Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67991

Kia Kolangio
Participant

voi sentään, piti tulla heti raportoimaan josko tämä auttaisi ahdistukseeni.
äsken tein sellaisen virheen, että menin Omakantaan lukemaan viimeisimpiä tietojani, jotka oli kirjannut omalääkärini Kotisairaalasta 10.9.19 ja pitkän tekstin loppuvaiheesta löysin tällaisen lauseen: “Elinaikaa ei todennäköisesti kovinkaan paljon jäljellä”.
miksi menin lukemaan? ja vieläpä näin iltasella.
olin iltaani oikein tyytyväinen. vointini on kohtalainen ja siivoilin ja jynssäsin tiskipöydän hohtavan puhtaaksi. sitten vain istahdin tämän koneeni ääreen ja kirjauduin Omakantaan. käyn siellä harvoin, max kerran kuussa.
tiedänhän minä, oikein hyvinkin, että tuo on totuus, mutten olisi halunnut lukea/kuulla sitä taas.

nyt kokeilen sellaista, että orientoidun tähän KOKEMUKSENA. ei joka poika taikka tyttö saakaan ihan noin vain koea tällaista, eivät suinkaan edes kaikki syöpäpotilaat. joten teille, jotka sairastatte kuten minäkin, tämä ei suinkaan ole väistämätöntä kaikille. älkää siis pelätkö, älkääkä säikähtäkö. en halua ahdistaa yhtäkään lukijaa.

tuo sama asia on annettu minun ymmärtää jo muutamia kertoja; sekä hyvällä ja asiallisella tavalla, kuten myös hutiloiden, ikään kuin letkautuksena. kaikki nuo entiset kokemukseni ovat kuitenkin eri asia kuin ruudulta lukien. tuo lause meni tällä kertaa todellakin jakeluun. tässä se oli. kuolen kohta. miltähän se tuntuu? se hetki. siitä en tiedä vielä mitään.

ennen vanhaan olisin varmasti korkannut viinipullon mutta nyt en tunne sentapaiseen aivojen ja tunteiden turruttamiseen mitään vetoa. tai olisin ottanut pari kolme Tenoxia ja nukahtanut nopeasti lääkkeen voimalla. itsemurha ei missään tapauksessa tule kysymykseenkään. niin, haluan KOKEA tämän. ja ehkä tämä on se syy miksi lääkärin tekstin luettuani klikkasin samantien sivuston auki.

ihmisen mieli. miten tämä voikin olla tällainen? iloitsen nimittäin (tässä samalla kun kirjoittelen) siitä kun saan aamulla (jos saan vielä herätä) mennä keittiön puhtauteen keittelemään aamukahvit. pumpulinen yöpaita päällä, villasukat jalassa ja avata verhot nähdäkseni tuleeko syyspäivästä aurinkoinen. huomaan myös, että en millään malttaisi luopua tästä illasta.

huomaatteko nyt, olen jo ihan eri tuulella kuin kirjoittaessani tämän päivityksen ensimmäistä lausetta. eikä tässä montaakaan lausetta taikka kappaletta ole kasassa. yhtäkkiä en olekaan ahdistunut enkä edes pelokas. käsittämätöntä!

toiseksi uskon, tai olen oikeastaan ihan varma siitä, että saan kuin saankin nauttia ne iänikuiset aamkahvini.

näin ollen sanon, että kirjoitellaan taas. lämmöllä, Kia