Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät Munasarjasyöpä Vastaa viestiketjuun: Munasarjasyöpä

Vastaa viestiketjuun: Munasarjasyöpä

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät Munasarjasyöpä Vastaa viestiketjuun: Munasarjasyöpä

#72041

-Vilja-
Participant

Moikka Mari

Kyllä saa surra sairauden mukanaan tuomia muutoksia omassa kehossa! Tietenkin.
”Tavisihmiset” saavat marista lehtien palstoja myöten milloin mistäkin turhanpäiväisestä. Miksi syöpään sairastuneen pitäisi muuttua mistään valittamattomaksi pyhimykseksi joka pää vessanpöntössä, turvonnein raajoin, viimeisillä voimillaan ”taistelee”?
Joku on viisaasti sanonut että suru on surtava pois ennen kuin voi taas nousta.

Minäkin suren, toisina päivinä enemmän, toisina vähemmän. Minulla oli vielä ennen sytostaattihoitoja pitkät, paksut, luonnollisen väriset hiukset sekä hoikka kiinteä vartalo, joiden ansiosta minua, kuusikymppistä, luultiin jatkuvasti nelikymppiseksi. Se oli minun kehonkuvani, ja muutos on ottanut välillä koville. Turhamaista tai ei, mutta peilissä ei näy enää se sama nainen joka siellä näkyi vielä maaliskuussa.

En ole koskaan ollut siinä mielessä turhamainen että olisin meikannut, lakannut kynsiäni tai edes värjännyt hiuksiani. Olen aina tykännyt olla ”luomu”. Muutos entiseen on kuitenkin raju.
Etenkin genitaali- ja nivusalueen turvotus syö itsetuntoa. On myös vaikeaa kokea itsensä seksuaalisesti viehättäväksi arven, turvotuksen ja kaljuuden vuoksi.
On hetkiä kun ärsyttää kun joku pirteästi naurahtaen toteaa että kasvaahan ne hiukset takaisin.
Tekisi mieli sanoa että okei, minäpä ajelen sinut kaljuksi heti tässä paikkaa, katsos kun kasvaahan ne takaisin. En tietenkään sano, ”tuulettelen” vain salaa mielessäni ja hymyilen ystävällisesti.

Pidän sinulle peukkuja että parin viikon päästä lääkärillä on sinulle vain hyviä uutisia ❤️

Juhannusta edeltävänä kaeskiviikkona on taas sytot jos veriarvot sallii. Eipä tarvitse tehdä juhannussuunnitelmia. Ensi sunnuntaina pääsen onneksi kummitytön rippijuhliin, sää on hyvä ja juhlat pidetään ulkona. Molemmat koronarokotuksetkin olen jo saanut, joten suoja pitäisi olla kunnossa 🤗

Syöpähoito on Suomessa varmasti laadukasta, silti tunnen itseni vain yhdeksi tapaukseksi terveydenhuollon rattaistossa. Hoito menee yleisesti suunnitellun hoitopolun rutiinien mukaisesti. Minulle vain ilmoitetaan että näin tapahtuu. Eipä kukaan oikeasti sitä kanssani suunnittele eikä kysy miltä tuntuu.
Sytostaattihoitaja toki kirjaa kokemani oireet ylös, mutta en tunne olevani osallinen hoitoni suunnittelussa.
Taidan olla vähän anarkisti, haluisin olla enemmän mukana omissa asioissani, enkä edetä valmiiksi viitoitetulla polulla. Ehkäpä osin vaikuttaa se että itselläni on hoitoalan koulutus.

Kuten huomaatte, ahdistus on muuttunut turhautumiseksi ja kiukuksi, seuraavana ehkä vuorossa kiitollisuus siitä että on hengissä 😉😁
Onneksi aviomieheni sietää minulta kaikenlaiset tunteet. Joku voisi hänelle jonkin mitalin siitä antaa.
Täytyy varmaankin tilata korumuotoilija ystävältäni miehelle ”Vuoden Kärsivällisin Ja Rakastavin Aviomies”-kunniamitali kaikilla ruusukkeilla!

Ihanaa juhannusta kaikille, miten ja missä sen sitten vietättekin 💐