Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Läheiselläni on syöpä Puolison parantumaton syöpä Vastaa viestiketjuun: Puolison parantumaton syöpä

Vastaa viestiketjuun: Puolison parantumaton syöpä

Etusivu Keskustelufoorumi Läheiselläni on syöpä Puolison parantumaton syöpä Vastaa viestiketjuun: Puolison parantumaton syöpä

#69715
Puolisona
Participant

Hei Lea,

Suuret ja lämpimät kiitokset vastauksestasi. Kovin hiljaista täällä tosiaan tuntuu olevan. En jaksa uskoa että olisin ainoa vertaistukea kaipaava puoliso/omainen.
Me taidamme elää vielä jonkinlaista shokkivaihetta tässä kaikessa. Tämä kaikki tuli päälle aivan täysin yllättäen (syöpä löytyi muiden tutkimuksien yhteydessä) ja käänsi koko maailman ympäri.
Me pystymme kyllä puhumaan kaikesta keskenämme, mutta tässä vaiheessa on hurjan vaikea sanoittaa näitä tunteita kun ei oikein tahdo edes ymmärtää mitä on tapahtunut.
Itse olen tällä hetkellä sairauslomalla omasta työstäni ja ainakin juuri nyt tuntuu siltä, että haluan nimenomaan olla kotona ja puolisoni tukena ihan täysin tässä mullistuneessa arjessa. Se oma työ tuntuu nyt niin kovin merkityksettömältä. Enkä tällä hetkellä ole mitenkään työkykyinenkään suht vaativaan työhöni. Yöt menee valvoessa ja muutenkin se arjen rytmi on hävinnyt kokonaan lääkkeiden, lääkärissäkäyntien, tiputusten ja syöpäosaston maailmaan.
Avanteen kanssa elämään oppiminen on yhdenlainen mullistus ja vaikka se tässä kokonaisuudessa ehkä pieni onkin, niin se on silti iso asia siinä arjessa. Yksi suuri haittavaikutus sytostaateista puolisolleni on ollut ripuli ja siinäkin suhteessa avanteen kanssa eläminen on välillä kovin tuskaista. Keskusteluapua meille on tarjottu kyllä ja itse olen sitä työterveyden kautta ottanutkin vastaan. Puolisoni ei ole vielä tarjoukseen tarttunut, vaikka sitä useasti hänelle on tarjottu. Hän kyllä puhuu asiasta minun ja parinkin erittäin läheisen ystävänsä kanssa.
Meillä kyse on myös siitä viivytystaistelusta. Ainakaan tässä kohtaa ei anneta toiveita siitä, että hoidot parantaisivat tai että päästäisiin siihen vaiheeseen kun voitaisiin ajatella primäärikasvaimen leikkausta tms.
Me olemme eläneet aika työntäyteistä elämää kuten varmasti suurin osa ihmisistä ja juuri saaneet asiat siihen malliin, että vain pieni hetki ennen tämän tiedon tuloa olimme puhuneet miten vihdoin olemme siinä tilanteessa että voimme hieman nauttia elämästä ihan tässä arjessa, ehkä hieman matkustella ja hemmotella itseämme. Sitten menee muutama päivä ja istumme lääkärinvastaanotolla kuulemassa ne sanat joita ajattelee aina tapahtuvan elokuvissa tai jollekulle muulle. Kunnes se onkin sitä omaa elämää.

Kiitos Lea kun jaoit omaa tarinaasi. Sillä on suuri merkitys tähän omaan sunnuntaihini.