Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Hei rakkaat kanssakulkijat. Vaikkakaan minun kanssakulkemiseni on ollut viime aikoina mitätöntä. Täällä vähän samanlaiset fiilikset kuin Maggiella.

Eli saamattomuus ja alakulo on ollut kylässä jo pitkään. Myös uupumus on ottanut vallan, eikä oikein jaksa tehdä mitään. Lisäksi tuntuu, että koronan olemassaolo repii riekaleiksi. Onneksi se on kuitenkin pysynyt näiden seinien ulkopuolella.

Toinen takselikuuri loppui marraskuussa, ja vei hiusten alun toistamiseen. Ensimmäisen takselikuurin jälkeenhän ne lähti myös, sen jälkeisen kapesitabiinikuurin aikana ehtivät jo jonkin verran kasvaa. Viimeinen takseli aiheutti keuhkoihin kuviolisää, joka aiheutti hengästymistä ja yskää. Sen parantumista odotellessa piti hoidoissa pitää parin kuukauden tauko. Takseleitten tie on nyt kuulema kuljettu loppuun, vaikka niiden hoitovaste oli hyvä. Kapesitabiinin aikana metarit hieman kasvoivat. Viime viikolla aloitettiin vinorelbiini kappaleina, nillä mennään nyt kolme kuukautta. Sen jälkeen on uudet vastetutkimukset. Puolentoista vuoden ajan jatkuneiden hoitojen jälkeen on ilmassa ihan selvästi havaittavissa hoitoväsymystä. Jospa tämä kevään tulo ja valon lisääntyminen toisi valoa myös tähän alakulo on. Yksinäistä puurtamista ja kompurointia tämä on ollut.

96 -vuotias isäni pääsi rauhan maahan, hänen maan päällinen taival päättyi eilen aamulla. Vaikka tunne on toisaalta helpottava, se myös koskettaa. Tunne siinä tyhjän asumuksen äärellä on niin pysäyttävä, niin lopullinen jäähyväinen kaikelle yhdessä eletylle😥. Siitä olen kiitollinen, että toiveeni toteutui, ja minä saan saattaa isäni viimeiselle matkalle, eikä hänen tarvinnut lähettää minua taivasmatkalle🙏

Tästä ei nyt tullut kovin valoisa päivitys. Mutta kaikkihan me tiedämme, että tällaista vuoristorataa tämä kulku meillä on.
Lähetän teille lämpimiä jaxuhaleja, uskotaan todellakin, että se päivä paistaa vielä sinne risukasaankin, kuten Maggiekin sanoi☀️
T.Aurora