Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#68722
Sohvi
Participant

Aurinkoutu, tervetuloa joukkoon. Minä en ole käynyt missään vertaisryhmissä tai psykiatriassa tms. Voihan se olla että siihen tulee jossain vaiheessa tarve, muttei vielä. Selvisin yli 10 v sitten vakavasta masennuksesta ja jotenkin se muutti elämäni. Muistan ikuisesti päivän kun näin taas värit ja ymmärsin, että onnellisuuteni on itsestäni kiinni. Tuo kokemus oli kuitenkin tosi paska, enkä sitä jaksa enempää muistella, mutta luulen sen voimistuttaneeni minua näihin tuleviin vuosiin. 2018 minulta leikattiin rintasyöpä ja mieheni oli luonnollisesti huolissaan henkisestä jaksamisestani myös, muutenkin suhtauduin hänen mielestään syöpään kuin flunssaan. No, mulla meni kaikki hyvin ja pidinkin itseäni terveenä. Vaikka eikös terveeksi julisteta rintasyvän suhteen vasta kun 5 v on mennyt. No sitä ei mennytkään, viime syksynä kuulin, että syöpä on levinnyt (heti jo alussa), mutta minulla se uinuu.
Välillä iltaisin itken, en tiedä mitä, eihän tässä kukaan voi tietää milloin päivät päättyy. Olen ruvennut kirjoittamaan ylös välillä ajatuksia, en varsinaisia kirjeitä kenellekään, vaan mitä nyt tulee mieleen. Tosin kirjoitin heti lokakuussa kun kuulin, nyt on taas jäänyt. Kirjoittaminen kuitenkin auttaa. Minulla on kuitenkin ”helppoa” niin kauan kun ne herää ja joudutaan lääkityksiä muuttamaan, toki kova pala ollut tämä etten pääse harrastamaan niinkuin ennen, mutta onhan tässä elämässä muutakin, keksin muita liikuntamuotoja. Voimia sinulle kovasti, kiva kun kirjoitat.

Maggie, oi ihana Maggie, kiitos kannustuksesta. Pystyn nyt jo kävelemään, mutta klonkkaan ja aamuisin olen kun vanhus kun jalka pitää saada jumpattua vetreäksi. Ehkä pitää vaan tottua, että kipua on enemmän tai vähemmän loppuelämän, jos en mitään tee, sitten ok, mutta en halua vaan sohvalla maata (siinäkin jalka jäykistyy :D). Olen käynyt nyt vesijuoksemassa, siinä tuntuu hyvälle,onhan se henkisesti vielä minusta aika tylsää. Eilen ja toissapäivänä kävelin 4 km. Eilen oli ok, toissapäivänä olin valmis heittämään kirveen kaivoon. Ehkäpä hankin ensi kesäksi kunnon pyörän jos en jalkoja pääse kunnolla käyttämään.

Ronja, Aurora, Valonen, mitä teille kuuluu?