Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät RINTASYÖPÄ Vastaa viestiketjuun: RINTASYÖPÄ

Vastaa viestiketjuun: RINTASYÖPÄ

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät RINTASYÖPÄ Vastaa viestiketjuun: RINTASYÖPÄ

#68701
HopeaSiili
Participant

Karpalo, tervetuloa jakamaan kokemuksia. Vaikka tämä ei ehkä mikään maailman virein keskustelupalsta ole, olen ainakin itse saanut täältä paljon ajattelemisen aihetta ja voimaa kanssasairastajien kirjoituksista. Mutta onhan se niin ettei aina ole voimia, uskallusta tai haluakaan avautua niin syvältä koskettavasta ja järkyttävästä asiasta kuin vakavasta sairastumisesta joten keskustelupalstan välillä pidempikin hiljaisuus on hyvinkin ymmärrettävää . Kuitenkin kaiken tämän keskellä näkee myös ilon pilkahduksia ja syvää myötäelämistä. Siitä kiitos kaikille.

Sytohoitojen aikana keväällä ja kesällä 2018 fyysinen jaksamiseni meni jatkuvasti aina huonompaan ja huonompaan kuntoon jokaisen solunsalpaajahoidon jälkeen, niin että viimeisestä tiputuksesta selviäminen tuntui jo aikamoiselta räpellykseltä. Pari kertaa kävin pienimuotoisilla festareilla ystäväni ja siskojeni kanssa, muutaman kerran lastenlasteni syntymäpäivillä tai muuten tapaamassa lasteni perheitä, mutta enimmäkseen eristäydyin kotiin.

Kesä 2018 oli aivan älyttömän kuuma, enkä voinut juuri ulkoilla ainakaan päivisin kun tuntui etten kestänyt aurinkoa juuri ollenkaan. Ja en oikein jaksanutkaan. Kulutin aikaani netissä esim. opiskelemalla kieliä ja yritin keksiä jotain mukavaa kotijumppaa ettei kroppa jumittuisi ihan kokonaan koneen äärellä istuessa. Vaikka kauppa ei ole kaukana, en jaksanut käydä siellä kävellen enkä, mutta sähköpyörällä se onnistui hyvin enkä tarvinnut ulkopuolista apua. Asun siis ihan yksin ja minulla ei ole edes kotieläimiä, joten otin ainoaksi tavoitteekseni pelkästään yrittää hoitaa itseni taas kuntoon niin hyvin kuin taisin. CEFin aikaan makuaisti sekosi, kaikki maistui pahalle, etoi ja maha oli jatkuvasti ripulilla, hikoilin älyttömästi ja olo oli usein ponneton ja onneton. Lisäksi sain sitkeän korvatulehduksen, joka ei parantunut edes kolmella antibiootikuurilla. Viimein sain jotain kortisonitippoja ja korva parani, mutta se ehti olla lähes täysin kuuro ja tukossa yli kuukauden. Elämä oli pelkkää nettiä ja tv:tä, pyykinpesua ja suihkussa käymistä, seisomista jääkaapilla miettien että mitähän saisi alas – hassu tunne oli olla sekä nälkäinen että yrjön partaalla etomisesta samaan aikaan :/

Mutta sitten kun solunsalpaajat olivat ohi yleiskunto alkoi kyllä pikkuhiljaa mutta vakaasti kohentua. Kun sädehoidot olivat ohi, ongelmana olivat vain oikeastaan vain nivelsäryt ja leikatun käden lymfaturvottelut. Loppuvuosi syksystä seuraavan vuoden alkuun meni fysioterapeutilla ravatessa, mutta vointi parani paranemistaan. Maaliskuussa 2019 aloitin työt.

Elämä on nyt pian kahden vuoden jälkeen ensimmäisestä leikkauksesta palannut varsin entiselleen mitä se oli ennen sairastumista. Harrastan samoja asioita kuin ennenkin ja olen palannut eristyneisyydestäni takaisin ”ihmisten ilmoille”. Ilahdun aina kun huomaan että voimani ovat palaamassa ja suoriudun arkisista askareista yhä helpommin – tunnen että toipuminen on edelleen käynnissä. Helmikuun loppupuolella minulla on kaksivuotis-tarkastus ja vaikka pelko uusiutumisesta tai levinneisyydestä välillä kaihertaa mielessä, työnnän sen syrjään ja sanon itselleni että nauti elämästä kun kuitenkin siihen nyt ainakin juuri tällä hetkellä (taas) pystyt.