Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät Munasarjasyöpä Vastaa viestiketjuun: Munasarjasyöpä

Vastaa viestiketjuun: Munasarjasyöpä

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät Munasarjasyöpä Vastaa viestiketjuun: Munasarjasyöpä

#71697

-Vilja-
Participant

Huomentapäivää!

Ihanaa kuulla Mari että tukisukka auttaa. Varmasti todella ilahduttavaa!!
Ainakin minulle on todella tärkeää että keho tuntuu omalta.
Tietenkin tärkeintä on olla hengissä, mutta kyllä mielikin siitä kohenee kun tuntee olevansa omissa nahkoissaan.
Arpeni krymppää ikävästi vasemmalta puolen, oikea puoli vatsaa on ihan sileä. Kirurgikin pahoitteli että semmoinen siitä tuli. Sen kanssa olen jo aika sinut, turvotus on ottanut paljon kovemmille.
Tänä aamuna oli juhlafiilis kun ne mielifarkut sujahti jalkaan. Olen aina ollut ”farkkutyttö”.
Iltaa kohden tilanne saattaa muuttua, mutta nautin nyt ainakin tämän aamupäivän 🥳

Pahoinvointikin alkaa helpottaa. Oksentamaan en ole joutunut, kuvotus on ollut samanlaista kuin raskaana ollessa. Tänään vaikuttaisi olevan jo helpompi päivä. Aamiainen maistui hyvältä 🤗
Saas nähdä joko tänään pärjään ilman pahoinvointilääkettä ja ruokahalu palaisi.

Yllättävän vähän on mitään oireita ollut tuon kuvotuksen lisäksi. Alaselkään sattui parina päivänä niin että jouduin ottamaan kipulääkkeen. Hienoa kuulla Aurinkoinen että olet päässyt vähillä oireilla.
Uskon että lääkkeet kyllä tehoavat silti 👍
Hiukseni ovat aina olleet vahvat joten olen antanut niiden olla pitkinä vielä tämän ikäisenä. Yltävät reilusti lapaluiden alle. Oma värikin on pysynyt niin hyvin etten ole niitä lainkaan värjännyt.
Mitään hiustenlähtöön viittaavaa ei ole toistaiseksi ollut. Minulla on ollut kalju parikymmentä vuotta sitten ihan omasta tahdosta, joten ei kauhean pahalta tunnu hiusten menetys. Tietysti tässä iässä kalju ei ehkä ole niin pukeva kuin nuorempana.
Ennakkoon en aio niitä leikata, mies saa parturoida minut sitten kun ”sulkasato” alkaa.

Luulen että läheisten on vaikea käsitellä syöpään liittyvää kuolemanriskiä. Etenkin kun myytti taudin tahdolla voittamisesta elää niin vahvasti. Jokainen haluaa varmaan olla vahvistamassa voitontahtoa.
Kuitenkin on todella tärkeää saada puhua myös peloista ja huolista.
Vähän sama kuin lapsensa menettäneelle sanoisi että ”tee uusi lapsi, kyllä sinä sillä selviät”.
Suru vaatii aikansa ja hetkensä, sitten taas tulee parempia hetkiä.

Puolisoni lisäksi minulla on loistavana tukena ystävä, joka jäi kaatuvan hevosensa alle ratsastusreissulla.
Aluksi ei voitu sanoa pystyykö vielä kävelemään ja toipuminen oli hirveän pitkä.
Nykyisin kävely sujuu häneltä hienosti, juoksemaan ja hyppäämään ei vielä pysty.
Hän kestää hyvin myös huonot hetkeni eikä yritä väkisin piristää.
Sitten on jokunen ”ystävä” joka ei vuosiin ole pitänyt yhteyttä ja on jostain saanut kuulla syövästäni.
Nyt sitten kysellään muka tietämättömänä kuulumisia, vaikka on helppo arvata mistä äkillinen kiinnostus.
Yritän suhtautua armollisesti myös heihin.

Hyvää alkuviikkoa kaikille, mukavaa kun olette 🌹