Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Joulunalusterveisiä ja Joulumieltä toivottelen.
Näin tosiaan on, että tämä pimeys imee voimia. Vaikka tykkään naputella mustaa valkoiselle, niin nyt on laiskottanut.
Maggie, on hyvä että päänsärkysi on alkanut helpottamaan. Jokaisesta hyvästä hetkestä kun imee kaiken hyvän irti. Lämmittää, kun olet ajatellut samoin kuin minä noista kukkasipuleista. On jokin syy sinnitellä, odottaessa kukkien väriloistoa.
Itsellä tuli viimeinen syto kesäkuun alussa, nyt tablettilääkityksellä. Kanankakan maku suussa, onneksi ei enempää sivuvaikutuksia.
Kornia kaiketi, että kun tuo tukka on alkanut kasvaa, niin minulla on nyt räväkkä harmaan/tumman sävyinen punk-tukka. Lohdutan itseäni sillä, että en kuunaan olisi uskaltanut terveenä olla ”harmaana” ja ilman tummanruskeaa. Ja vielä näin lyhyellä. Nyt menen näin, koen omakseni.
Tosiaan, mielialat ovat matkan varrelle vaihdelleet. Pitkien hoitojen ja ison leikkauksen jälkeen kun pääsin koivujen ympäröimään järveen vesijuoksemaan, tunsin syntyväni uudelleen. Uskomaton tunne, koska se osoitti sen, että tein jo kuolemaa. En ole sama ihminen enää.
Minun syöpäni todettiin perinnölliseksi, ts. joko äitini tai isäni on ollut geenivirheen kantajana. Äitini on vielä elossa, joten häneltä otettiin verinäyte tutkimuksia varten. Koen velvollisuudekseni viedä tietoa eteenpäin, suojatakseni nuorempia suvun jäseniä. Mielenkiintoista asiassa on se, että geenivirhetyyppini on ulkosuomalaista tyyppiä. On pannut miettimään, onko joku esi-isäni hypännyt aisan yli….. Kun kuitenkin olen savolais-karjalaista sukujuurta.
Kyllä tämä tilanne on mullistanut kaikkinensa elämää, eikä kaikki negatiiviseen suuntaan. Olen miettinyt sitä, että pitääkö ihmisen jäädä jyrän alle, että tuntee itsensä onnelliseksi jokaisesta päivästä. Mitä mieltä te muut olette?
Ihmissuhteita olen karsinut pois, en vain jaksa haaskata aikaani. Esimerkkinä kerron: Ihminen, jota pidin ystävänäni, oli ns. kiireinen joutuessani syöpikselle. Nestettä pumpattiin kokonaista 7 litraa vatsaontelosta alkuunsa, ennenkuin pääsin kotiin odottamaan jatkoa.
Ei siinä mitään, mutta ehkä pieni kysymys: ”kuinka voit?”, olisi lämmittänyt. Tai edes se, että olisi piipahtanut, kun välimatkaa on 2 km. Kun selvisi, että vatsaontelossa on kasvaimia, enkä tiennyt tilannettani, niin puhelimessa kertoessani asiasta hänelle peloissani, hän sanoi: ”No yhdellä on yhtä ja toisella toista. Olin muuten eilen teatterissa, ja menen taas ensi viikolla…” Tuntui, kuin ilmapallo olisi puhjennut. Täysin vieras ja kylmä suhtautuminen. Olin hänelle vain ”joku”..
Ymmärrän, etteivät kaikki osaa suhtautua välttämättä asiaan, mutta tämä kyllä oli märkä rätti päin pläsiä. Ei tarvitse sanoa mitään, riittää pelkkä läsnäolo. No, siihen loppui ”ystävyys”, enkä koe hiukkaakaan kaipuuta.
Ne laulun sanat: ”Mistä tunnet sä ystävän..” kyllä osuvat nappiin.
No nyt on aika mennä tutimaan. Jos ei kirjoitella ennen Joulua, niin haluan toivottaa Lämpimiä Jouluterveisiä teille kaikille. Meille kaikille parempaa Uutta Vuotta toivottelen.