Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#68416
Maahinen
Participant

Moikka!

Välillä tulee tuo vanhuusasia myös mieleen. Ajattelen myöskin niin, että on hyvä, ettei joudu kärvistelemään aliresurssoidussa vanhainkodissa. Toisaalta olen aina toivonut voivani vanhana istuskella kiikkustuolissa kutomassa villasukkia. Tähän mielikuvaan kuuluu ehdottomasti helmenharmaa pörröinen angorapoolovillapaita. Mutta ehkäpä pitää alkaa nyt etsiä moista paitaa ja kaivaa sukkapuikot esiin. Ehtisi toteuttaa tuonkin ajatuksen edes osittain.

Tietenkin kuolemaakin on tullut mietittyä. Jotenkin ajattelen tämän olevan kuin vuorelle kiipeämistä, enemmän tai vähemmän tasanteita, jyrkkiä ja hankalia kohtia, huipulla on kuolema. Ja hulppeat maisemat! Itse kuolemista en pelkää, viimeisiä aikoja kyllä. Kun ei tiedä kuinka vaikeata tulee olemaan. Minulla tauti on levinnyt vatsaontelon lisäksi myös pallean yläpuolelle rintaontelon puolelle (ei kuitenkaan keuhkoihin), mahdollinen tuleva hengenahdistus/hengittämisen raskaus kammottaa. Aion hoitotahtoon laittaa, että jos kipuja/hengenahdistusta ei saada kuriin, niin sitten haluan sellaisen taju kankaalle-lääkityksen. Epätietoisuus on syvältä. Nyt hus pois synkät ajatukset.

Voi kun munkin pitäisi ryhdistäytyä joululahjojen hankkimisessa. Olen pyyyänyt, että lapset (3 teiniä) laittaisivat perinteisen toivelistan. Olisi kivampi käydä kaupoilla ennen suurinta jouluryysistä. Tai no yksi joululahja on jo olemassa, meillä on pieni koiranpentu. Se tuottaa paljon iloa meille ja vie ajatuksia positiiviseen suuntaan.

Hommasin kolme kaunista kovakantista kirjaa/vihkoa. Kirjoitan niihin lapsistani positiivisia havaintoja. Jää sitten jotain konkreettista käsinkirjoitettua muistoksi. Ja toivon, että kirjat voisivat toimia ”voimakirjoina” myöhemmin. En osaa ajatella, että kirjoittaisin kirjeitä tulevaisuudessa avattaviksi.

Jaksamisia kaikille, toivottavasti surusäkkien suut pysyvät mahdollisimman supussa!
T. Maahinen