Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Miesten syövät PSA eturauhasen poistoleikkauksen jälkeen Vastaa viestiketjuun: PSA eturauhasen poistoleikkauksen jälkeen

Vastaa viestiketjuun: PSA eturauhasen poistoleikkauksen jälkeen

Etusivu Keskustelufoorumi Miesten syövät PSA eturauhasen poistoleikkauksen jälkeen Vastaa viestiketjuun: PSA eturauhasen poistoleikkauksen jälkeen

#68401
aulisjii
Participant

Tervehdys pitkästä aikaa!

Joulu lähestyy ja sädehoidot on parhaillaan menossa. Tulee muutama ”ylimääräinen” vapaa hoitoihin joulun takia. Itsenäisyyspäivän aikaan oli myös 3 vapaata.
Olen käynyt 13 kertaa Salvage hoidossa. Yhteensä hoitokertoja tulee 33 kertaa. Lähes kaikki hoitoajat ovat 7:45-8:15. Aikaisin heräämiseen olen joutunut totuttelemaan.
Oli kerinnyt tulla jo eläkeläisen rytmi. No eihän sinä mittää, nyt sujuu jo kohtalaisen hyvin, kun olen viirannut mukkumaanmenoa aikaisemmaksi.
Lokakuun 11 pvnä oli urologin loppu kontrolli virtsaputken avartamis (arven kohta) operaation jälkeen. Virtsa kulki hyvin ja sain luvan sädehoitoon. PSA oli tuolloin mittaamattomissa l. alle 0,006. Toinen Enanton piikki laitettiin samalla (3 kk:n). Enanton ”puree” hyvin. Eka piikin sain 11.7. Marraskuun lopulla olin syöpälääkärillä. Mukava heppu TYKSissä. Tunnin juttelut siinä oli. Samana pvänä TT- ja lantion seudun Mg-kuvaus sädehoidon sunnittelua varten. PSA oli edelleen alle 0,006. Alle viikko siitä oli ensimmäinen sädetys.

Tuppaa olemaan virtsaa rakossa vähemmän kuin suunnittelu kuvassa. Kerran viikossa kuvataan ja verrataan suunnttelukuvaan. Suunnitelmaa voi kuulemma tarvittaessa muuttaa, jotta ajateltu annos saadaan annetuksi. Joulutauot yms. on suunnitelmissa otettu huomioon. Lääkäri on ”lukujärjestyksen” (n.) puolessa välissä. Se tulee ensi perjantaiksi. Edellisenä päivänä labra, veri- ja virtsanäyte.

Homma on ohi 16.1.2020. Silloin annetaan viimeinen annos ja heti perään samana pvnä on lääkäri. Hoito jatkuu sitten urologien kanssa. Enantonia ei tietääkseni ainakaan toistaiseksi jatketa elikä katellaan, onko tarpeenkaan. Olishan se riemukasta, jos syöpä talttuisi.

Hyvää joulun odotusta kohtalotovereille!