Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#68326
Tottahan se oli
Participant

Sohvi, täällä ollaan!!!! Ja hengessä edelleen mukana. Kieltämättä Kian poismeno jotenkin hiljensi itsellä tänne kirjoittelua. Mutta joku taisi jossakin tekstissään mainita, että tämän otsikon alle kirjoittamisella tavallaan kunnioitamme Kian tekstejä ja poismenoa.

Olen käynyt näillä sivuilla lähes päivittäin; työstän itsekin vielä tätä sairautta, vaikka syöpävapaaksi on toistaiseksi todettu. Ei minua ole tarkemmin koko vartaloa kuvattu, myöskään syöpämarkkereista ei ole lääkäri minulle sanonut mitään. Itsekään näiden perään en ole kysynyt, omaan kantaan en ole myöskään mennyt. Kaikki tämä itseäni suojellakseni. Syövän leviäminen on mielessä joka päivä, ei haitaten päivän arkea, mutta mielessä kuitenkin. Sohvi, minullakin voi olla sama tilanne, että syöpä on jo levinnyt, en vain sitä itse tiedä. Niveliä kolottaa aika ajoin, ja on niveljäykkyyttä. Laitan sen Letrozolien piikkiin…. Tiedän, että tämä ei sinua lohduta, mutta em. huoleni omasta tilanteestani on aito.

Kun epätoivo tai tulevaisuuden ahdistus joskus silloin tällöin nostaa minulla enemmän päätään, yritän aina muistaa että meitä on myös muita, esimerkiksi vaikkapa näillä sivustoilla. Ja toinen juttu, itseäni ”läpsin poskille” myös pahimpina aikoina, että heiiiii, itse en mahda tälle sairaudelle mitään. Ja hoen, että taapraan jumankekkalista tätä polkuani eteenpäin, kuten se tielleni nyt avataan. Paljon näiden asioiden työstäminen vaatii, ja tulemista sinuiksi tämän asian kanssa. Mutta jaksan edelleen uskoa siihen, että me klaarataan tämä ahdistuksemme siitä huolimatta, annetaan sille vain pieni oven rakonen, mutta ei aukaista koko ovea.

Tuosta Sohvin siivouksesta. Itse mietin sitä myös, tekisinkö sitä jo varalta. Mutta toisaalta, miettikääpä hei, jos me menehtyisimmekin äkillisesti, perinteinen esimerkki autokolari esimerkiksi, niin kaikki se tavara ja siivousmäärä jää läheisille. Ei olisi enää meidän huolena. Olen itse jo jotakin kyllä hävittänytkin, pienimuotoisesti, olen kokenut sen jotenkin valmistautumisena tulevaan, kun sen aika joskus on. Mutta ei terveet ihmiset ajattele tätä siivousasiaa todennäköisesti kuin me, emme varmaan mekään kun olimme terveitä. Hassu juttu…..

Ja nyt tullaan siihen, että eihän meidän elämän päiviemme määrää tiedä kukaan, voihan olla ettemme kuole tähän sairauteen, vaan johonkin muuhun. Noita meediojuttuja jos miettii, niin jospa meillä ei mitään pelättävää kuolemassa olekaan. Yksi tiedemies, eläkkeellä oleva kansainvälinen sellainen, joka on tutkinut kuolemanrajakokemuksia, niin on sanonut aivan äskettäin, että kuolemaan kannattaa suhtautua uteliaisuudella. Niin hän kuulemma tekee. Tiedä sitten, miten kukin ajattelee, mutta tämä lohduttaa ainakin minua osaltaan. Eihän se vie pelkoa siitä prosessista kipuineen, mutta sitten taas ajattelen, että onhan kaikki muutkin kuolemisesta selvinneet, miksen siis minäkin.

No niin, ympyrää kiertää tämän minun ajatus, ottaa siitä kiinni ken saa….

Rohkaisevin ajatuksien mennään eteenpäin, eikö niin.

Näin Tottis.