Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#72272
Rae
Participant

Hei Maggie .
Sain kyyneleen silmänurkkaan lukiessani kirjoitustasi. Tuntuu, että sydänverellä kirjoitit ajatuksiasi. Samoja syvään kyntäviä ajatuksia on ollut itselläni.
Silloin reilut parikymmentä vuotta sitten kävin syvemmissä vesissä kuin nyt. Minä jäin tänne, ja ”keskustelin kuoleman kanssa” ajatuksin: ”et vienyt minua nyt, mutta jokin päivä palaat….”.
Kun sairastuin toissa vuonna uudelleen, nyt eri syöpään, niin järkytys ei ollut niin iso enää. Olinhan saanut reilut 20 vuotta ihanaa, vaihtelevaa elämää lisää. Kun kuukkeloin, niin ensimmäiseksi osui silmään askiteksesta: Se on kuoleman airut… Ainakaan nopeasti ei ole minua vienyt, mutta sai ajattelemaan, mitä vielä haluan/ pystyn tekemään, jos aika on vähissä. Ainoa, jota todella yläkerralta toivon, on se, että saisin jäädä tänne äitini jälkeen. Olen näet hoitanut hänen , pitkälle muistisairaan ihmisen asioita vuosia. Hän on jo menettänyt toisen tyttärensä (siskoni) syövälle, en haluaisi sitä enää hänelle, vaikkei hän välttämättä sitä tajuakaan.
Itse kanssa olen mietiskellyt, mitä on kuoleman rajan takana..? En usko, että ihmisen elämä olisi tässä, vaan enneminkin hindulaiseen uudelleensyntymiseen minäkin. Se ehkä ohjaa elämääni voimakkaasti, haluan elää ”oikein”. Eli yritän kerätä hyvää karmaa, myöskin pieni pyyntö yläkertaan: ”älä vielä ota pois, kun minua tarvitaan”. Myös ajatus siitä, että rajan takana on paljon tuttuja ihmisiä odottamassa helpottaa.
Se asia, mitä viimeiseen asti kartan, on katkeruus. En onneksi tunnista sitä itsessäni, eikä kukaan ole sanonut huomanneensa. Meille kaikille kun annetaan taakkaa, jokaiselle omansa.
Tuntuu, että elämä loppuu kaikilla kesken. Onkohan kukaan ”valmiiksi suorittanut” elämäänsä? Omia haaveita olen kanssa pannut nurkkaan, totean vaan, että sitten seuraavassa elämässä… Onneksi lähtöpäivää ei tiedä kukaan, ja kuten Maarit F-R sanoi: ” Jonain päivänä kuolen, mutta muina päivinä elän”.
Voimia sinulle Maggie uusiin hoitoihin, ja yritä nauttia niistä pienenpienistä ilon pisaroista raskaan ajan keskellä. Hienoa, että vointisi on hyvä, se auttaa paljon. Älä päästä synkkiä ajatuksia valloilleen, lähetän sinulle lämpimiä ajatuksia ja pienen pyynnön yläkertaan.