Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#68723
Aurora Borealis
Participant

Kiitos kysymästä Sohvi, ja tervehdys kaikille.
Ei tässä parhaat mahdolliset fiilikset ole, huonot yöunet vetävät entisestään mielen matalaksi. Ja öisinhän ne synkät ajatukset ovat entistä synkempiä. Niinpä viime yönäkin ajatukset pyöri hautajaisissa. Hyi olkoon, pois se minusta.

Hoitoväsymys vaivaa minuakin, tulevan tiistain
yhdeksäs syto tuntuu ylitse pääsemättömältä. Tai kivuttomasti se itse hoito menee, mutta tietoisuus sitä seuraavasta inhasta olosta vetää suupielet alaspäin. Tällä kolmannella viikolla vointi on aina hyvä.
Maanantai meneekin koko päivä sairauden tiimoilla. Yhdeksältä aloitetaan verikokeilla, sieltä Xgeva piikitykseen, sitten ottamaan jodiannos suoneen luustokarttaa varten, odottelua, kuvaus, ja kolmelta vielä vartalon ct. Siinäpä se päivä vierähtää. Tutkimustuloksia yritän olla miettimättä etukäteen.

Harmitusta minullakin, kun selkä ei anna myöten kunnon kävelylenkeille, stenoosi vaivaa. Vesijuoksemassa olen käynyt, vaikka se onkin kovin puuduttavaa. Hieman helpotusta saan siihen kuuntelemalla vesisoittimesta musiikkia, napit vain korville. Samalla säästyy kuuntelemasta muiden höpinöitä.

Aurinkoutu, minuakin usein ärsyttää nämä reippaustsempit, ei syöpää paranneta reippaudella. Olenkin pitänyt matalaa profiilia syöpäni suhteen. Samoin kommentit, että eihän me kukaan tiedetä lähtömme hetkeä. No ei tiedetä, mutta se on kuitenkin fraasi. Kyllä meillä tilanne on kuitenkin erilainen kuin ns. terveillä kanssakulkijoilla, meillä kuolema on läsnä ja konkretisoituu aivan eri tavalla. Minua surettaa, että joskus tapahtuvasta kuolemastani aiheutuu lapsilleni niin paljon vaivaa. Vaikka ymmärrän ja tiedostan, että sama vaiva siitä koituu, kuolinpahan mihin tahansa. Väsynyt pää tuottaa kummallisia ajatuksia.

Mutta päivä on jatkunut, ja ihmeeksi tänään aurinko paistaa. Siitä tulee mielikin paremmaksi. Jospa se paistaisi vielä siihen kuuluisaan risukasaankin.
Tästä tuli vähän alakuloviesti, mutta täällähän kaikki tunteet ovat sallittuja.

Joka päivä käyn sivustolla, jotenkin vain en ole saanut tekstiä aikaiseksi. Sama saamattomuus vaivaa arjessa yleensäkin, mitään järkevää ja hyödyllistä en saa aikaiseksi. Sukan kudin on aina hyppysissä, tarvitsevat jalat ovat jo vähissä, joten olen nyt kutonut sukkia palvelutalon arpajaisiin. Sisarusten lastenlapsetkin on jo sukitettu😁

Ronja ja Valonen ovat olleet minunkin mielessäni.
Lämpimin ajatuksin teitä kaikkia ajattelen.