Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Maanantai jälleen ja uusi viikko edessä. Meillä ei vauva ymmärrä ollenkaan muuttaa yksiöstään väljempään asuntoon. Torstaina sitten pakkomuutto edessä, jos ei itse ymmärrä ennen sitä tupsahtaa maailmaan.

Vointi on jälleen hyvä, viikon tässä saakin relata, sitten taas maanantaina sytot ja oireet. Onhan tämä syklinen elämä vähän tylsää, kun etukäteen jo tietää, mitä on tulossa. Mielialakin nousee, kun sivuvaikutukset häviää. Mutta aallonpohjakin tulee väistämättä vastaan. Joulu ei ajatuksena innosta, taidankin skipata sen totaalisesti.

Sohvi, varmaankin tarkoitit tätä Kian pohdintaa kuolemanpelosta viitatessasi ketjun otsikkoon. Sitä täytyykin tarkemmin pohtia ennen kuin avaa sanaisen arkkunsa. On se niin monimutkainen ja monenlaisia ajatuksia herättävä kysymys. Palataan siihen, aiheena se ei mielestäni ole tabu. Kiahan aloitti kirjoittelun ensin toisessa ketjussa.

Ymmärrän tuon ajatuksen kaupan käynnistä, itsekin olen tehnyt sitä. Aloitin jo silloin, kun pidin ensimmäistä vastasyntynyttä lasta sylissäni. Vaikkei sairauksista ollut tietoakaan. Rukoilin mielessäni aikaa ja terveyttä, aina vain uuden ajanjakson verran. Nyt olen oivaltanut, että ilmeisesti koskaan ei ole oikea aika kuolla. Ajatuksella että haluaisin vielä sitä ja josko vielä tätä. Kummallinen on ihmisen päävärkki.

Miten olet Sohvi nyt pärjännyt jalkakipujesi kanssa? Ja joko sait ensimmäisen Xgevan?

Kiitos Valonen, kun jaat hassun ajatukseni. Ymmärsit sen sisällön.
Ronjalle ja Maahiselle myös jaksuja.
Ajattelen teitä kaikkia lämpöisin ajatuksin. Edetään päivä kerrallaan kukin voimiemme mukaan.