Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

#69913
Aryam
Participant

Kohtalotoverit, tässä kertomusta kun äitini sairastui kolangiokarsinoomaan. Kirjoitan, koska huomasin hänen sairastuttuaan, että tästä syövästä on niin vähän kirjoituksia.

Meidän perheen keskuuteen tämä hirvitys hiipi hyvin vaivihkaa ja oireet alkoivat lokakuun lopulla 2019 jalkojen ja käsien kutinalla. Myöhemmin tuli puheeksi, että oli ollut myös väsyinen olo jo jonkin aikaa ja paino oli yhtäkkiä tippunut 10 kg, ennen kuin tämä kutina alkoi. Siitä puolitoista viikkoa eteenpäin yhtenä päivänä oli silmänvalkuaiset keltaiset ja siitä lähti sitten tutkimukset käyntiin. Bilit jotain ~300 ja maksa-arvot sekä AFOS yli viitearvojen. Siinä sitten kuvattiin sisäelimet ja huomattiin joku myökky maksan sisäisen sappitien ympärillä, joka siis painoi sappitietä niin, ettei bilirubiinit päässyt poistumaan. Suntti laitettiin ja vointi parani ja keltaisuus vähentyi.

Joulukuussa 2019 oli TT-kuvaus ja siitä loppukuusta tuli diagnoosi eli kolangiokarsinooma. Valitettavasti oli jo tuikannut metastaasit liikkelle ja muutoksia oli jo mm. ympäri maksaa.

Aloitettiin vuodenvaihteen jälkeen muistaakseni helmikuussa 2020 sytostaatti suonensisäisesti. Välissä oli ollut huompi jakso, joko verenmyrkytys tai veriarvot vaan sellaiset että sytojen aloitus venyi tuonne asti. Vointi oli tosiaan sellaista aaltoilevaa. Verenmyrkytyksiä ja muuta huonovointisuutta. Välillä käväisi kotona ja sitten taas sairaalaan ja taas kotiin pariksi päiväksi.

Maaliskuulla otettiin taas TT-kuvat ja syöpä oli edelleen levinnyt muualle, keuhkopussiin, imusolmukkeisiin jne. Aloitettiin sitten tablettilääkitys Capesitabin tms ja suonensisäinen syto jätettiin pois toimimattomana.
Huhtikuu meni mielestäni ihan hyvin, äiti oli tilanteeseen nähden ihan virkeähkö välillä. Kunnes suntti meni tukkoon huhtikuun lopulla.

Sairaalareissulla tuli ilmi että sunttia ei enää saa paikoilleen. Pääkasvain on sen verran tehokkaasti tukkinut sappitien 10 cm matkalta sormimaisesti. Soitin lääkärille, että eikö tosiaan mitään tehdä, ei voi olla, laittakaa kunnon aukaisu! Mutta ei, oltiin nyt ”siinä pisteessä ettei mikään enää auta”. Aloitettiin vahvat kipulääkkeet, palliatiivinen hoito…

Toukokuun alussa äiti pärjäsi vielä hetken kotona, mutta sitten joutuikin jo terveysaseman osastolle saattohoitoon, jossa vietti kolmisen viikkoa, ennenkuin nukkui pois. Elinaika siis noin puolisen vuotta diagnoosista. Äiti oli kuollessaan 68 -vuotias.

Viimeiset neljä viikkoa tuntui kuin syöpä puhuisi äidin kautta, eli siis jokin siinä ihmisessä muuttui, että tuntui kuin olisi puhunut jollekin muulle kuin omalle äidille. Varmaan huumelääkkeet toki teki oman osansa. Syöpä näivetti ja söi sisältäpäin ja loppuvaiheessa oli kovat kivut, koska kipulääkettä meni vähän väliä. Äiti ei meille juuri valittanut eikä halunnut huolestuttaa meitä. Hän aina yritti tsempata ja ”luovuttikin” vasta ihan loppumetreillä,vaikka meillä muilla perheenjäsenillä oli vahvasti tiedossa alusta asti, että tämä on se parantumaton syöpäversio.