Esillä 20 viestiä, 101 - 120 (kaikkiaan 497)
  • Julkaisija
    Viestit
  • #69926
    kuura
    Osallistuja

    Kontrollissa käyty. Tehtiin kolposkopia, jonka yhteydessä otettiin koepaloja. Lääkäri sanoi, että näkyi vain hentoa etikkavaaleutta, ja otti koepalat ”varmuuden vuoksi”. Samat sanat kuulin edellisen kolposkopiani jälkeen, josta reilun viikon kuluttua sain puhelun, että ”teillä on koepalan perusteella vähintään AIS-tasoinen muutos”. En siis todellakaan luota mihinkään silmämääräiseen ”hyvältä näytti”-tulokseen. Taas odotellaan siis koepalatuloksia, pelottaa. Päättyykö tämä ikinä?

    Ekaa kertaa kaiken jälkeen on alkanut tuntua siltä, että tarvitsisin psykologin tmv. apua. Jos kaikki alkaa taas alusta, en enää selviä yksin, enkä halua kaataa kaikkea miehen tai ystävien niskaan. Olen huomannut, että aina lääkärin vastaanotolla menen täysin lukkoon, yritän selvitä epämukavista tutkimuksista ”kunnialla läpi” enkä saa kysyttyä, enkä puhuttua pelosta. Onko teille muille tarjottu keskusteluapua vai oletteko pystyneet itse sitä pyytämään? Jos ootte käyneet psykologilla, onko siitä ollut apua?

    #71843
    Miina005
    Osallistuja

    Hei!

    Ajattelin minäkin nyt osallistua keskusteluun jos kohtalotovereita löytyisi. Joulukuussa sain papasta tuloksen ASC-H. Siitä kuukauden päästä kolposkopiaan, jossa selvisi, että muutokset ovat LSIL, HSIL ja atypia lieriöepiteelisoluissa. Epäillään adenokarsinooma in situa.

    Loop tehtiin huhtikuun alussa ja lääkäri oli sitä mieltä, että se on yleensä riittävä hoito. Iso pala otettiinkin, että varmasti kaikki lähtee. Jäin odottamaan patologin tuloksia.

    Nyt kuitenkin minulle tuli viime perjantaina viesti, että minulle on varattu lääkäriaika noin viikon päähän. Keskustellaan jatkohoidosta.

    Omakannassa ei lue mitään.

    Onko muita kutsuttu loopin jälkeen lääkärille? Itse ymmärsin sen loopissa ollessani, että jatkohoito ohjeet tulevat omakantaan.

    Pelottaa ja ahdistaa ja masentaa. Jotenkin en usko, että lääkärillä olisi mitään kovin miellyttävää kerrottavaa minulle. Vaikea keskittyä mihinkään, kun jatkuvasti epämääräinen pelko tuntuu takaraivossa.

    #71862
    pauliina78
    Osallistuja

    Hei Miina!
    Täällä on ollut melko hiljaista, mutta tervetuloa joukkoon! Itsellä oli tuo Ais kun menin looppiin,ja sanoivat että siinä yleensä suositellaan kohdunpoistoa. Voisikohan se aika olla sitä varten?
    Itsellä tosin loopin jlk Ais muuttuikin ihan syöväksi asti, ja siitä sitten käynnistyi varsinainen rumba. Siitä tulee nyt 3v, mutta aina se on silti mielessä.
    Mä uskon että sulla ei ole mitään hätää. Uskoisin että olisivat varmasti sulle soittaneet jos epäilisivät syöpää. Voithan sä varmaan itse soittaa ja kysyä tuloksia, tuo odottelu on tosi tuskallista. Tsemppiä kovasti sinulle!

    -Pauliina

    #72002
    Myrsky
    Osallistuja

    Hei! Olen viimeisten viikkojen aikana selaillut tätä viestiketjua monesti odotellessani LOOP hoidon ja koepalan tuloksia.

    Seulontapapassa oli muutoksia viime vuoden puolella ja toukokuun toisen Papan jälkeen (AGC-FN:n ja merkittäviä muutoksia edelliseen papaan) olin saamassa LOOP hoitoa jo viikko tulosten tulemisen jälkeen. Mikä luonnollisesti hieman säikäytti. Ainoana oireena on ollut viime vuoden aikana välillä vaikeaa kutinaa ulkosynnyttimien alueella sekä limakalvojen kuivuu ja siihen ei ole löytynyt mitään syytä.

    Adenokarsinooma in situ oli sitten sähkösilmukkanäytteen lopputulema, mutta ilmeisesti selkeäreunainen ja loopin mukana kokonaan koepalassa lähtenyt. 6kk päähän varattiin seuranta-aika jossa otetaan uusi Papa ja pieni koepala. Sen jälkeen tieten fiksumpana, mutta ilmeisesti uusiutumisriski tässä tapauksessa laskee aikalailla.

    Loopistakin tässä vielä parannellaan 1.5 viikon jäljiltä ja olo on yhtä aikaa huojentunut että huolestunut. Kaikki tapahtui niin kauheaa vauhtia että tuntuu ettei ole itsekään pysynyt perässä.

    Täällä puhutaan paljon kohdun poistosta adenokarsinooma in situ diagnooseilla, mutta suurin osa vaikuttaa olevan synnyttäneitä ja lapsen saaneita. Olen itse vasta 30, lapseton ja asia tietysti mietityttää.

    #72912
    Kipa78
    Osallistuja

    Heippa! ”Kiva” löytää tällainen keskustelupalsta, mistä ehkä saa jotain vastauksia mieltä askarruttaviin asioihin. Kävin ihan normi vuositarkastuksessa 11/2021 ja otettiin papa ja hpv. Vastaus: Näytteessä todetaan DNA:ta suuren riskin HPV-tyypistä 18
    sekä lisäksi yhdestä tai useammasta seuraavista suuren
    riskin HPV-tyypeistä: 31, 33, 35, 39, 45, 51, 52, 56, 58,
    59, 66, 68.
    Näytteessä ei todeta suuren riskin HPV-tyyppiä 16.

    Epiteelisoluatypia
    Lieriöepiteeliatypia…..: Endoservikssoluissa (merkitys
    epäselvä) HPV16 positiivinen ja sekä epiteelisoluatypiaa, että AGC-NOS
    Sain lähetteen kolposkopiaan, mikä tehtiin 31.12.2021. Toimenpiteen tehnyt lääkäri kirjannut 24.1.2022 omakantaan seuraavaa: Diagnoosi:D06.0 &AIS susp
    PAD:ssa epäily adeno ca in situsta. Ohjelmoidaan uusi käynti kolposkopiapoliklinikalla, jolloin mielestäni olisi hyvä tehdä loop-konisaatio.

    Sieltä on tulossa ilmeisesti kirje, jossa sitten aika tuohon looppiin? Kuinkahan pitkälle tommosen toimenpiteen aika mahtaa mennä?
    Kyllä voi pieni ihminen olla pihalla tällä hetkellä…..

    #72999
    Hile
    Osallistuja

    Hei Kipa78. Kysyit milloin saat ajan toimenpiteeseen. Ehkä olet sen jo saanutkin, sillä Käypä hoito-suositusten mukaan nämä muutokset suositellaan hoidettavaksi keskimäärin kuukauden kuluttua.

    Itse olen käynyt saman rumban vuosi sitten eli on tehty loop-hoito kahdesti, koska syksyllä 2020 HSIL3-muutokset ja CA in citu-tyyppiset muutokset. Puoli vuotta sen jälkeen eli viime kesänä Papa ja HPV-näyte, jotka sitten oli ok. Nyt vuoden kuluttua jälleen tulossa papa-kontrolli. Eilen kävin joukkopapassakin, koska se sattui tälle vuodelle.

    #73536
    Kipa78
    Osallistuja

    Ajattelin päivittää, että missä mennään tällä hetkellä kun tammikuussa viimeksi kirjoitellut. Tosiaan loop-hoito tehtiin maaliskuun alussa ja diagnoosina AIS ja HSIL, mitään muuta en omakannan sepustuksista sitten ymmärtänytkään. Tulosten perusteella lääkäri oli kohdunpoiston kannalla ja olisi laittanut sen jo kesäkuulle, minä toivoin operaation siirtoa syksyyn töiden vuoksi ja nythän se on syyskuun alussa tulossa. Oon jo 43-vuotias ja lapseton joten oli itsestäänselvää että kohtu lähtee, munasarjat vielä jää että hormonitoiminta ei ihan kokonaan heitä kuperkeikkaa.

    #73553
    Sumussa
    Osallistuja

    Moikka!

    Oon kuukauden päivät lukenu teidän kirjoituksia ja hieman ahdistuneena miettinyt tulevaa kun vertaistukea ei mistään tunnu löytyvän.

    Oma tilanteeni: vuosina 2014 ja -16 papassa ASC-US jolloin suositeltu vuoden päästä uutta näytettä, se kuitenkin unohtunut. Mirena kierukka irtosi itsestään jolloin halusin papan, hiukan nihkein mielin se lopulta otettiin. Sieltä tuloksiksi ASC-H ja ACG-NOS endocervixin soluissa. HPV ilmeinen. Pääsin suoraan kolposkopiaan aiempien muutosten vuoksi ja siellä näkyi useita muutosalueita. Koepaloja otettiin ja edelleen odotellaan tuloksia. 6-8 viikkoa saa odotella tuloksia, nyt takana 4 viikkoa ja oon henkisesti ihan loppu.

    #73559
    NeitiToivo
    Osallistuja

    Moikka Sumussa,

    Olen aika samassa tilanteessa kun sinäkin ja käynyt myös lukemassa tätä palstaa monesti kun olen jotain vertaistukea ja kokemuksia yrittänyt täältä netin syövereistä etsiä.

    Minulla oli papassa vuonna 20 ASC-US ja HPV pos josta en hermostunut. Seurantapapassa keväällä 22 ASC-H, ACG-NOS ja HPV pos. Siitä sainkin kutsun kolposkopiaan noin kk päähän. Siellä totesivat CIN2 tasoisen muutoksen, jota ei kuitenkaan poistettu samalla käynnillä. Patologin vastausten jälkeen tuli kutsu Looppiin joka tehtiin pari viikkoa sitten. Nyt omakannasta näen lääkärinlausuntoja joissa mainitaan AIS (in situ) ja ilmeisesti patologin kansaa pitävät jotakin palaveria asiasta.
    Patologin vastauksia en kannasta vielä löydä. Olen tietysti aivan kauhuissani, odottelen että lääkäri ottaa yhteyttä koska itsehän en noista kuitenkaan osaa tulkita mitään.

    Tähän asti olen ollut rauhallinen, yllätyin toki muutoksista kun olen saman miehen kanssa 15v ollut aviossakin. Ja eron jälkeen ei elämä mitenkään vastuutonta tai villiä ole ollut. Huonoa tuuria siis. Ja jotenkin minulle on kokoajan annettu helpottavia sanoja, annettu ymmärtää että ei täällä mitään pahoja juttuja ole, vain esiasteita jotka hoidetaan nyt pois päiväjärjestyksestä. Loopissakin sanottiin että jatko menee niin että puolen vuoden päästä tarkistus ja siitä puolentoista vuoden päästä seuraava. Sen jälkeen siirryt joukkoseulontaan. Kaikki hyvin. Ja näistä valtaosa hoituu tällä. Nyt sitten tietysti pyörittelen ajatusta syövästä ja jatkosta. Pääsenkö suoraan kohdunpoistoon, olen 37v että lapsiluku on täynnä ja sitä mieltä että ilmankin pärjään kaikkien jälkijuttujen ja ongelmien kanssa, kunhan ei syöpää ja pelkoa kuolemasta. Vai joudunko johonkin putkeen missä ramppaan tutkimuksissa, uusintaloopeissa, odotan ja pelkään kokoajan tuloksia ja pahinta.

    Siis tämä odottaminen on hirveintä. Ja vaikka kuinka yrittää ajatella että antaa ammattilaisten tehdä työnsä niin silti takaraivossa on ajatus että tämä onkin jotakin lopullista. Samaan aikaan olen kiitollinen tästä meidän terveydenhuoltojärjestelmästä kuinka hyvin se toimii. Itse olen täysin oireeton, en olisi voinut näistä mitenkään ilman testejä tietää.

    Tsemppiä Sumussa sinulle tulevaan.

    #73560
    NeitiToivo
    Osallistuja

    Kipalle myös ihan hirveästi tsemppiä tulevaan. Kiva olisi jos jaksaisit päivitellä myöhemmin vielä tänne miten on mennyt.

    #73561
    Sumussa
    Osallistuja

    Heippa NeitiToivo!

    Lohduttavaa kuulla sinun matkasi, helpottavaa kuulla, että on muitakin samoissa fiiliksissä olevia vaikka ei tätä kenellekään toivoisi läpi käytäväksi.

    Täällä myös samaa hoitohenkilökunnan suusta, jatkuvasti sanotaan ettei ole hätää ja ei vielä ole syöpää. Silti tietenkin kuoleman ja menettämisen pelko nostaa päätään ajoittain joten samaistun kyllä sinun tunteisiin. Jatkuva tulosten odottelu,oma kannan selaaminen ja soiton odottelu on kyllä tässä raastavinta.

    Sain tänään puhelun Oyssista. Kolposkopiassa HSIL joten looppi kutsuu. Jännittää looppaus jo nyt, ajan pitäis tulla postissa. Sanoi että viimeistään on looppaus 2kk päästä, tuntuu taas niin pitkältä ajalta odottaa, pelkään ettei se jää tähän muutokseen vaan löytyy pahempaa.

    Mulla kipuja kohdunkaulalla, Kolposkopian jälkeen oon kärsinyt hillittömästä kuivuudesta eikä kukaan oo löytänyt sille syytä. Ärsyttävä vaiva.

    Mä oon 27v ja lapsetkin on tehty, oon sun kans samoilla linjoilla, että mikäli jotain pitäisi poistaa niin mielellään kaikki sitten pois, ettei jäis tämä pelko kalvamaan mieltä pidemmäksi aikaa.

    Tsemppiä sinulle myös, täällä ollaan mikäli kaipaat seuraa!

    #73562
    NeitiToivo
    Osallistuja

    Hei Sumussa,

    Sainkin tälle iltapäivälle puhelun tuolta naistentautien lääkäriltä. AIS (adenocarcinoma in situ) muutokset siis siis löytyivät ja lähete kohdunpoistoon on nyt tehty. Parin kuukauden sisään pitäisi aika olla ja jo ensi viikolla minuun ollaan varmasti naistenklinikalta yhteydessä ja sovitaan aikaa leikkaavalle lääkärille. Syöpää ei ole, sitä lääkäri muisti toistella että varmasti ymmärrän. Ja kaikki oli saatu jo loopissa pois.

    Olen tyytyväinen tietsyti että löytyi nyt ja hoidetaan.. Kauhulla tässä odottelen että millainen pyöritys tästä alkaa ja mihin kaikkialle mahdollisesti joutuu. Toisaalta kerkeää listamaan nyt kaikkea mieleen tulevia kysymyksiä valmiiksi lääkäriä varten paperille.

    Pelottaa, ahdistaa ja samalla on huojentunut olo että nyt se epävarmuus on ohi ja tiedän mikä on tilanne. Toisaalta alkaa uusi epävarmuuksien aikakausi. Toki pääasia että minut hoidetaan kuntoon ja tulevaisuudessa saa toivottavasti unelmoida muustakin kun siitä että olisi terve.

    Looppia ei tarvitse jännittää yhtään. Toimenpiteenä se on nopea eikä siinä pitäisi tuntea mitään kun on puudutettuna. Itse toimenpide ei montaa sekuntia vie. Itse olin kolposkopian jälkeen kipeä tuolta alhaalta, loopin jälkeen ei ole ollut mitään tuntemuksia.. Hieman alavatsaa toimenpidepäivänä nipisteli, ei muuta. Puudutusta pelkäsin, muutenkin olen hieman piikkikammoinen ja ajatus että joku tökkii niitä neuloja tuonne pyhään paikkaan oli kyllä aika jäätävä. Mutta ei sekään paha ollut ja oli äkkiä ohi.

    Toivotaan että sinulla ei löydy tuon pahempia muutoksia, ne käsittääkseni vielä monesti hoituu tuolla loopilla. Ja olet vielä niin nuori, että varmasti sinulla noiden muutosten ja HPV:n paraneminen on paljon todennäköisempää.

    Täällä ollaan myös jos tarviset vertaistukea ja jotakuta johon purkaa ahdistusta ja ajatuksia.

    #73566
    Annemari76
    Osallistuja

    Moikka. täällä uutena , mulla kohdunpoisto nyt tulevana keskiviikkona. Adenokarsinoma in situ diagnoosin vuoksi. Loop hoidossa olin huhtikuussa ja sen tuloksena kaikki marginaalit ovat puhtaat. Ei ollt muuttunu invasiiviseksi. Nyt kuitenkin kun leikkauspäivä lähestyy olen jäänyt miettimään mitä jos kuitenkin siinä yhteydessä huomaavat että onkin ihan invasiivinen ? Ymmärrän toki että pitänee luottaa lääkärin sanaan silloin keväällä mutta kaikkia hullutuksia sitä omaan mieleen vaan tulee. Kohdunpoisto pitäisi tehdä vaginaalisesti puudutuksessa. Ei ihan tunnu mun jutulta kun pelkkään verikokeeseen meno sai pulssin 125 , eikä laske millään. Olen toimenpide kammoinen joten keskiviikko aamu onkin melkoisen mielenkiintoinen että pääsen edes sinne osastolle. Ja tosiaan suunniteltu kohdunpoisto eikä mitään muita poistoja. Kuinka helposti se leikkauksen aikana muuttuu ja poistellaan muitakin osia? Jos esim onkin joku levinnyt syöpä Minä en ole ollut missään muissa tutkimuksissa kuin loop hoidon aika otettiin ultra koska sieltä loop hoidosta ei löytynyt mitään vakavampaaa. Onko se voinut muuttua vakavaksi näiden kuukausien aikana ? Tuleeko ne sitten heräämössä sanomaan että olen pahoillani mutta sinulla onkin syöpä jota emme huomanneet aikaisemmin. Tällaisia kaikkia ihmislapsi sitten miettii kun on hermostunut. Kipa78 tsemppiä sinule leikkaukseen , totta kai me tämän vedämme kunnialla läpi ja kaikki menee oikein hyvin. Itse uskon vahvasti että meidän tiemme on johonkin tähtii kirjoitettu joten en pelkää kuolemaa..

    #73570
    NeitiToivo
    Osallistuja

    Hei Annemari,

    Ihan samojen ajatusten kanssa täällä painitaan. Itse sain siis perjantaina tiedon tulevasta kohdunpoistosta. Tänään soitettiin että tuleva leikkaus on ensi viikolla! Tämä viikko onkin sitten täynnä ohjelmaa.. Labroja ja lääkärin tapaaminen.

    Samaa asiaa olen päässäni pohtinut, entä jos muutokset ovat levinneet sinne jonnekin. Huomataanhan kaikki varmasti sitten ainakin leikkauksessa. Ihmettelin kovasti ettei mitään magnettikuvia tai muita määrätä.. Toisaalta tämä in situ on ”pintasyöpää”, ymmärtääkseni silti esiaste edelleen.. Joten olen järkeillyt, että ilmeisesti luonnollinen taudinkulku on se, että esiasteet syntyy sinne kohdunkaulalle ja kohdunkaulakanavaan, jotka sitten myöhemmin kehittyvät syöväksi ja syöpä sitten tekee mitä tekee ja leviää kuinka leviää. Korjatkaa viisaammat jos olen väärässä. Onneksi itselläni on keskiviikkona aika leikkavalle lääkärille ja voin asioita pohtia ääneen. Ja tokihan se kaikki poistettava materiaali tutkitaan patologin toimesta, ainakin saa tiedon siitä että kaikki poistettu on varmasti ollut tervettä kudosta.

    Tänään on ollut tosi sumuinen päivä, kaikki tapahtuu niin äkkiä. Toisaalta se on hyvä niin en osaa niin stressata ja jännittää itse tulevaa leikkausta.

    Eikä selkeästi olla yksin. Tsemppiä ja rohkeutta kaikille teille kanssasisarille tulevaan.

    #73571
    Annemari76
    Osallistuja

    Juu tieto siitä ettei olla yksin auttaa paljon. Tuota samaa minä olen järkeillyt että niin sen on oltava että loop tulokset kertovat mikä todellinen tilanne on. ja toisaaltas ihan sama hoito eli kohdunpoisto olisi ollut edessä vaikka olisi invasiiviseksikin muuttunut. Ja mitä täältäkin esim olen lukenut niin nämä jo invasiiviseksi muuttuneet ovat olleet kovin paikallisia muutoksia. Huomenna tähän aikaan mä taidan olla jo kohtuuton kun olen aamulla ensimmäisenä leikkaus vuorossa. Onko teillä sanottu nukutus vai puudutus ? mulla ne kovasti puudutuksen kanssa on suunnitellut mutta se pelottaa ihan älyttömästi. Olisipa jo tämän viikon torstai niin toimenpide olisi ohi
    Ihan teistä jokainen joka näiden asioiden kanssa painii niin lähetän paljon voima tsemppejä 😉

    #73572
    NeitiToivo
    Osallistuja

    Hei Annemari,

    Itse tapaan huomenna leikkaavan lääkärin niin olen varmasti sen jälkeen oman ensi viikkoisen operaationi suhteen viisaampi. Mutta kun sain näitä aikoja eilen niin ymmärsin, että oma leikkaukseni tehdään tähystyksessä. Käsittääkseni silloin aina nukutetaan.

    Ihan varmasti sinua tuleva ahdistaa ja jännittää. Toisaalta pitää vaan ajatella, että ei täällä Suomessa ketään laiteta toimenpiteeseen jossa jollain tavalla joutuisit kärsimään jos vaihtoehtojakin on. Toisaalta kun kestät tuon niin varmaan toivut nopeammin ja pääset pikaisemmin sairaalasta kotiin jatkamaan toipumistasi 🙂

    Itse en sillälailla leikkausta pelkää, taitaa olla niin rutiinimuotoinen leikkaus tämä ja varmasti ollaan osaavissa käsissä. Eniten jännittää se viimoisten lausuntojen saaminen.

    Tsemppiä ihan hirveästi huomiseen. Kerrot vaan peloistasi rehellisesti siellä, varmasti saat jotakin rauhottavaa ja lopulta huomaat että oli niin pikku juttu että turhaan edes jännitit.

    #73574
    Kipa78
    Osallistuja

    Heippa!
    Annemarille paljon tsemppiä huomiseen operaatioon ja NeitiToivolle kanssa ens viikkoon, hyvin se menee! 🙂 Itse sain muutaman lisäpäivän jännitettäväksi kun sairaalassa leikkausaikatauluja suunnittelevat ja siirsivät sitten mun operaation muutamalla päivällä eteenpäin. Piti olla 5.9. ja nyt onkin sitten 9.9. perjantaina, toivottavasti ei tarvi koko viikonloppua sairaalassa viettää…. Laittakaa ihmeessä tänne sitten infoo miten teidän leikkaukset meni, niin tiedän sitten vähän mitä on odotettavissa. Itseä hirvittää lähinnä nukutus, kun en ole koskaan missään nukutusta vaativassa operaatiossa ollut. Mutta varmasti tästäkin koettelemuksesta selvitään!

    #73575
    NeitiToivo
    Osallistuja

    Ollaan sitten Kipa leikkauksessa samana päivänä. Minun aikaani siirrettiin myös pari päivää eteenpäin ja on nyt 9.9.

    Kävin eilen sairaalalla ja tapasin lääkärin sekä hoitajan. Sain lähinnä ohjeita kotiin miten valmistautua. Kaikki siellä meni niin nopeasti, että en koe paljoa viisaammaksi tulleeni. Kai se on mentävä vaan sen mukaan mitä tulee ja sopeutua siihen tilanteeseen 🙂 uskon että hyvin kaikki menee.

    Itse sain ainakin sen käsityksen että kotiin pääsee heti kun pärjää, jopa samana iltana jos paikalla on toinen aikuinen kotona odottamassa ettei tarte olla yksin. Eli jos kaikki menee hyvin niin tuskin sinne sairaalaan tarvitsee kovin pitkäksi aikaa jäädä.

    Itseä kanssa se nukutus edelleen jännittää. Lisäksi sain tietää että tukosriskien takia pitää sitten pistellä noita napapiikkejä itse kun sieltä sairaalalta pääsee. Ajatus tuntuu kyllä aika kammottavalta. Mutta eiköhän siitäkin hengissä selviä.

    Tsemppiä kaikille koitoksiin ja tulevaan.

    #73576
    Annemari76
    Osallistuja

    Moikka..mä olin sitten eilen leikkauksessa ja kaikki meni enemmäm kuin hyvin
    Mulla oli suunniteltu se vaginaalinen poisto mutta aamun tarkastuksessa huomasivat o olevan korkealla joten muutettiin tähystykseksi. Ei haitannut mua koska se tehdään nukutuksessa. aamulla 7 jälkeen ilmoittautuminen,vaatteiden vaihto , lääkärin kanssa jutuissa ja mulla tehtiin se tutkimus samalla. Hoitaja ptti sokerit, verenpaineen ym. 8 haettiin jo leikkaussaliin. Omin jaloin kävelin ja sängyn päälle ,sen jälkeen seuraava havainto heräämöstå. 12.30 söin jo leipää ja kolmen paikkeilla kotiin. Ettei siellä yhtään turhaa kyllä pidetä. Sen vuoksi mulla varmaa tänää ollukin vähä tyhjä olo että mitäs nyt ? Nukkumaan pystyi hyvin ,ei sattunut ,ainoa mikä on inhottavaa on se ilma mitä laittavat mahaan toimenpiteetän aikana. Hyvin se teilläkin menee ihan varmasti ♥️

    #73578
    NeitiToivo
    Osallistuja

    Hei Annemari,

    Mahtavaa kuulla, että sinulla meni kaikki noin hyvin..nyt ei tarvitse enää sinun jännittää itse toimenpidettä.. Toivotaan että toipumisesi menee yhtä nopeasti eteenpäin ja tämä kaikki on sinulle kohta kaukainen muisto vain

    Ja kiitos kun tulit jakamaan kokemukset ja tuntemukset. Ei ehkä tarvitse itse jännittää ihan niin paljoa sitten 🙂

Esillä 20 viestiä, 101 - 120 (kaikkiaan 497)
  • Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän viestiketjuun.