuden tunne on erilaista. Ehkä tässä kaikessa kuitenkin on enemmänkin kyse pelosta. Pelkään tulevaisuutta, mutta mitä siellä? Syöpään uudelleen sairastumista. Sytohoitoja, jotka vaikuttavat elämään jollain tasolla. Ehkä kannattaisi vain antaa tuon elämänilon vaikuttaa mieleen ja lakata murehtimasta asiaa, josta ei tiedä tuleeko se vai ei. Kuolemaa en pelkää vaan syöpään uudelleen sairastumista ja sen jälkeistä erilaista epävarmaa tulevaisuutta sairaana.

    #64416

    Hihhuli
    Osallistuja (Participant)

    Hei kaikille .Minulla v.2013 rintas.3luokkaa.Tissi pois ja 2v:n päästä toinenkin.Minulle ei sopinut tamofeenit eikä muut jatkopillerit.Päätinkin,että elän nyt ja tässä,keskityn ihmisiin,joilla menee vielä huonommin.En ole huolinut mitään myrkkyjä itseeni enään,katsotaan sitten myöhemmin,mitä tuleman pitää.Kyllähän ne ns.pahat ajatukset joskus mieleen tulee,varsinkin öisin jos uni ei tule,mutta sanon itselleni vaan.”Nukunuku syöpäsolu”Tahdon vielä vähän aikaa Elämälle,ilman haittavaikutuksia noista pillereistä ym.
    Onkohan täällä ketään näin”pöljää”?
    Hihhuli edelleen

    #65263

    Hihhuli
    Osallistuja (Participant)

    Hei kaikille.Minäpäs kävin syöpäklinikalla kontrollissa:Olen päihittänyt syövän!Lekureiden mielestä ”olen mysteeri”,omasta mielestäni pitää vaan jaksaa uskoa Elämään ja Elää.Nyt minun pitäisi välillä keskittyä itseeni vähän ja totella asiantuntijoita,että psyyke kestää,,hm.
    Tällä osastolla on kyllä hiljaista,uskaltakaahan hyvät ystävät toteuttaa omaa tahtoakin
    ”Kiltin Tytön Syndrooma lähtee Sytohoidolla”

    #65369

    Palijas Jalakanen
    Osallistuja (Participant)

    Hei. On niin mahtavaa lukea teidän kommentteja tuosta pelottavasta sairaudesta. Itse olen vasta aloittanut sytohoidot ja koen aivan samanlaisia fiiliksiä kuten tekin.
    Nytkin ihailen ikkunasta auringon paistetta ja nuita kauniita syksyn värejä.

    Sitä todellakin oppii elämään niin hetkessä.
    Jatketaan jutustelua edelleen.

    #65370

    Myy79
    Osallistuja (Participant)

    Hei Palijas jalkanen ja muut!

    Kyllä sitä muiden kommentteja lukemalla tosiaan avaa myös omaa ajatusmaailmaansa ja mukava huomata, että ei ole yksin ajatuksiensa kanssa vaan täältä löytyy samanlaisia ja myös erilaisia ajatuksia. Kyllä tuo eläminen hetkessä on niin totta!

    Aloitin tämän ketjun puolitoista vuotta sitten ja nyt voin sanoa, että olen uusiutumisen pelon kanssa tasapainossa eli se ei hallitse elämääni ja ei ole oikeastaan ollenkaan ajatuksissa. Olen paljon työstänyt tuota pelkoa puhumalla siitä vertaistukiryhmissä, terapeutille ja kirjoittamalla tänne. Nuo kaikki ja aika ovat uskoakseni vaikuttaneet niin, että pelko on väistynyt ja olen tasapainossa sen kanssa, että syöpä uusii jos uusii, mutta nyt kuitenkin olen toistaiseksi terve.

    Syksyisen raikasta mieltä ja värejä toivoo kaikille Myy79

    #65371

    pauliina78
    Osallistuja (Participant)

    Heippa! En ole vähään aikaan tänne kirjoitellut,olen kyllä käynyt täällä,mutta hiljaista tuntuu täällä olevan. Joten ajattelin nyt vähän ajatuksiani tänne kirjoitella.

    Kaksi viikkoa tuli tänään kun kävin ekassa kontrollissa. Aika menee nopeasti. Uutisethan olivat hyviä. On erittäin epätodennäköistä että enää mitään koskaan tulee. Mun kontrollit loppuivat siihen. Lääkäri suositteli parin vuoden päästä papakoetta,mutta taidan mennä jo ensi vuoden puolella. Tuntuu hassulta että kukaan ei mua enää kutsu mihinkään, oirepolille saa soittaa kolmen vuoden ajan. Nautiskelin tästä vapauttavasta tiedosta muutaman päivän. Mulla taitaa olla oikeasti kaikki hyvin! Mutta….sitten on iskenyt välillä aika pahakin ahdistus, mitä jos se paska kuitenkin uusiutuu..ja joskus vaan fyysisesti oksettaa kun ajattelee sitä kolmen kuukauden odotushelvettiä, kokeita,kokeita,kokeita,leikkaus…odotusta. ihan kamalaa aikaa se oli….jotenkin tästä on saatava itsensä koottua ja alettava nauttimaan elämästä ilman jatkuvaa pelon tunnetta….jotenkin.

    Tämmöisiä ajatuksia tänä iltana. Huomenna ehkä hieman valoisampi mieli…

    • tätä vastausta muokkasi 2 viikkoa, 3 päivää sitten  pauliina78.
Esillä 8 viestiä, 1 - 8 (kaikkiaan 8)

Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.