Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

hei taas Millamari ja muut,
huomasin viime viestistäni että elin jo sunnuntaita vaikka oli lauantai :) näin käy helposti eläkeläiselle, ainakin tälle eläkeläiselle.

kirjoitin jo tuonne yleistä syövästä-puolelle että suunnittelen retkeä Verkkokauppaan koska löysin heidän sivuiltaan just sopivan kirkasvalolampun tulevaa kaamosta ajatellen. hintakin on ok, 99 e. saisihan niitä vieläkin edullisemmin mutta haluan sellaisen lampun joka on merkitty CE-merkinnällä ja/eli se on sertifikoitu lääkinnällinen laite.
olen vuodesta toiseen siirtänyt hankintaani ja nyt todellakin haluan kokeilla onko laitteesta hyötyä. kun päivät alkavat reippaasti lyhentyä, se vaikuttaa mun kohdalla siten että heräilen aamuyöstä jolloin tarvitsen piiiiitkät päiväunet. toisin sanoen nukun kahdessa eri jaksossa mikä käy yllättävän raskaaksi. kuten kirjoitin, tänä vuonna yritän asennoitua jouluun eri tavalla, mutta aion myös toimia siten että välttyisin pahimmalta uupumukselta loppuvuodesta. onhan hyvinkin mahdollista että loppuvuoden kahteen eri otteeseen nukkuminen vetää mut niin naattiin että kun joulu saapuu olen jo tuon nukkumisongelmani vuoksi aivan romu.

pienet ovat suunnitelmani sillä pähkäilen tässä menisinkö pyykkitupaan katsomaan onko vapaita aikoja vai lähtisinkö ostarille kalkki- ja ruokaostoksille vai tekisinkö molemmat. teen molemmat… itse asiassa voisin mennä samantien varaamaan pyykkiajan…
no sehän kävi sukkelaan.
varasin huomiseksi pyykkiajan eli tänään lähden ostarille.

eilen oli jälleen todella mukava päivä.
ystäväni H, joka sairastaa rintasyöpää, ja johon tutustuin silloin keväällä syöpiksellä, oli eilen luonasvierailulla luonani.
hän on aivan mahtava ihminen. ja tuttavapiiristäni ainoa joka minun lisäksi sairastaa syöpää.
on ihanaa saada jutella ihan livenäkin toisen sairastuneen kanssa. se on muutoinkin harvinaista, minulle ainakin, että tutustuu vielä tässä iässä samanhenkiseen ihmiseen josta on aineksia aivan ystävyyteen saakka.
söimme valmistamaani piirakkaa, jälkiruuaksi oli vaniljajäätelöä ja jäätyneitä mustikoita kun en tajunnut sulattaa marjoja ennen tarjoilua.
enkä muuten omista mikroa. koska mulla on periaate että mitä vähemmän kodinkoneita, sen parempi. sitä paitsi, kattilapelillä marjojen sulatus onnistuu lähes yhtä nopeasti kuin mikrossa, mutten siis vaan muistanut koko sulatushommaa.
juttu lensi, yhtäkkiä havahduin siihen että olimme pulputtaneet viisi tuntia putkeen! vaikka väsyttikin vierailun päätteeksi, se oli niin antoisaa että menin erityisen hyvällä mielellä nukkumaan.

dreeni-asiaa. uusi dreeni on toiminut moitteitta, mutta kun syöpiksen ohjeistus oli se että aukon sidosta ei tarvitse vaihtaa kuin kerran viikossa, niin siitä olen kyllä eri mieltä.
ennen nukkumaan menoa aukko jotenkin kutisi joten päätin vilkaista sidoksen alle, ja aukollehan oli kuin olikin kerääntynyt inhoittavan näköistä koppuraista likaa, kuivunutta verta tai jotakin. näin ollen revin sidosteipin irti, pesin aukon suolaliuksella ja panin siihen uuden ja puhtaan sidoksen vanhan tilalle. samalla huomasin, että aukollahan on tikki, yksi vaivainen tikki mustalla langalla hieman piilossa rinnan alla, muttei kukaan ole sanonut miten toimin tikin kanssa, eli pitäisikö se jonkin ajan kuluttua poistaa, mutta kun soitin Kotisairaalaan, ja sen jälkeen vielä syöpikselle, niin mitään poistoa ei tarvitse tehdäkään.
mutta siis muutoin tämä uusi dreeni ei ole aiheuttanut mitään harmia.
tietysti olen nykyisin harjaantunut sen hoidossa joten mitään falskaamisiakaan ei ole sattunut.

lähiaikoina ei olekaan mitään erityisiä sairauteen liittyviä juttuja, vain torstaina on labrat, mutta siinä kaikki.
eikä ole muitakaan menoja. saan taas elellä näitä mukavia eläkeläispäiviäni eikä oireita ole kiusana; kop kop. eli toivottavasti niitä ei tulekaan.
palliatiivisessa sairastamisessa onkin se etu ettei ole sitä jatkuvaa ramppaamista, kuten ole todennut ennenkin.
verikokeita otetaan harvoin, ei kuvauksia, ei sitä piinaavaa odottelua kuvausten tulosten suhteen, ei lääkäritapaamisia.
reseptit hoituvat yhdellä puhelinsoitolla. ja tätä jaksan toistaa toistamiseen: apu on aina sekin vain yhden puhelinsoiton päässä ja vieläpä ympäri vuorokauden.

koska suurimmalta osalta olen ahdistuksesta täysin vapaa, elämä on niiiin tavattoman hyvällä mallilla.
entä miesjutut! vasta eilen totesin H:lle, että nekin ovat mennyttä elämää, mistä olen pelkästään kiitollinen.
mulla on ollut elämäni aikana pelkästään surkeita suhteita; tai, ehkäpä kaikki yksineläjät sanovat samaa? tai ehkäpä ei sentään ihan kaikki.
valitettavasti en osaa iloita näin jälkikäteenkään siitä että olen saanut kokea jotain kivaa sen ja sen kanssa.
jotkut osaavat olla kiitollisia tällaisista muistoistaan mutta itselläni ei ole sitä taitoa. ehkä joskus vielä iloitsen niistä, mene ja tiedä.

kotini tarvitsisi taaaaaas paikassa jos toisessakin perusteellista Tolu-jynssäystä. kuten ovet sekä keittiön ja kylppärin pinnat, ja onhan niitä nuhruisen näköisiä paikkoja vaikka kuinka. semmoiseen puuhaan ryhtyäkseni tarvitsen tietynlaisen moodin.

no mutta, tässä tämän päivän jaaritteluni.
taidan lähteä nyt heti sinne ostarille.

oikein hyvää alkanutta viikkoa teille ja meille kaikille! toivoo Kia :)

ai niin, tästä on ollut ennenkin puhetta, mutta kuka tunnustaa käyttävänsä ”syöpäkorttiaan” joskus pikkuisen vilpillisestikin?
minä ainakin tunnustan. mutta siitä kirjoitan toisella kerralla. :) :) :)