Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67567

Tottahan se oli
Participant

Tottispa täällä jälleen. Olen ollut linjoilla joka päivä, ja lukenut rakkaat kohtalotoverini tekstejänne. Näkee, että kaikkien sanomisissa on todella syvyyttä, kunnioitettavaa syvyyttä ja henkistä kypsyyttä. Itsellä kiireinen työpäivä takana, kaikilla muillakin oli hirvittävä kiire jonnekin ja kiire saadakseen aikaan jotakin. Kiire näyttää tarttuneen minuunkin, mutta vain hetkeksi. Pysäytän itseni usein, kun huomaan että paniikinomainen kiire valtaa mielen. Tänäänkin tein sen. On aiemminkin ollut kiire vuosia vuosia jo sitten, mutta kun mietin taaksepäin mitä olen tehnyt, PALJON, mutta missä työn tulos näkyy. Ei ainakaan siten kuin olisin halunnut. Turhaan mennyt suurin osa kiireestä, ja sen tuomasta stressistä.

Olen toteuttamassa jo ainakin noin 10 vuotta vanhaa unelmaani tehdä vapaaehtoistyötä. Kohdetta on ollut vaikea löytää. Kunnes nyt se tuotiin ihan silmieni eteen. Googletin sanalla vapaaehtoistyö paikkakunnalla x. Ensimmäisenä tuli haun tulokseksi vapaaehtoistyö saattohoidossa ja paikkakunnallani x. Tuli sellainen todella lämmin ja rauhallinen olo, ihan kuin olisin nyt löytänyt sen tai minun eteeni tuotiin se, jota jo pitkään olin etsinyt, mutta en ollut vain ymmärtänyt sitä aiemmin. Tässähän se on, mitä haluan tehdä. Aiemmin voimavarani eivät olisi tällaiseen riittäneet, mutta nyt tunnen olevani aivan toisenlaisessa tilanteessa. Olen käynyt jo alkuhaastattelussa ja pääsen koulutukseen. Kun kuvailin haastattelussa, miltä minusta tuntuu ensinnäkin tulla haastatteluun, niin kuvailin sen olevan kuin kotiin tulisi. En osannut sitä muulla tavalla kuvata. Eli tunne oli hyvin kutsuva.

Tuosta syöpäkortin käyttämisestä, josta täällä olette kirjoitelleet. Niin minäkin olen sitä käyttänyt, heittäen sen aina huumorilla, mutta sillä on ollut yllättäviä vaikutuksia. Esimerkki, yksi sellainen. Sovimme töissä palaverin, ja paikaksi valittiin se kohde, joka on lähimpänä, noh, sanon ilkeästi, mukavuudenhaluisempaa työkaveria. Hänen toiveestaan. Sanoin ääneen, että taaperran sinne kannettavani kanssa (matkaa vajaa 1 km), ja mikäli niveliä särkee (syön estr.hormonin alentajaa) tai jos kunto temppuilee vielä sytojen vuoksi, niin siirrettäisiinkö palaveriajankohtaa. Tämä mukavuudenhaluinen, rakas työkaverini vakavoitui, punaistui ja sanoi, että ilman muuta me kaikki tullaan sinun luo….. Vähän nolotti minuakin….. Noh, otin tarjouksen vastaan.

Tällaisin miettein Tottis, ja rakkaita terveisiä kaikille, erityisesti Kialle (halaus-hymiö).