Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#68090
Tottahan se oli
Participant

Iltaa jälleen. Noista vieraista kyllä allekirjoitan Kian kommentit. Muistan, kun sairauden hoidot olivat pahimmillaan päällä, itselläni henkiset voimani eivät riittäneet lähtemään minnekään, en halunnut soittaa kuin niille, jotka olivat saman kokeneet kuin minä. Itsellä siis henkinen puoli oli niin matalalla, etten halunnut ketään edes kotiini. Lapset ottivat useasti päivän aikana yhteyttä, vierailivat myös, huolehtiakseen. Sekin tuntui uuvuttavalta, vaikka hyvää rakkaat lapseni tarkoittivat, hätäilivät varmaan. Halusin olla yksin, joskin sekään ei tuntunut hyvältä, mutta ehkä paras vaihtoehto siinä tilanteessa. Nämä sivut ja muiden kirjoitukset, erityisesti Kian, auttoivat minua paljon. Sytojen loputtua, aloin virkistymään. Ehkä sytot vei myös mielialaa alas. En osaa edes kuvitella, millainen tilanteeni olisi, jos sairauteni kroonistuisi. Olen yrittänyt sitä pureskella mielessäni, mutta ei siihen voi kuitenkaan milloinkaan varautua. Kun olen joskus vastaavassa tilanteessa, kuten te hyvät ystävät kroonikkoina, niin teidän tänne kirjoittamat ajatukset varmasti auttavat minuakin jaksamaan paremmin.

Syövän ja hoitojen jälkimaininkeja on edelleen. Leikatun puolen kämmen alkaa kipuilemaan, jos teen raskaampia töitä. En saa välttämättä silloin aina sormia koukkuun. Kämmen saattaa myös turvota, myös koko käsivarsi. Särkylääkkeellä ja levolla tämä häviää yleensä 2-3 kolmen päivän kuluttua. Niveljäykkyys vaivaa myös. Lähden aamuisin kumarassa kuin mummot liikkeelle. Ja kun on pitkähkön aikaa paikoillaan, liikkeelle lähtö on ns. kohmurointia. Pieniä vaivoja, kestän ne kyllä hyppien keikkuen, kunhan tässä olisi syövätöntä aikaa vielä jäljellä. Mutta koskaanhan ei voi tietää. Syövän uusimisen pelosta en pääse koskaan, mutta olen yhä enemmän osannut elää sen aiheuttaman pelon kanssa. Toisaalta ajattelen, että olenhan saanut jo elää kohta 58 vuotta. Pitkä aika sekin. Nuorempiakin lähtee, vauvoista saakka. Heistä tulee surullinen mieli.

Olen löytänyt marja-aronioista helpotusta ihon ja limakalvojen kuivumiseen. Olen tehnyt ao. marjoista raakaa mehua, en siis ole mehustanut. On karvas makuista, mutta jotenkin kaipaan tuota mehua. Ehkä elimistö osaa näin kertoa, mitä se tarvitsee. Joten suosittelen, kenellä marja-aroniaa on mahdollista juoda tai maistaa.

Lämmöllä kaikille Tottis.