Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#68667
maggie m
Participant

Hei vaan kaikki kanssakulkijat!
Toivottavasti uusi vuosi tuo valoisia ja tyytyväisiä hetkiä elämäämme.

Aurora, Ronja ja te muut sytostaateissa kulkijat. Kyllä hoitoväsymys välillä hiipii puseroon. Minäkin elän tätä 3 +1 viikko elämää. 3 vi sytostaatteja, joka käy työstä ja yksi lepoviikko. Toivoin pääseväni kohta ylläpitohoitoon, mutta edellinen lääkäri sanoi sitä turhan optimistiseksi toiveeksi. Hmm. Tykkään enempi optimistisesta lääkäristäni. Olisipa hän poliklinikalla ensi tiistaina.

Valonen, täysi sairauseläke eli kuntoutustuki ja siihen hieman töitä voinnin mukaan on hyvä konsepti. Se pitää vain saada työnantaja hoksaamaan. Työnantajalle oikeasti hyvä. Dinä tuot kokemuksesi työmaalle voimiesi mukaan. Jos sairastut pahemmin, niin jäät vain pois. Työnantajalle ei tule lisäkuluja. Minä olen saanut tehdä niin. Aluksi tein 40 pros, nykyään alle 10 pros. Vakuutusyhtiö ei piittaa, kunhan ei tee monena kuukautena peräkkäin yli tulorajan. Alussa oli kyllä taistelua, että homma järjestyi.
Minun piti touhuta kolmikantaneuvottelu, jossa oli työterveyslääkäri, kuntatyönantajan edustaja, oma lähipomo ja hallintopomo. Onneksi olen töissä alalla, jossa on kova työvoimapula ja minulla on erityisosaamista. Saimme porukalla kuntatyönantajan puhuttua ympäri. Aluksi oli sitä mieltä, ettei onnistu, koska olin historian ensimmäinen, joka halusi tehdä eläkkeen rinnalla töitä:)
Mutta suosittelen!

Ronja, miten vaavin odotus? Minäkin odotan ihan innoissani keväällä pääseväni mummoksi. En uskalla edes ajatella, että en eläisi vappuun. Vaikka väkisin! Jokaisesta auringon pilkahduksesta nauttien!

Sohvi, minunkin pitää päästä liikkumaan, tai kilahdan! Lonkat on niin kipeät, että kävely on tuskaa. Voin kuitenkin polkea kuntopyörää samalla kun katson jotain urheilua, mm liigakiekkoa. Hiihdän käsillä pukkimalla ja käyn vesijuoksemassa. Tallille raahaudun lannan luontiin vaikka sattuu lonkkiin. Kesällä pääsin vielä kajakkiini!

Minun piti kirjoittaa jotain noista ahdistuksen hetkistä. Sain omalta psykoterapeutiltani nettiosoitteen itsemuotatunto.fi, jota olen selannut. Jotain apua olen saanut. Välissä makasin yöt sydän hakaten ahdistuneena. Onneksi nykyään pärjään.
Voisin kirjoitella harjoituksesta, joka helpotti, mutta nyt en ehdi.

T Maggie