Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Aika syvissä vesissä kuljet Maya, virtuaalinen pitkä ja lämmin halaus sulle. Jo kovasti voimia, paremmat päivät ovat kuitenkin tulossa, sillä sen olen oppinut, että mikään tunnetila ei kestä ikuisesti, vaan kaikki menee ohi, huonot ja valitettavasti ne hyvätkin.
Yksi mun isoimmista ongelmista on valtaisa tunnelukko, johtuen lapsuuden vaikeista kokemuksista.
En osaa itkeä, enkä ole itkenyt varmaankaan 15 vuoteen, vaikka itkettäis, ja tiedän kuinka se helpottais, mutta ei, itku ei tule, edes yksin ollessa.
Lisäksi olen voimakas ja vahva persoona, enkä osaa näyttää heikkouttani. Hymyilen ja sanon että kaikki on hyvin, kyllä mä jaksan. Ja oikeesti haluan vaan olla heikko ja muita tarvitseva ihminen.
Täällä kotona on mun lisäksi vain mieheni. Ollaan oltu naimisissa reilu 30 v. Lapset, 2 tyttöä ja poika, ovat jo omillaan. Mies tukee parhaansa mukaan, muttei oikein osaa….
Lapset ovat kovin ylpeitä äidistään, ja mun selviytymistarinastani. Nyt en tiedä kuinka voin heille kertoa mikäli syöpä on uusinut.