Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Taas on yö eikä nukuta. Niinpä jatkan vielä.
Mietin tuota jaksamattomuutta, huonon päivän väsymystä. Olen koettanut ajatella, että saan kuitenkin olla kotona, ja se onkin paljon, se.
Tänään hoksasin, että onhan se vielä hirveän hyvin, että kykenee lähes joka päivä edelleen tekemään myös kotiaskareet. Ainakin ruoan koko väelle. Yleensä siistin myös talon alakerran jonain päivänä. Sekin on tosi hyvä jos selviää kotona yksin ilman avustajaa. Ja vielä sekin on hyvää elämää, jos selviää kotona avustajan avulla. Tässä on vielä monta porrasta hyvää kotielämää edessä. Ja sitten kun se ei ole enää hyvä vaihtoehto, on hyvää palliatiivista osastohoitoa olemassa. Haluan uskoa niin.

Hoksasin tänään senkin että hoivatyöhön saa kotitalousvähennystä. Pitää muistaa ja selvittää omaisten kanssa. En halua että väki väsyttää itsensä jos tarvin hoitoa eikä kunnallista apua saa riittävästi.

Tänään kuitenkin oli lääkkeet niin kohdallaan, että suorastaan pursuan elämänvoimaa. Iso annos kortisonia ja solutankkaus, nyt hemoglobiini varmaan noin 100. Eikä sytostaattihoitoa tällä viikolla.
Ihan hassua kun ei hengästytä. Kävin hiihtämässä. Oli hieno latu ja luisto ja linnunlaulua ja minä jaksoin. Ai että! Ihmeeltä tuntuu. Olen niin tottunut tänä talvena siihen, että liikunta on taistelua uupumuksen ja hengenahdistuksen kanssa.

Niin päivät vaihtelee. Nyt tuntuu kaikki hyvältä eikä kaulan patti juuri mieltä kykene masentamaan. Siinäpä kulkee mukana. Minkäs teet. Ehkä ensi viikolla lääkäri jotain ehdottaa. Siihen asti aion elää joka päivä