Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67550
Kia Kolangio
Participant

hei Aurora, kiitos pitkästä viestistäsi ja tuntemuksiesi jakamisesta.
älä missään tapauksessa ole pahoillasi siitä että olet masentunut, tai ainakin alavireinen!!!
muista tämä, että joku joka tällä hetkellä on hänkin alamaissa, saa varmasti tekstisi luettuaan tunteen ettei ole yksin, vaan toisillakin elämä tökkii. ammensin itsellenikin – vaikka tällä hetkellä en olekaan masentunut – evästä tulevan varalle.
on arvokasta muistaa ja tietää että synkillekin mietteille on paikka täällä. se on sitä vertaistukea. kiitänkin sydämestäni paitsi teitä kanssakulkijoita niin palstan ylläpitäjiä.

kunpa voisin lähettää vähäsen valoa päivääsi, Aurora.
on muuten totta, että ihmiset ovat uteliaita ja juorunjanoisia mutta, vasta jokin päivä sitten luin artikkelin Ylen sivuilta (vai mahdoinko jo siitä kirjoittaakin tänne), niin tutkimusten mukaan ihmiset tosiaankin ajattelevat eniten itseään.
artikkelin otsikkokin oli jotenkin näin: ”Pelkäätkö mitä sinusta ajatellaan – turhaa, sillä ihmiset eivät ajattele sinua”.

tämähän on ainakin osittain vallan totta.
minusta sun Aurora EI kannata ajatella, että menisit vain ”pilaamaan” toisten iloittelua, vaan mieti enemmänkin sitä mitä SINÄ saattaisit saada irti tapaamisesta.
ymmärrän sataprosenttisesti jos ei jaksa, eikä kiinnosta, mutta toisinaan se että poistuu siltä kuuluisalta mukavuusalueeltaan voi tehdä yllättävänkin hyvää. ja tämä ”hyvä” voi olla myös välitön seuraus. eli jo kotimatkallaan huomaa että mieli onkin parempi.

kuten jo viime viestissäni mainitsin, että joskus käytän syöpäkorttiani pikkuisen vilpillisestikin, niin se koskee juuri näitä sosiaalisia tilanteita/kutsuja, mutta kieltämättä muutoinkin.

toisinaan tulee herkästi luvattua vähän sitä sun tätä, vaikka olenhan toki rajojakin jo tässä iässä oppinut asettamaan.
en missään tapauksessa tapaa enää sellaisia ihmisiä jotka koen energiasyöpöiksi, enkä halua edes soitella heidän kanssaan, mutta sitten on myös ihmisiä, jotka eivät kuulu ihan lähipiiriinikään mutta ovat valtavan mukavia tyyppejä ja joiden kanssa keskustelu sujuu mielenkiintoisesti sekä tasavertaisesti, joita kuitenkaan en jaksaisi tavata.
tarkoitan tuolla tasavertaisuudella sitä, etten yhtään jaksa, en siis ollenkaan, vaikkapa pulinamoottoreita jotka vetävät pitkin illanviettoa/lounasruokailua monologejaan, ja vaikka hän olisi kuinka kiva, hauska, hyväsydäminen ja älykäs, niin tauoton puheripuli käy todella raskaaksi kaikille.
paitsi että kovin älykäs tällainen monologikone sekä ”kaiken tilan viejä” ei voi edes olla, koska tilannetaju on kirkas nolla.

mutta entä sitten ne aidosti mukavat tuttavat?
heidänkin suhteen saatan ottaa syöpäkorttini käyttöön koska on niin hankala sanoa suoraan ettei vaan jaksa kun olen luonteeltanikin aikamoinen introvertti.
monilla kun on vaikeuksia ymmärtää, että sairaudestani huolimatta, tai siitä että asun yksin, ja elämäni on varsin pienimuotoista, että en tosissani ja aidosti kaipaa seuraa.
tällaisen ymmärtämättömyyden edessä vingutan syöpäkorttiani, sillä se toimii aina.

mutta, kun käytän korttiani mulla on erittäin, erittäin huono tapa siirtää mahdollinen tapaaminen lisäämällä, että ”katsotaanko sitten syksymmällä tai muutoin vain tuonnempana”, sillä useinmiten ihmiset ottavat tällaiset sanomiset tosissaan ja kas, kohta olemme saman keskustelun äärellä. fb:ssä ollessani kuuluu kilahdus, ja kyseinen henkilö esittää jälleen saman kutsun tapaamiseen.
sitten joudun taaaaas ottamaan esille syöpäkorttini, ja vilpillisyydestäni johtuen aiheutan itselleni päänvaivaa ja pahimmassa tapauksessa jollain sanomattomalla tavalla loukkaan jo toistakin osapuolta.

joskus, mutta nähtävästi vieläkin liian harvoin, osaan sanoa suoraan että elämäni on muttunut täysin enkä enää juurikaan poistu kodistani. tämä vaan kuulostaa niin kamalan dramaattiselta eikä se ole tällä hetkellä tottakaan.
minkä lauseen keksisin tuon tilalle?
ehdotuksia otetaan vastaan, sillä uskon etten suinkaan ole ainoa jolla on sama ongelma.
en haluaisi kuulostaa ihmiseltä joka ikään kuin leuhkii suurella seurapiirillään taikka suosiollaan. eikä, vaan ihan oikea pikkumurhe tämä on, tai olisiko sana ”riesa” oikeampi.
tämänkin viikon piti olla puhdas kaikista sosiaalisista tilanteista, vaan eipäs sitten olekaan.
perjantaiksi kaksi miespuolista kaveriani kutsuivat itse itsensä kylään. sunnuntaiksi lupasin langolleni tapaamisen likipitäen säälistä sillä eilisessä puhelussa hän tuntui taas niin yksinäiseltä ja hän suree tietysti edelleen siskoni menehtymistä. mutta pakko myöntää, että rajani paukkuivat näissä molemmissa tapauksissa, varsinkin langon kohdalla. puhelun jälkeen kadutti paristakin eri syystä.

tapahtui nimittäin sellaista, että lanko sanoi leikkimielisyyteen puettuna odottaneensa koko viikonlopun soittoani. pikkuisen tyyliin että ”minä ressukka se täällä yksikseni odottelin” mikä laukaisi minussa huonoa omatuntoa.
ja sitten, huonon omatuntoni takia sovin tuon sunnuntain tapaamisen, tai oikeammin ehdotin sitä itse. väärin! väärin toimittu!
huomasin jo puhelun aikana että toinen puoli minusta oli ärsyyntynyt moiseen säälin kerjuuseen. juttu vaivasi koko illan ja sai minut huonotuuliseksi.
saan syyttää itse itseäni, mutta minusta hänkään ei toimi ihan oikein enkä muuten käsitä, ettei hän tajua sitä itse.
tämä kun ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun hän taas käyttää ”yksinäisyyskorttiaan”, ei tosin vilpillisesti, mutta kumminkin. olen vissiin purannut päätäni tästä asiasta ennenkin täällä.

mutta takaisin omaan vilpilliseen syöpäkortinkäyttööni.
hah, onhan sitä tullut vingutettua vaikkapa siten, että lintsailin mökkihommista kun olin vielä parisuhteessa.
tosin tässäkin asiassa on se toinenkin puoli.

tuoreessa muistissa on nimittäin semmoinen episodi jota alustan siten, että äijällä itsellään on ongelmia pelkästään olla ja vietää kesäpäivää mökillä, ja olemme tässä(kin) asiassa kuin eri planeetalta.
minä tykkään nimen omaan olla vain, mutta äijä rehkii alituiseen jotakin. rehkikööt, mutta miksi vaatia sitä samaa muilta?

no, kerran sitten tapahtui niin, että koska käytän iltaisin Klexane-verenohennuslääkettä, mikä pitää piikittää vatsaan, niin kesähelteellä vatsassani olevat piikityskohdat jotenkin tulehtuivat tms ja kehittivät kipeää tekeviä pallukoita.
sellaisia rumia mustanpunaisia alueita; turvonneita verihyytymiä/mustelmia siis.
sattuivat niin älyttömän paljon, varsinkin kumartuessani tai vain epätasaisella maastolla kävellessäni.
ukkeli on itse lääkäri ja hän ihan itse määräsi mulle kylmähoitoa, eli kävimme apteekissa ostamassa pakastettavan geelipussin.
samana päivänä kun olimme hankkineet geelipussin, ja hän oli sanonut, että kipukohtia pitää hoitaa makuuasennossa geelipussi vatsan päällä, hän yhtäkkiä keksikin varsin äkästyneenä että mun pitää mennä kerämään autopaikasta kaikki kävyt erilliseen ämpäriin. siis täh? kun juuri kumartelu oli kaikista kivuliain asento.

ja arvatkaa mitä: minä jopa tein sen! keräsin ne helkkarin kävyt. en voi käsittää miten saatoin olla näin idiootti, eikä tästä tämän enempää, kosken jaksa raportoida huonolaatuisesta parisuhteestamme joka on kaikin puolin jo mennyttä elämää.

mutta kaikki nuo edellä kertomani lopputulokseksena voi päätellä, että olen yksiselitteisesti äärimmäisen huono sanomaan EI.
entä onko ajateltavissa, että taipumukseni on ainakin pikkuserkku-sukulaisuutta Auroran taipumukselle märehtiä yksikseen asioita sekä tuntemukselle että aina pitää olla vahva?
vaan mitä vahvuutta tuo minunkin osaamattomuus sanoa suoraan ”ei” tapaamisehdotuksille sun muille käpytempauksille on?
päinvastoin se on tietenkin heikkoutta.
toisaalta ne ovat vain asioita, joissa on työnsarkaa, siinä kaikki.
ja tuon viimeisen lauseeni alleviivaisin jos se olisi tällä palstalla teknisesti mahdollista.

mahdollisimman leppoisaa tiistai-iltaa Sulle Aurora, ja tietysti kaikille muillekin.

parhaat terveiset, Kia