Vastaa viestiketjuun: ERS kokemukset matkan varrelta

Toivottavasti vaimotkin saa tänne kirjoitella.. nyt vaan on pakko alkaa purkaa tätä vyyhtiä ja yritän sen ”nipistää” pieneen pakettiin vaikka tästä kauhean romaanin saisikin aikaan.

Se perkeleen syöpä päätti sitten asettua myös mieheni 61-v mukaan. Alkukesästä sain miehen vihdoin ja viimein käymään verikokeissa ja samalla otettiin tuo PSA. Isällänsä oli aikanaan tuo tauti ollut, mutta ilmeisesti ”kilttinä versiona”. Sen kummempia oireita ei miehellä ollut, kuin yöllisten vessassa käyntien lisääntyminen.

Elämä meni sitten uuteen uskoon heti seuraavana päivänä, kun ilmoitettiin että lääkäri haluaa tavata mieheni välittömästi. Yhdessä mentiin vastaanotolle kuulemaan mitähän siellä kokeissa mahtoi olla vialla. PSA oli 43,8 ja tutkimuksessa todettiin oikeassa lohkossa jotain kovahkoa. Heti kerrottiin, että kyseessä on syöpä ja koska arvot olivat korkeat, myös vahva epäilys oli sen levinneisyydestä. Reilun viikon päästä oltiinkin jo koepalojen otossa, luusto kartoituksessa ja tt kuvissa. Siitä sitten elettiin ”löysässä hirressä” vielä yli viikko, ennen kuin tulokset saatiin. Valtaisa helpotus oli kuulla, ettei luustossa eikä muuallakaan kehossa todettu etäpesäkkeitä. Gleason oli koepalojen perusteella 4+3=7 ja gradus 3. Samaan kyytiin aloitettiin Pamorelin hormoni pistoshoito ja lähete lähti eteenpäin HDR-braky+ulkoinen sädehoito suunnitelmalla. Urologi ei suositellut leikkausta, koska sen lisäksi tarvittaisiin vielä sädehoitoa+hormonihoitoa ja tästä asiasta oltiinkin yksi mieleisiä.

Kun magneettitutkimusta ei oltu tehty piti siinä sitten käydä, ennen kuin päästiin hoito neuvotteluihin asti. Sen perusteella todettiin, että oikeassa lohkossa oleva isohko tuumori oli kasvanut kapselin läpi ja päädyttiin alkuperäiseen hoitosuunnitelmaan yhdistelmä sädehoidoista. Tietenkin tuo hormonihoito toi tullessaan ne kaikki ikävät haittavaikutukset kuumine aaltoineen ja mielialan heitellessä ylös alas sai mies mukaansa Venlafax reseptin. Se alkoikin tehota melko nopeasti ja vei mennessään terävimmän huipun noista kuumista aalloista ja mielialakin alkoi tasoittumaan.

Ensimmäinen erä eli eka HDR-hoito takana, parin viikon päästä seuraava samanlainen ja sitten marraskuun lopussa alkaa ulkoinen 5-viikon mittainen sädetys (25 kertaa) ja näillä kaikilla pyritään parantavaan hoitoon. Tietenkin tuli lisäksi vitsaamista helpottava lääke sekä antibioottikuuri. Näillä eväillä siis elämää eteenpäin..

Naimisissa on oltu yli 20-vuotta, lapset isoja ja jo lentäneet pesästä. Kerran on se tahdon sanottu niin myötä, kuin vastamäessäkin ja yhdessä tämä käydään läpi vaikka käsi kädessä. Miehen ensimmäinen reaktio sairaudestaan oli, että vaimo karkaa ja lähtee nuoremman miehen mukaan. Tätä mietti pitkästi ikäeromme vuoksi, kun n.16-v olen häntä nuorempi. Paljon olen saanut vakuutella etten ole karkaamassa mihinkään, ennen kuin olen saanut hänet siihen uskomaan että rinnalla pysyn.

Paljon olen saanut osakseni ehkä vähän ihmetystäkin, kun yhdessä ollaan kuljettu kaikki tutkimukset ym. Itse pidän sitä itsestään selvänä, en kyllä yksin haluaisi kulkea tämmöistä polkua miksi mieskään haluaisi? Kuinkas paljon teillä muilla on vaimot/puolisot mukana kaikessa? Ollaan toki kaikki ihmiset erilaisia..

Kovasti vielä mietityttää asiat, kun vasta hoitojen alussa ollaan kuinka mies ne kestää, tuleeko kauheita kipuja ym oireita ja saadaanko tauti näillä hoidoilla hallintaan vai tuleeko tästä vielä pidempi prosessi. Aika tietenkin näyttää miten se elämä etenee..

Kiitos jos jaksoit lukea erään vaimon vuodatusta ja lujasti tsemppiä/voimia kaikille samalle polulle joutuneille! Periksi ei anneta!