Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #67337
    kaarp
    Osallistuja

    Hei. Läheiselläni havaittiin magneettikuvassa kasvain aivojen takaosassa muutama päivä sitten. Nyt on lähete loppuviikolle oysiin kokovartaloröntgeniin ( vai magneettiin?) Ja lääkärinaika ensi tiistaille. Tietoa meillä ei juuri nyt ole juuri mitään mistään ja siksi kyselenkin jos joku osaisi kertoa miten ja kuinka millä aikataululla asia etenee. Itsestä tuntuu, että asialle pitäisi tehdä välittömästi jotain ja jokainen päiväkin olisi tärkeä. Lisäksi ko. henkilö on jo 79 vuotias ja epäilyttää aletaanko näinkin iäkkäälle antamaan täysivaltaista hoitoa. Kiitos jo etukäteen kaikista vastauksista.

    #67344
    Kia Kolangio
    Osallistuja

    hei Kaarp,
    valitettavasti en osaa sanoa mitään aivojen kasvaimesta.
    mutta tuohon ikäkysymykseesi vastaan että iästään huolimatta läheisesi saa varmasti asianmukaista hoitoa siinä missä nuorempikin väestö.
    itsekin olen joskus saanut sytostaattihoidoissa vierustoveriksi yli kasikymppisiä. se on tietysti selvää, että vanhemman ihmisen sietokyky sekä yleiskunto eri hoitoihin pohditaan tarkasti. esim mahdollinen leikkaus on aina riski kenelle tahansa. en tiedä, mutta arvelisin, että jos leikkaus katsotaan olevan potilaalle vaaraksi, sitä ei tehdä. moni on menehtynyt leikkaussaliin.

    olisikohan tuo ”kokovartaloröntgen” TT-kuvaus?
    se tehdään varmastikin siksi, että lääkärit haluavat varmistaa löytyykö kasvaimia muualta kehosta.

    mun mielestä sekä lähete kuvauksiin että lääkäriaika kuulostavat ripeältä toiminnalta jos kysymys on muutamasta päivästä. moni joutuu odottamaan (jo paikkakunnastakin riippuen) paljon pitempään.

    kuvathan tutkii ensimmäiseksi radiologi, joka antaa oman lausunnon onkologille, eli syöpätautien erikoislääkärille.
    onkologi taas selvittää teille ensi tiistaina mistä on kysymys ja miten/missä/koska mahdolliset hoitotoimenpiteet käynnistetään.
    näin uskoisin asioiden etenevän. mutta jos joku tietää juuri aivokasvain-asioista enemmän niin se olisi hienoa.

    valtavasti voimia Kaarp sekä itsellesi että läheisellesi! toivottaa Kia.

    #67349
    tinttinen
    Osallistuja

    Moikka. Mun miehellä myös aivokasvain. Aina magneettikuva otettu kun kuvata on tarvinnut. Meillä asia eteni niin, että kasvaimen löytymisen jälkeen lääkäri halusi heti koepalan, jotta tiedettiin minkä laatuista kasvi on. Eli kallo avattiin ja herneen kokoinen koepala otettiin. Tässä vaiheessa olisi leikattu enemmänkin, jos se olisi ollut mahdollista. Tuloksen tultua (astrosyyttinen gliooma) aloitettiin koko pään alueen sädehoito maksimi annoksella (6viikkoa). Myöhemmin tarvittu myös sytostaattia hidastamaan kasvua. Meillä miehen sairastumisesta nyt 7vuotta.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.