Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#69221
Aurora Borealis
Participant

Olen kyllä päivittäin käynyt sivustolla, mutta aina on kirjoittaminen jäänyt aikeista huolimatta. Mukava, kun aina silloin tällöin joku jaksaa raapustaa tänne.
Oli kiva kuulla, että olet Sohvi jo voinut kävellä, ja Tuukkakin toi toivon pilkahduksen.

Itse asiassa mieli on ollut kovin ailahtelevainen, minulle tämä epätietoisuus tilanteen kehittymisestä on vaikeaa, samoin koen jonkinlaista näköalattomuutta. Nyt vielä kun sosiaaliset suhteet on pitänyt minimoida, tämä kaikki korostuu.

Hoitoväsymyskin välillä vaivaa. Heinäkuusta asti jatkuva hoitorumba niin kuin monella muullakin. Ja toivoahan ne antavat, sitten kun hoidot joudutaan lopettamaan, loppuu toivokin. Osa teistä on senkin jo kokenut. Nyt on menossa neljäs kapesitabiinikuuri, joka loppuu reilun viikon päästä. Vähillä haittavaikutuksilla olen näistä selvinnyt. Jalkapohjien polttelua on usein nukkumaan mennessä, ja sormenpäissä ajoittain lievää hilseilyä. Tunnollisesti olen rasvaa käyttänyt aamuin illoin. Ja pakastimessa jäähdytetty kauratyyny varpaiden ympärillä auttaa poltteeseen. Ärsyttää vaan tämä saamattomuus, kun ei saa mitään aikaiseksi. Eilen tosin kävin ns. arkistoni läpi, nyt paksu nippu papereita odottaa silppuamista. Miksikähän sitä on säilönyt kaiken maailman lomakkeet, vanhoista veropapereista ja lääkäreiden hoitopalautteista lähtien. No nyt saivat kyytiä.

Toukokuussa on seuraava ct-tutkimus, sitten kait päätetään, miten hoidot jatkuvat, tai jatkuvatko ensinkään. Xgeva jatkuu entiseen malliin neljän viikon välein. Viimeisen piikin jälkeen olkapää oli niin kipeä, ettei mitään järkeä. Itkin ääneen ja valitin sen yhden illan, eipä juuri ollut särkylääkkeistä apua. En tiedä, johtuiko kipu Xgevan sivuvaikutuksista vai mistä, ei aikaisemmin ole näin kovaa kipua ollut, kesästä asti on tätäkin minuun pistelty.

Jälkikasvu pääsi viimeisellä mahdollisella lennolla Suomeen. Sekin melkoisen saikkinan kautta. Yksi pojistani sai täältä käsin monen puhelinsoiton jälkeen liput lennoille. Joskin vielä lentokentällä joutuivat olemaan tiukkana, että lopulta pääsivät Singaporen kautta Dohariin ja sieltä Suomeen. Viisi lentoa heiltä ehdittiin perua. Kyllä siinä lomasta meni puolitoista viikkoa pilalle. Kädet laitoin kyynärpäitä myöten ristiin, kun tuli viesti, että kotona ollaan.

Sorry, kun tästä nyt tuli vähän alavireinen sepustus, aaltoilevan vaihtelevaa taitaa meillä kaikilla olla. Ulkona täällä paistaa tällä hetkellä aurinko, se kyllä piristää mielenkin.

Voimahalauksia teille kaikille, hassua, miten voi näin keskustelufoorumillakin tulla niin tutuiksi. Täällä sitä miettii, mitähän sille ja sille kuuluu. Luodaan toisillemme uskoa paremmasta huomisesta🤗