Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67997

Kia Kolangio
Participant

elossa ollaan ja sain sen aamuisen kahvihetkeni! :)

kiitos Ronja noista sanoista. painotit jälleen ettei noista ennusteista tiedä ja tuo voimisti tämän päivän mietettäni.
anteeksi kun aina palaan noihin ennustuksiin mutta outoa kun ne pöllähtävät eteeni niin usein. mitä olen lukenut täältä ja muualtakin, eri palstoilta siis, niin harvalle ennustetaan näin helkkarin usein että kohta, kohta, kohta. why? haluaisin elää rauhassa. en ole minäkään mikään Omakannan fani. se on epätäsmällinenkin välillä. jotkut lausunnot jäävät kokonaan pois.
lääketilausten takia minäkin siellä useimmiten käyn. varmistan että se ja se lääke on varmasti kirjaantunut ennen kuin lähden apteekkiin.
apteekkiin mun pitäisikin päästä piakkoin, mutta tartten siihen apua. parhaiten ehkä langollani on aikaa viikonloppuna tai maanantaina. samassa sitten kauppakuormat sun muut hoidettavat asiat.
tänään olen nukkunut lähes koko päivän. heräsin kahdeksan maissa, mutta jo puolenpäivän maissa menin “päiväunille” ja nukuin viiteen.

Ronja, mullakin oli ennen palliatiiviseen siirtymistä noi lääkesysteemit siten, että tk kirjoitti esim mielialalääkkeen mutta muut reseptit sain syöpikseltä. muita lääkkeitä mulla ei olekaan paitsi nuo edellä mainitut kipu plus mielialalääkkeet.
ai niin, paitsi että taas sitä mielialalääkitystä muutettiin tänään. nyt se voi kuulemma ottaa ollenkaan sitä, se kun ei ole yhteensopiva OxyContinin mulle määrättyjen millimäärien kanssa. huoh, muutoksia muutosten perään. saa nähdä mitä siitäkin seuraa jos mieli vaipuu depiksen puolelle. se olisi jotain niin järkyttävää että sitä en kyllä kestäisi. muttei taaskaan mennä asioiden edelle.

merkillinen yksinpuheluni jatkuu kun nukun. herään siihen todella usein. tänään pulisin ja samalla mietin puhunko käynnykkään kunnes unenpöpperöisenä tajusin että puhelin ei ole kädessäni. huokaisin helpotuksesta, sitten nukahdin jälleen.

sanoin tänään kolmelle ystävälleni, jotka aivan, jokikinen päivä siis, kysyvät “Mitä olet syönyt tänään?”, etten enää suostu siihen.
en vastaa ollenkaan, en mitään. he purskahtivat tietysti hyväntahtoiseen nauruun mutta olen tosissani.
kun kuulee tuon saman kysymyksen peräti kolme kertaa päivässä, puhelu per kysymys, se alkaa ihan tosissaan puuduttaa.
miten he jaksavat? vaikka olen kertonut kaikille että heitä on kolmen kopla jotka tivaavat ja tivaavat samaa asiaa.
samoin sanoin viikonloppuvieraalleni viikko sitten kun menimme sillä tavalla yhdessä suihkuun että hän auttoi mua hiustenpesussa, että varokin kauhistelemasta laihaa kroppaani niin se suihkuapu olisi sitten siinä. eikä hän sitten kysynyt.
noille terveille tyypeille pitää vääntää asiat rautalangasta, ei ne muutoin tajua :(

Ronja, oon pahoillani veljesi hurjasta kokemuksesta/elämästä kun hän sairastui niin tavattoman nuorena. mutta asenne tuntuu olevan kohdallaan ja onneksi teillä on toisenne.

nyt mun pitää mennä lepäämään, vasta sen jälkeen teen iltarutiinit.

hyvää perjantai-iltaa kaikille, toivottaapi Kia