Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#68381
Aurora Borealis
Participant

Heips Sohvi, yritän minä ainakin pysytellä mukana.

Olipa hieno homma, että pääsit lopulta lääkäriin ja tutkimuksiin. Saat selvyyden näille kivuillesi. Sitä en lakkaa ihmettelemässä, kun puhuvat siitä uinumisesta ja liikehdinnästä. Mistä ihmeestä sen voi todeta?

Mulla ei ole tullut Xgevasta oireita, parina yönä saattaa jalkoja ja jalkateriä jomottaa. Toistaiseksi kalkkiarvot ovat pysyneet hyvinä, että on voitu pistää. Kalkkitankkausta täytyy tehdä. Alkuun otettiin kalkkiarvot ennen jokaista pistosta, nyt jatkossa labrat kolmen kuukauden välein. Pistoksia olen nyt saanut neljä kertaa. Minulle pistetään tätä neljän viikon välein loppuelämän ajan. Tätä Zoladexia mulla ei ole, minkälainen lääke se on?
Viimeisestä sytosta tuli maanantaina viikko, nyt jo olo alkaa olla normaali. Suun makumuutokset on tylsiä. Seuraava hoito sopivasti sotkee taas suun, joten jouluruokiin ei tarvitse uhrata aikaa eikä rahaa.

Vauvan laskettu aika oli lauantaina, nyt mennään jo yliajalla. Jos ei ensi viikon torstaihin mennessä ole yksiö käynyt ahtaaksi, niin sitten käynnistetään. Eli jännät paikat.

Kävelin tässä yhtenä päivänä hautaustoimiston ohitse, ja hetken mielijohteesta kävelin sisälle hakemaan vihkosen ”Näin minä haluan”. Pitihän minun samalla syynätä niitä laatikoita, ne olivat kyllä tosi kauniita. Tänään olin vanhusten palvelutalolla itsenäisyyspäivän juhlassa, joka järjestettiin vähän ennakkoon. Siellä istui pyörätuoleissaan enemmän ja vähemmän huonokuntoisia vanhuksia. Minulle tuli ihan hassu ajatus mieleen. En edes tiedä, saisiko tätä sanoa täällä. Mutta sanon kuitenkin. Se ajatus oli sellainen, että tämä syöpä voi olla myös eräänlainen siunaus. Ei tarvitse kokea samanlaista vanhuutta. Äitini polun olen kulkenut, nyt vielä 95-vuotias isäni on samassa tilanteessa. Ei ole herkkua sekään.

Vesijuoksun olen itse todennut hyväksi, siinä ei rasitu nivelet. Hulaamista olen myös treenannut, kun onnistuin vihdoin saamaan kaupasta tämän hittituotteen, joka oli aina loppuunmyyty.

Murhesäkki välillä yrittää repeillä saumoistaan, sitä pitää vain yrittää kursia kasaan.

Voimia ja jaksamista, päivä kerrallaan.
T. Aurora