Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Voi te ihanat, en edes tiedä, mitä osaisin teille kirjoittaa. Ihan alkuun Niina Hakalahden runo. ”On ihmisiä, joiden lähellä sauna alkaa lämmetä itsestään, jurot hohtimet ja jakoavaimet puhkeavat salaiseen kukkaan. Nämä ihmiset suostuvat hiljaisiksi varaosiksi, paikkaavat polkupyörän puhjenneen kumin tai hankalan olon. He ojentavat itkevälle sadetakin, he ovat taustalla äärettömän läsnä. Heidän avullaan muodostuu rinki, jossa valo vierii kasvoilta kasvoille. Heidän käsiinsä voi unohtaa itsensä, nähdä rauhallisesti.” Te kaikki täällä olette tämä rinki, kyynelsilmin luin teidän kirjoituksia.

Ja sitten takaisin arkirealismiin. Sohvi, itsekin mietin päivittäin, kuinka vanhaksi ihmisen pitää elää. Elää kärsien. Oma isäni täytti sunnunta 96 vuotta, asuu ympärivuorokautisessa hoivassa liikuntakyvyttömänä, ei ole elämisen arvoista elämää. Siltä kurjuudelta tämä tauti meidät armahtaa.

Ronja, viestisi pysäytti minut täysin, minulta loppui sanat. Tuon hetken olen elänyt mielikuvissani monta kertaa, mutta sen todellisuuden ymmärtää vasta, kun se oikeasti omalle kohdalle sattuu. Voimia sinulle, olet ajatuksissani.

Maggien lonkkauutiset ovat hyviä, olen iloinen puolestasi. Itse painin kaiken muun lisäksi saman ongelman kanssa. Minullahan on molemmissa lonkissa keinonivelet. Vanhempi on laitettu jo vuonna 2006, se surullisen kuuluisa metalli-metalli. Kahden vuoden välein on kuvattu ja testattu verikokein elimistön koboltti ja kromiarvoja. Tämän kesän aikana on ilmennyt niin paljon uusia kipuja, että liikut on liikuttu. Ja sen myötä olen vaipunut masennuksen syviin syövereihin.

Kahdeksas kapesitabiinikuuri loppui tämän viikon tiistaina. Eilen kävin ct-kuvauksessa, huomenna on luuston gammakuvaus. Lääkärin vastaanotolle sitten 19. päivä. Maanantaina taas Xgeva. Hammaslääkärille yritin eilen saada aikaa, kun sanoivat, että Xgevan takia pitää vuoden välein käydä. Ei mitään mahiksia. Ja privaattilääkärini sanoi, ettei Xgevan takia ala millekään. Olen ihan pihalla. Olen kapesitabiinin sietänyt ihan kohtuudella, perusvoidetta kulunut tuubitolkulla kuiviin ja hilseileviin jalkapohjiin.

En ole tosiaan viitsinyt kirjoitella, kun mietin, nurisenko tyhjästä. Mulla ei vain pää pysy kaikin ajoin mukana. Joka aamu herätessä ensimmäisenä avaan tämän keskustelufoorumin, josko joku olisi kirjoittanut jotakin. Halaan teitä kaikkia 😍
Rakkaudella Aurora