Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Taas sain lukea niin viisaita ja maanläheisiä, sydäntäraastavia ja hauskoja (miten kaikkea tätä voikaan olla jopa samassa tekstissä!!!!) ajatuksianne, ystävät. Voimme varmaan ajatella olevamme ystäviä? Niin isoja asioita kirjoittelemme ja niin luottamuksellisesti. Kuutamolla, olen ihan samankaltaisessa tilanteessa kanssasi. Tunnistan niin nuo tuntemukset ja ihmetyksen siitä, mitä oikein työkavereille sanoisi. Minulle on ilmaantunut uusi tunne, joka minua vähän harmittaa. Huomaan olevani välillä jotenkin omituisella tavalla vihainen töissä. En ole vielä selvittänyt itselleni, mistä kaikesta se oikeastaan johtuu. En näytä tunnetta muille, mutta välillä kiukku ihan kiehuu – ja mielestäni syyttä suotta. Tulisiko se jonkinlaisesta vierauden tunteesta? Tuntuu yksinäiseltä kaikkien ihmisten keskellä, terveidein tai ainakin terveiksi kuvittelemieni.

Neuvoja ja kannustusta ja tsemppejä minäkin saan milloin keneltäkin. Olen yrittänyt ajatella sammakkosuisista, etteivät he vain osaa sanoa paremmin, eivät tiedä, miten itseään ilmaisisivat. En usko heidän pahaa tarkoittavan. Mutta että hoitaja päästää sammakoita, se on anteeksiantamatonta. Vai onko? Ehkä hän oli väsynyt ja kokematon. Mutta silti ihan tosi väärin, että kukaan – ja varsinkaan ihana Kia – joutuu tuommoisia kuulemaan. Ulkonäön kommentointi on mielestäni aina tyhmää – ja varsinkin sairaan. Ei sekään tunnu kivalta, kun kehutaan syöpätukkaa, joka itsestä tuntuu hirveän vieraalta. Mutta ei sitä taatusti pahat mielessä kukaan kuitenkaan kehu. Varmaan ihmiset haluaisivat osata sanoa hyvää ja lohduttaa. Mutta mutta…