Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Olen nyt elokuussa menossa tässä ketjussa, Aurorasta tullutkin tuttu tuolla rintasyöpäpuolella, hei vaan sinullekin Kuutamolla. Voi kun minua harmittaa, etten tätä ketjua enää sitten koskaan bongannut, en edes muista miten Kian ketjun bongasin. Mutta kuvittelin, että tämä oli sellainen ketju, että tänne odotettiin ajatuksia pelkääkö kuolemaa/sairautta ja kun en bongannut vastauksia, unohdin sitten tämän. Voikun olisin nähnyt kuinka ahkerasti täällä olette, olisin tänne tullut. Tänään minua on Kian yksi kirjoitus ilahduttanut, kuinka hänen tuttunsa elänyt palleatiivinen(oliko se sana) vaiheessa jo 8 v eikä edes mieti sitä. Minä en varmaan vielä ole kroonikko, olen vain (heh) syöpäpotilas. Mutta kun ne uinuu, on kaikki ”hyvin”. Olenko nyt sitten nuorin kroonikkokirjoittaja(52) tähän ketjuun? jos minä olen kroonikko.

Pauliina- en ole kerennyt nyt sisäistää vielä tätä. Ei sen puoleen, en kerennyt viime vuonna sisäistää sitäkään että sain rintasyövän. Säästävän leikkauksen jälkeen 10 pv vain saikulla, sytojen aikaan (ei pahoja oloa, vain makumuutoksia) 2 päivää aina pois ja sädehoidot sain aina klo 8 ennen duunia. Maaliskuussa lekurilta sanat, olet terve. Kiitos!! Juoksentelen pitkiä matkoja ja toukokuussa käväsin ihanan juoksun Norjassa, syksyllä sitten Kolilla. Ehkä oli hyvä etten tiennyt, olen ollut niin onnellinen. Toivon sinulle voimia ahdistukseen, kun itse selvisin reilu 10 v sitten syvistä vesistä. (tähän on todettava kauhea juttu. Ajattelin silloin, että jos vaikka 10 v saisin elää, olisi mieluummin syöpä kuin mielenrikko. Saisin lapset aikuisiksi, sitten voisi mennä) Tätä minä välillä mietin, että olenko käynyt kauppaa jonkun kanssa…. Tämän ajatuksen voin jakaa vain teille, koska uskon että ymmärrätte. Nyt olen miettinyt myös, suhtauduinko syöpään liikaa kuin flunssaan, enkö ollut tarpeeksi nöyrä elämän edessä. Taistelu sana on kamala, niin monesta teistäkin, ei täällä mitään taistella, mutta koen silti, että täällä on oltava kuin ”mee eteenpäin kun sotilas”
Uskon että kaikella on tarkoituksensa, tästä ei kaikki tykkää, mutta tämä ajatus lohduttaa, joku on suunnitellut miten elämäni menee ja siihen tyydyn. Pauliina, tuo tunne olla parempi äiti. Kyllä sillä minäkin aikoinaan itseäni ruoskin. En koskaan ole ollut oikein kodinhengetär, mutta muunlaista äitiä lapseni eivät ole voineet saada. Oma äitini (olen tyytyväinen) sanoi kanssa joskus minulle, että kun et paremmasta tiedä :D.

No mutta tunnen oloni hyväksi, sanoinkin lekurille kun hän kertoi luumetastaaseista, että mitä!!! Mitä sä sanoit!!! Tammikuussa jatketaan, toivottavasti lekuri on täysin suomenkielinen, varsinkin jos jotain on tapahtunut, että saan varmuudella hänen kanssaan kaikki ajatukset vaihdettua niin että hän ymmärtää minua ja minä häntä.

Tottis, sinulla ei ole ollut markkereita, siksi sinulle ei niistä ole puhuttu :D. Minullekin kyllä puhuttiin niin, että tälläi yli optimistisenä (minä en juuri syövistä mitään lueskellut sairauden aikana viime vuonna) ymmärsin, että niitä nyt voi olla, mutta arvot laskee. Yllätys kovin suuri, että niitä on.

Olisi kyllä kiva kun tänne rohkeasti kirjottaisivat muutkin syöpäläiset, itseäni kiinostaisi tietenkin onko muita, joilla ”voitettu” syöpä onkin olemassa ja uinuilee.

Mulla on sitten tapana paljon heitellä ajatuksia kun kirjoitan, toivottavasti en ihan sekolta vaikuta, ajatus virtaa nopeammin kuin mitä tuottaisi tänne.