Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

hei kaverit iki-ihanat!
kiitos kuulumisista.
voin aika hyvin tänään joten päätin taas vähäsen kirjoitella minäkin.

Aurora, mulla on veriarvot reistailleet alusta asti ja minä taas olen kuullut eri lääkäreiltä, että syövän takia niitä ei koskaan voi verrata täysin terveen ihmisen veriarvoihin. kuumeilu on tuttua eritoten sytoajoilta. sain usein iltaisin kuumepiikkejä mutta aamuun mennessä lämpö oli normaali. alkuun ramppasin päivystyksessä mutta turhauduin siihen koska tiesin kuumeen aina laskevan itsekseen. eipä silti, en todellakaan sano etteikö kuumetta pitäisi ”kunnioittaa” sillä joku on pielessä jos lämpö nousee.
sulla on sama tulehdusarvo kuin mulla eli tuo 102. se on se luku mikä lääkäreiden mielestä on vielä suht ok, mutta viimeksihän se nousi yli 300 ja sitten olikin jo kiire sairaalaan ab-tippaan. ikävää että joudut kokemaan nyt sitten tuollaistakin epävarmuutta keuhkojen osalta. muttei ole laisinkaan varmaa että syöpäsi olisi levinnyt. älä hätäile, tiedän kyllä että helppo sanoa mutta silti toivon sitä.
Pauliinalle iso sulka hattuun kun jaksat käydä mt-hoitajan luona! älä vaan päästä häntä käsistäsi; se kun ei ole ollenkaan selvä asia että kemiat kohtaavat ja keskustelut ovat antoisia. asennoidu tapaamisiin siten, että se on myös ENNALTA EHKÄISEVÄ hoito mitä tulet tarvitsemaan elämäsi aikana. itse käytän vieläkin terapeuttini kanssa käymiäni keskusteluja ikään kuin suojana ja työkaluna kun elämässä on millaisia tahansa vastoinkäymisiä. jatka, Pauliina, jatka! ja voi että toivon teille mukavia hetkiä täällä Helsingissä. rakastan hotelleja. harvoin kuin niihin pääsen tai on syytä mennä.

Valonen, joku meistä Kolangioista selviää aina. eli nyt käytän hyväkseni tilastotutuuksia. sinä todellakin voit kuulua siihen pieneen prosenttiin jotka selviävät tästä, se on aivan mahdollista.

voi Ronja! kunhan minunkin kuntoni kohetuu ajattelin aloitetta konmarituksen. siinä touhussa on yksi kivulias hetki kun pitää luopua jostain vaikkapa paidasta, hameesta tms mutta kun ne kassit ovat lajiteltu valmiiksi luopumisen tuska selätetty niin vau, siitä saa niin puhdistuneen olon. väljyys on se sana. kaappien väljyys! koiramaiselle kissakullalle rapsutukset täältä :)

äärimmäisen rankka kaksiviikkoinen takana sekä fyysisesti että psyykkisesti. en muista olenko jo kirjoittanut että kehoni punkteerattiin viikolla mikä meni pieleen lopulta syystä että koko kapine tipahti ulos. toinen ja kolmas kerta (mikä oli tänään)
kehostani on saatu irti nyt noin 4,5 litraa askite-nestettä ja olo on niin huojentunut ja helpottunut. en ole ymmärtänyt ollenkaan miten kipeää ylimääräinen neste voi tehdä. tavoite on, että su-ti vielä poistettaisiin 2 litraa/päivä, sitten on kuulemma pidettävä taukoa. ne sanat, mitkä se yksi lääkäri laukoi, että tuskin pääsen enää edes kotiin, rasitti kuormaa ja alensi kipukynnystä ja romutti toivoni kivuttomasta kuolemasta. nyt taas voin edes toivoa sitä, suht kivutonta loppua.
kipupumppu ei ole tällä haavaa tarpeellinen mutta tilannehan voi muuttua jälleen koska tahansa.
sairauden raadollisuus esiintyy juuri tuossa arvaamattomuudessa; mitä tahansa voi tapahtua, kuten olemme yhteistuumin siitä kirjoitelleetkin. mutta myös niitä hyviä yllätyksiä riittää, kuten nyt tämä mun tilanne. viime viikolla tein kuolemaa, enkä osannut taikka kyennyt edes lääkkeitäni laskea oikeisiin purkkeihin – tässä vain yksi esimerkki – nyt istuskelen tässä suht kivuitta. elämä on ihmeellistä.

puhuin joku aika siitä että olen täysin uupunut ihmisten tapaamisiin mutta eilen sain taas vieraakseni sen yökyläilijän, ystäväni jo 80-luvulta saakka, ja voi miten ihana ilta. pieni harmi siitä, että söin vähän liikaakin kanttarellikastiketta ja plaah, ylöshän se tuli parin tunnin kuluttua. mutta jo tuo, että ruoka ylipäätään maistui oli suuryllätys.
voimiahan ilta vei, selvähän se. koska ystävällänikin oli tänään kurssipäivä menimme nukkumaan jo kymmeneltä. mutta hyvin jaksoin sillä juttua lensi sentään iltapäivästä lähtien. tänään sitten nukuinkin 4-5 tunnin päikkärit.
ystäväni on niin läheinen että mun ei todellakaan tarvitse esittää mitään emäntää. pyjamissa me täällä pyörimme koko illan ja hän auttoi myös tukapesussa koska tällä kertaa pitää varoa ettei vatsadreeni kastu. oli siis oikein leppoisaa ja kotoista. apua olen saanut muutoinkin ja muiltakin riittämiin; olen siitä valtavan kiitollinen.

sairaus riehui niin voimakkaana tsunamina että nyt tuntuu mahdottomalta että elellään taas jo loppukuuta.
ihan kohta on jo lokakuu! uskomatonta!

ei muuta tällä kertaa. kiitos kun olette olemassa, Kia