Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Hei,
Lopulta minäkin kirjoitan jotain. Olen jo usean kuukauden ajan lukenut tätä palstaa. Hienoja ajatuksia, hyvää pohdintaa ja elämäniloa. Kian aloittama viestiketju tekee hyvää työtä, lohduttaa ja antaa ajateltavaa.

Minä olen sairastanut luuydinsyöpää eli myeloomaa viisi vuotta. Kyseessä on yhdenlainen verisyöpä, joka syö luita. Lähtökohtaisesti töstä taudista paraneminen on hyvin epätodennäköistä.
Suru sairastamisesta ja elämästä luopumisesta kouraisee useinkin, mutta en osaa pelätä kuolemaa. Sehän on kuulemma uusi mahdollisuus uteliaalle sielulle.
Loppuvaiheen sairastamista pelkään kyllä. Tämä minun tauti hajottaa kaikki luut lopussa, ja silloin on varmaan aika kipeä.

Kia kirjoitti joskus, että masennus on vielä pahempaa kuin krooninen syöpä. Niin se taitaa olla. Itse olen ollut aina optimisti, mutta upposin masennukseen ensimmäisen vuoden kovien syöpähoitojen jälkeen. Minulle selvisi kantasolusiirrossa ollessani että pitkä parisuhteemme on puolisoni mielestä niin huonolla mallilla, että hänellä oli ollut jo pitkään uusi naisystävä. Koko sairastamisvuoteni! Sairaakassa huonossa kunnossa kuukauden eristyksissä maatessani totesin, että nyt pitää keskittyä toipumaan ja murehtia myöhemmin parisuhdetta. Ja totisesti murehdin myöhemmin aika raskaasti. Elämä oli harmaata ja toivotonta. Kammottavaa. Kuljin psykiatrisella sairaanhoitajalla yli vuoden.

No, selvisin hengissä ja nyt on jo neljä vuotta ollut aikaa kasvattaa lapsia ja elää eteenpäin. Synkkyys on onneksi hellittänyt. Vanhin lapsi ehti jo aikuistua, nuoremmistakin vain yksi on enää kunnolla murrosiässä.

Vuosi sitten selvisi, että en kuulu siihen pieneen ryhmään, joka paranee allogeenisen kantasolusiirron avulla myeloomasta. Kaksi päivää itkin ja totesin sitten, että eipä tarvi enää pelätä sitä, että tauti uusii. Tuli jo. Oikeasti siinä tapahtui joku helpotus. Kumma juttu.

Toki huonoja päiviä on ollut sen jälkeenkin. Ja tulee olemaan. Mutta täällä hiihdetään kuitenkin menemään. Välissä umpihankea, välissä lipsuvin suksin, välissä kuitenkin luistaa hyvin ja aurinkokin pilkahtaa.

Rauhaisaa joulun odotusta ja hyviä hetkiä teille kaikille.
T Maggie